Goalla lohoilyn jalkeen hypattiin jalleen junaan ja matkattiin sisamaahan. Junasta on tullut meidan ehdoton suosikkikulkuneuvo. Intialaisilla on uskomaton kyky muuttaa mika tahansa kaksikaistainen tie vahintaan kolmekaistaiseksi, mika sinansa on ymmarrettavaa liikenteen maara huomioiden, mutta he eivat viela ole nayttaneet paasseen yksimielisyyteen siita, kumpaan suuntaan keskimmainen kaista kulkee.
Seuraava kohde oli Hampi. Hampi oli todella yllattava kokemus. Meista kumpikaan ei ollut kuullut sanaakaan koko Hampista ennen Intiaan tuloa. Hyvin sailytetty salaisuus. Heti ensi silmays sai sydamen tykyttamaan. Hampin pienta kylaa ympyroi joka suunnalta punaisesta maasta kohoavat pyoreat kivenlohkareet, jotka jotenkin miljoonien vuosien kuluessa eroosio on saanut nayttamaan halvalta Indiana Jones -leffan styroksimurikoilta. Lahempaa tarkasteltuna kivet olivat aivan oikeita kivia. Hampin lapi virtaa verkkainen joki, joka monsuunikausien aikana moninkertaistuu ja syo kivet pehmean ja kevean nakoisiksi pumpulipalloiksi. Ilta-auringon punertamat kivet nayttivat epaaidolta ja photoshopatulta tietokoneen taustakuvalta.
Eika siina viela kaikki. Hampia koristavat kivista hakatut temppelit. Tassa kylassa riittaa temppeleita joka muorille ja muksulle. Temppelit eivat ole mitenkaan tolkuttoman vanhoja, samalta ajalta kuin Turun linna, mutta raunioiden silkka maara on paatahuimaava. Kaupunki on aikoinaan ollut puolen miljoonan ihmisen koti ja vilkas monikulttuurinen kauppapaikka. Siis samaan aikaan, kun me viela heristeltiin nyrkkia lietolaisille. Ei ihmekaan, etta meidan alkuperainen suunnitelma kolmipaivaisesta vierailusta venyi viikoksi.
Osa temppeleista on viela aktiivisessa kaytossa, ja se ei ole mitenkaan erikoista tormata ihmisiin, jotka ovat matkanneet useampia paivia paastakseen lahjoittamaan hindujumalille ruokaa tai rahaa. Eraassa temppelissa asustaa oma temppelielefantti, suhteellisen sootti Lakshmi, joka muutamasta rupiasta muiskauttaa pusun otsalle. Lakshmi paasee kylpemaan joessa aina aamuisin ja iltaisin, minka jalkeen temppelikarsa saa pyhat meikit kasvoilleen.
 |
| Maybe it's Maybelline. |
Temppeleissa pyorii myos muita pyhia ja vahemman pyhia elukoita. Joen toisella puolella on Monkey temple, jonka apinat ovat pyhia ja paikallisten mielesta hirvean sootteja. Samat apinat temppelin ulkopuolella on samaa luokkaa kuin rotat ja pulut. Kantavat tauteja ja paskovat ympariinsa. Me ollaan vielakin kohtuu innoissamme apinasta kuin apinasta. Lisaksi Hampin, kuten tahan mennessa oikeastaan jokaisen kylan ja kaupungin, kaduilla porraa lehmia, koiria, kissoja, vuohia, sikoja, yksisarvisia ynna muuta.
Ruoka oli jalleen hyvaa. Me ollaan harrastettu paljon katukeittioita. Ollaan todettu, etta ravintoloissa lansimaalaisille tarjotaan hieman lempeampia ruokia hieman kalliimmalla. Me ollaan kummatkin tulisen ruoan ystavia ja piheja, joten karuruoka ei pelota. Kunnes kohtasimme kukkakaalin. Joo-o, kohtalokkaan kuoleman kukkakaalin. Se oli tulista. Hiki virtasi, suuta poltti, ruokatorvea poltti, mahaa poltti, kaikkia suolen mutkia aina viimeiseen paatepisteeseen asti poltti. Ja seuraavana iltana haettiin samat annokset uudelleen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti