Voi teita, setakullat!

Namaste!

Ollaan majailtu Intiassa nyt muutama viikko. Ennen Intiaan tuloa kaikki reppureissaajat, joiden kanssa tuli rupateltua, vetivat naamansa aina hieman vinoon hymyyn, kun kuulivat, etta me ollaan matkalla Intiaan. "Oh! And this will be your first time in India, will it? Hmmmm, interesting. Good luck." Me laskeuduttiin hieman kauhunsekaisin tuntein Chennaihin Ita-Intiaan. Okei, myonnettakoon, etta lentokentalta poistuminen vei oman aikansa, mutta kaikki muu on sujunut hyvin. En oikein ymmarra, mista tama kaikki hulabaloo Intian ymparilla johtuu. Intia on maa siina missa kaikki muutkin, ja intialaiset ovat ihan normaaleja ihmisia. Kaikki sujuu niin kuin kuuluukin... muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Ja niista poikkeuksista paastaankin siihen lentokentalta poistumiseen. Meilla meni oma aikamme siihen, etta hokattiin, millainen hyva veli -jarjestelma taalla toimii. Lentokentan turisti-info sanoo, etta lentokentalta ei kulje busseja eika junia Chennain keskustaan, silla turisti-infon seta on hyvaa pataa taksi- ja tuk tuk -kuskien kanssa. Han saa taskurahaa jokaisesta turistista, jonka ohjaa taksitolpalle, samalla han unohtaa mainita, etta paikallisbussit ja -junat kylla kulkevat 300 metrin paasta korttelin toiselta puolelta. 

Taksi- ja tuk tuk -sedat taas ovat hyvaa pataa hostelli- ja kauppasetien kanssa. Tuk tuk - seta kertoo, etta se hostelli, johon haluat menna on taynna, liian kallis, rottien tai vesivahingon jaljilta asumiskelvoton. Sen sijaan tuk tuk -seta suosittelee toista hostellia, josta tuk tuk -seta saa taskurahaa. Samaten kauppasedat maksavat tuk tuk -sedille komissiota joka turistista, joka astuu ovesta sisaan. Tama setien kartelli johtaa siihen, etta kaikki kaupan oleva on tuplasti kalliimpaa - okei, silti meidan nakokulmasta suht halpaa - mutta luotettavaa tietoa ei saa mistaan. Hostelliseta kertoo, etta nahtavyys, johon haluat tutustua on tunnin kavelymatkan paassa ja meidan on parempi ottaa tuk tuk. Todellisuudessa vartin tarvottuasi olet perilla. Ugh. Me ollaan jo tehty pyha paatos siita, etta yhdenkan tuk tukin kyytiin en nouse, jos vahankin henki viela puhisee. Rinkan kantaminenhan menee ihan treenista.

Komissiota haluavat toki moottorittomatkin sedat. Usein ystavallinen ja avulias paikallinen lyottaytyy seuraan, rupattelee Grantin kanssa kriketista ja ohjaa samalla meidat hostellien suuntaan. Hostelliin paastyamme han ja hostelliseta alkavat porista omalla kielellaan, mika se sitten onkin kaupungista ja kylasta riippuen, ja sopivat komissiosta. Sitten minulle naytetaan huone, joka on monta sataa rupiaa kalliimpi kuin pitaisi olla. En ole eilisen teeren poika. Arsyttavinta tassa on se, etta suurin osa hostelleista on saman kadun varrella. Ei niita tarvitse kenellekaan osoittaa. Kerran meidat heitettiin ulos hostellista, jossa olimme paattaneet yopya, silla emme paasseet komissiosedasta eroon. Tama hostelliseta sanoi, etta ei halua meita puljuunsa, silla komissioseta tulee lahdettyamme haastamaan riitaa ja kiristamaan rahaa. Muutamat yritykset ovat mystisesti syttyneet palamaan yon pimeina tunteina. 

Sitten on viela turistiopassedat. Jalleen ystavallinen ja avulias paikallinen lyottaytyy seuraan meidan kiivetessamme vuoren sivua ylos. Matkalla han osoittaa, etta katsos, muurahaispesa. Vuoren laella han osoittaa, etta katsos, maisema. Lopulta han pyytaa paikalliseen floraan ja faunaan tutustuttamisesta pienta palkkiota. Esimerkiksi kymmenta euroa. Suurin osa intialaisista perheista elaa noin dollarilla paiva.

