Another day, another rock

Kylmä tekee tuloaan. Sen tuntee aamulla aikaisin nahoissaan, kun pitää möyriä peiton alta ja kipittää pika-pikaa vessaan. Sen tuntee myös illalla, kun pitää potkia ilmaa peiton alla, että saa veren kiertämään varpaissaankin, sillä aikaa, kun odottelee, että sähköviltti lämpeää. Kylmistä öistä huolimatta päivisin on ollut oikein lämmintä, ja media onkin hehkuttanut oikein intiaanikesää. Tässä kun vedellään viimeisiä kauniita päiviä, me ollaan yritetty ottaa ilo irti ja tehdä jotain mukavaa. Kouluissa on tällä hetkellä kahden viikon pääsiäisloma, joten Grantillä ei ole ollut duunia, ja mä, noh, mä olen ns. self-employed tällä hetkellä, eli töitä tehdään silloin, kun niitä huvittaa tehdä. Ja niitä ei huvita tehdä nätteinä päivinä. 

Lähdettiin tällä kertaa liikkeelle ilman koiraa. Ajeltiin kuivankeltaisen maaseudun läpi Hanging Rock -kivelle. Hangin Rock on vanhan tulivuoren magmatulppa, joka on sitten vuosien saatossa kulunut hassuksi vuoreksi, jonka huipulla on erikoisia paasia. Jotenkin koko mäki muistutti mua kuninkaan kruunusta, josta kohoaa hassuja piikkejä. Hanging Rock on saanut nimensä kahden kivipaaden väliin jääneestä kivimöykystä, joka roikkuu muutaman metrin päässä maasta. En jäänyt ottamaan valokuvia, sillä kiven ympärillä hyöri ja pyöri parisenkymmentä kovaäänistä aasialaista turistia, jotka mä halusin ohittaa mahdollisimman nopeasti, jotta me saataisiin olla huipulla edes muutaman hetken rauhassa.

Hanging Rockilla on myös synkkä ja mystinen menneisyys. Aikoinaan läheinen tyttökoulu järjesti likoille ystävänpäiväpiknikin mäellä. Oppilaista katosi teille tietymättömille muutama. Tytsyt olivat hävinneet kuin tuhka tuuleen, mikä on sinänsä erikoista, että kivimuodostelma on kuin pieni saari silmänkantamattomiin jatkuvien vehnäpeltojen keskellä. Mäelle on mahdotonta eksyä, sillä joka suuntaan horisontti on selkeästi nähtävissä. Muutama tyttökoulun oppilaista löysi tiensä takaisin, mutta he eivät osanneet selittää, mitä muille vielä kadoksissa olleille oppilaille oli tapahtunut, sillä palanneiden tyttöjen muisti oli täysin mennyt. Muutaman päivän kuluttua löydettiin vielä pari tyttöä, mutta hekään eivät pystyneet muistamaan tapahtumista mitään. Loput ovat edelleen jossain liesussa. Uuuuh. Spooky. Informaatiotaulut kertoivat, että paikalliset aboriginaalit eivät halua viettää paljon aikaa mäen lähettyvillä, sillä he tuntevat, että paikalla on huonot vibat, unfinished business. Mä luulen, että huonot vibat saattoivat johtua myös siitä, että heiltä ovat valkoiset heput taas varastaneet maat ja pyhät paikat.

Käytiin myös toisella läheisellä mäen laella, johon on pystytetty sotamuistomerkiksi suurehko risti. Horisontissa näkyi maastopaloja, ja ilma maistui vähän katkeralta. Ei siitä sen enempää. Matkalla vuorelle oli kyllä erikoinen tienpätkä. Optinen harha. Grant sammutti auton, ja yhtäkkiä auto lähti valumaan itsekseen ylämäkeen. YLÄMÄKEEN. Miten voi auto valua ylämäkeen? Kyseessä on oltava optinen harha, mutta ei tullut vatupasseja mukaan, joten ei tullut mittailtua tien tasaisuutta. Oli mulla silti niskakarvat pystyssä. Äkkiä hittoon täältä

Muuta mainitsemisen arvoista siitä päivästä: yksi koala ja törkeän kokoiset ja mielettömän maukkaat luumut!

Etsi koala.

Etsi luumu.