Hei, me golfataan!

Australia on melko suuri maa. Australiassa on melko vähän asukkaita. Australiassa on siis paljon tilaa golfkentille.

Mä en tiedä, miten nämä täällä ovat niin hurahtaneet golfiin. Joka kyläpahasessakin on paikallinen golfseura ja -kenttä, ja toisin kuin muualla täällä golfaaminen on pirun halpaa eikä kukaan kysele green cardien perään. Grant käynä aina tiistaisin isoisänsä ja isänsä kanssa golfaamassa, mutta mua ei ole kauheasti kiinnostanut tuppautua isä-poika-touhuihin mukaan. Nyt kun Grantin ja mun hyvä kamu, Bear, on lopettanut duuninsa ja muuttanut takaisin Ballaratiin, pojat ovat käyneet hakkaamassa golfia silloin tällöin keskenään, eikä tähän seuraan mun tuntunut kiusalliselta tuppautua. Joten mä tuppauduin kerran mukaan.

Jos mua vähänkään tuntee, niin tietää, että mulla on harvinaisen lyhyt pinna ja että mä olen todella kilpailunhaluinen ja että mä olen hyvin huono häviäjä. Nämä hienot luonteenpiirteet meinaavat sitä, että golf on just sopiva laji mulle. Pienen pallon hakkaaminen satojen metrien päässä olevaan piskuiseen koloon on kuin omiaan ihmiselle, joka hermostuu totaalisesti, jos kaukosäädin ei ole heti käden ulottuvilla tai jos avaimet eivät ole kassin oikeassa taskussa tai jos joku on liimannut teipin pään kiinni rullaan tai kaihtimet eivät nouse tasaisesti ylös vaan jäävät roikkumaan toisesta reunasta. Mun pitkäjännitteisyys ja kylmähermoisuus tekevät musta hyvän golffarin. 

Okei, mä olen tietoinen omista rajoistani, joten mä annoin poikien pelata rauhassa ja lähdin mukaan lähinnä vain kävelylle. Ballaratissä on ollut vuodenaikaan nähden yllättävän kivat kelit viime aikoina, joten mä ajattelin, että muutaman tunnin reippailu olisi mun mielenterveydelle suotuisampaa kuin kirjastoon hautautuminen. Pojat yllyttivät muakin kokeilemaan golfia, ja mä lupasinkin kokeilla sitten viimeisellä reiällä. Järkeilin asian seuraavasti: Mä voisin toki kokeilla golfia heti ensimmäisellä reiällä, mutta todennäköisesti mä en saa heti elämäni ensimmäisellä hutaisulla hole-in-onea ja sitten kiukuttelisin loppupäivän. Jos mä epäonnistun olemaan maailman paras golffari viimeisellä reiällä, mun ei tarvitse kiukutella kuin vain sen reiän ajan. A vot. Sitä paitsi golfkentän greenit olivat täynnä varjossa lekottelevia kenguruita, enkä mä halunnut syyllistyä kengurunmurhaan. 

Kenguruita oli puskat täynnä, ja puskiinhan ne mun pallot menivätkin silloin, kun edes menivät minnekään. En osunut onneksi mihinkään. Kenguruun tai reikään tai mailaan. Onneksi siellä oli niitä kenguruita kiinnittämässä mun huomiota totaalisesta epäonnistumisesta - noh - KENGURUIHIN!