En toki halua antaa vaaraa kuvaa maasta. Olemme tormanneet moniin oikeasti ystavallisiin ja avuliahin ihmisiin, jotka ovat halukkaita nayttamaan meille maataan ja kulttuuriaan. He nakevat meidat ihmisina eika kavelevina raha-automaatteina. Ikava kylla olen alkanut suhtautua pessimistisesti ja kyynisesti kaikkiin, jotka minua lahestyvat, kun pallistelen H. Moilasena kadun kulmassa karttaa hypistellen.

Nama srilankalaiset bussikuskisedat olivat aivan toista maata. He juttelivat pitkaan ja hartaasi kriketista Grantin kanssa, arvioivat pelaajien vahvuuksia ja heikkouksia. Keskustelu oli rattoisaa hieman tonkosta englannista huolimatta. Matkalla bussikuskit tarjosivat meille jaakylmaa vetta ja suklaakekseja. "No niin!" Ma olin ihan varma, etta meita odottaisi paamaarassa taivaallinen lasku herkuista. Kaikista hinnoista kun on sovittava etukateen, silla tuotteista on vahan hankala tinkia, jos ne ovat jo mahan pohjalla. Pysahdyimme toisen kerran ja bussikuskisedat halusivat ehdottomasti tarjota meille jalleen mangomehua ja currya. "Voi ei!" Lopulta kiitokseksi heille riitti lupaus siita, etta lahetamme heille Australiasta postikortin. Tosin Grant epailee, etta he halusivat osoitteemme ja kortin Aussilasta viisumihakemusta varten. Han on varmaan oikeassa. Tanaan ma olen poikkeuksellisesti optimistinen ja haluan ajatella, etta meilla oli vain mukavaa yhdessa.

Paras ja pyyteettomin matkaopas, joka meilla on ollut, on ehdottomasti srilankalainen Mr Tea. Han asui samassa hostellissa, jossa yovyimme, ja lyottaytyi seuraamme, kun lahdimme paamaarattomalle iltapaivakavelylle teeplantaaseille. Mr Tea ei osannut paljoakaan englantia, mutta han tunsi teeplantaasit kuin omat taskunsa. Olisimme varmasti eksyneet teepuskien mereen ja lukemattomien kinttupolkujen verkkoihin tunneiksi ilman Mr Tean asiantuntevaa apua. Me saatoimme valita kauniimmalta ja vehreammalta vaikuttavan polun kahdesta, jolloin Mr Tea jai vaitonaisena odottelemaan risteykseen, vaikka yritimme selittaa, etta tama polku vaikuttaa paljon mielenkiintoisemmalta. "Photos, you know, we want to take good photos." Palaisimme kymmenen minuutin kuluttua todettuamme, etta polku oli umpikuja. Senhan Mr Tea tietysti jo tiesikin.

Mr Tea ei vaatinut kohtuuttomia summia teeplantaasien esittelystaan. Hankin selvasti nautti seurastamme. Seuraavana aamuna lahdimme valloittamaan kuuluisaa pyhiinvaelluskohdetta (josta olen jo aiemmin kirjoitellutkin). Ihmettelimme, kun Mr Teata ei nakynyt aamulla missaan. Puolessa valissa rankkaa kiipeamisrupeamaa meita oli vastassa portailla nokottava Mr Tea. Miten ihmeessa! Selkeasti paikallinen opas tietaa myos oikopolut. Mr Tea kiipesi mukanamme muutaman tunnin mutta ei tullut mukanamme aivan huipulle. Mr Tea tiesi, ettei tulisi paasemaan vuoren huipulla olevalle temppelialueelle sisaan, silla han ei ole buddhalainen. Lansimaalaisia ei-buddhalaisia turisteja katsotaan lapi sormien, silla me tiedamme hyvaa paikalliselle taloudelle. Kun saavuimme takaisin hostellille, Mr Tea odotteli jo vasyneita pyhiinvaeltajia aamuauringossa lammitellen. Minulla tarisi koivet kiipeamisurakasta, ja Mr Tea oli puolessa ajassa kipittanyt ylos ja alas. Ja tekee saman joka aamu. Kovassa kunnossa vanhaksi aijaksi!

Mr Tea.