Temppeliturnee osa 4

Another day, another temple. Uusi paiva, uusi temppeli.

Saavuimme Khajurahoon melko meluisan juna- ja bussimatkan jalkeen. Junat nyt on luonnostaan meluisia, mutta bussissa olisi mahdollisuus matkustaa melko hiljaisesti. Ellei taalla olisi tapana huudattaa sumutorvea aina, kun tiella on lehma / vuohi / sika / kana / koira / kissa / polkupyora / tuk tuk / moottoripyora / auto / jalankulkija tai jos paiva on aurinkoinen. Mika on aika usein. Lisaksi keskiverto bussin toottiaani on noin 20 sekuntia pitka ja sisaltaa jonkinmoisen tarttuvan melodian, joka sitten soi loppuviikon korvissa erityisesti silloin, kun pyorii hikisena sangyssa moskiittoverkon alla ja yrittaa nukkua. Toisaalta myos matkatoverit ovat usein meluisia. Se ei ole kenenkaan mielesta mitenkaan outoa, etta kanssamatkustaja huudattaa Bollywood-lauluja matkapuhelimestaan keskella yota junan kaytavilla, kun kaikki muut haluavat nukkua. Kukaan ei edes korvaansa lotkauta. Myos asemilta junaan nousevat valipalojen myyjat eivat emmi tarttua nukkuvaa ihmista jalasta kiinni:

- CHAI CHAI, madame, you want CHAI CHAAAAAI!?

- Do I look like I want freaking chai? Or do I look like I was sleeping? I can see how it could be confusing.

Okei, mutta siis paastiin kuitenkin ehjin nahoin Khajurahoon, missa on meidan opaskirjamme mukaan maailman upeimmat temppelipatsaat. Me vietettiin yksi paiva polkupyorien selassa tutustuen lahialueen kyliin ja muihin alueen temppeleihin. Ajattelimme, etta saastamme ne parhaat sitten viimeiseksi. Alueen pikkukylat olivat valloittavia. Matalia valkoisia, sinisia ja vihreita rapattuja tiilitaloja kapeiden kujien varsilla. Kylat olivat keskipaivan paahteessa lahes autioita. Vain kaksi typeraa turistia, jotka eivat tajunneet, etta paivalla on kuuma (45 astetta), kiertelivat innostunut virne naamalla kylan katuja.

Mainoksesta paatellen parturi-kampaamo

Sitten oli ne temppelit. Viime aikoina on tullut nahtya paljon temppeleita, eika ajatus uusista temppeleista, patsaista, alttareista enaa oikein jaksanut innostaa. Temppeleita on kuitenkin kovasti kehuttu, ja kaukaakin katsottuna ne olivat oikein kauniita.

Ja lahempaa pystyy jo erottamaan yksityiskohtia ja arvostamaan tyota, joka on mennyt temppelien koristeluun. Temppelit on koristeltu aivan maasta kupolien huippuihin asti. Temppelien ympari kulkee hieman vinottain tanssivien patsaiden rivi. Huippuja koristavat abstraktit laatat. Temppeleiden seinilta ei loyda yhtakaan kohtaa, joka ei olisi koristeltu.

Viela lahempaa katsottuna tempp..... hetkinen... ovatkos nuo patsaat.... ha? Ei kai... ei ku joo...

*** NYT LAPSET SILMAT KIINNI ***

Jep, se on hevonen.

*** NYT VOI AVATA SILMAT ***

Katsos, apinoita!

Temppeliturnee osa 3

Kun olimme toipuneet Elloran luolista, tai lahinna sielta paluusta, suuntasimme kohti Ajantaa. Elloraan paasee helpoiten paikallisten jeeppien kyydissa. Jeepit toimivat silla periaatteella, etta jokainen maksaa konttasumman jeeppiin noustessaan ja jaa sitten pois kyydista haluamassaan paikassa. Jeeppikuskit tietysti ottavat kyytiin mahdollisimman monta asiakasta tienatakseen mahdollisimman paljon rahaa. Menomatkalla Elloraan meita oli kuuden hengen jeepissa 24 ihmista, paluumatkalla 27. Erityisen rattoisan matkasta teki aikaisemmin mainitsemani kolmen kaistan kaytanto ja mies, joka istui vasemmalla puolellani ja hiplasi vatsaani koko matkan.

No mutta siis... se Ajanta. Ajantan luolat toimivat aivan samalla periaatteella kuin Elloraan nakerretut temppeliluolat. Ajantan luolilla on mielenkiintoinen historia. Ajantan luolat ovat huomattavasti vanhemmat kuin Elloran. Ajantan luolat on hakkaaminen on aloitettu 200 vuotta ennen ajanlaskun alkua ja paatetty 800 vuoden paasta. Elloran luolien suosio johti lopulta siihen, etta Ajantan luolat hylattiin ja lopulta niiden olemassaolo unohtui kokonaan. Viidakko valtasi luolat nopeasti, ja ne loydettiin uudelleen vasta vuonna 1819, kun englantilainen metsastysseurue sattui paikalle.

"I say, old chap, there appears to be a rather sizable hole in the cliff face!"

Koska Ajantan luolat olivat hylattyja ja kokonaan unohdettuja, ne ovat sailyneet hyvin. Ajantassa on edelleen nahtavissa freskot, jotka Ellorasta ovat jo rapisseet pois. Freskoissa kuvataan jokapaivaista elamaa, sotia ja jumalia. Tuntuu uskomattomalta katsella 2200 vuotta vanhaa maalausta, olla tietoinen siita, etta tassa joku maalannut tarinaa maailmasta, joka on niin erilainen kuin omani.

Ajantan luolien valmistumisajasta on hyvin erilaisia kasityksia. Eras professori on esittanyt, etta luolat ovat valmistuneet alle 20 vuodessa. Se tuntuu mahdottomalta, kun holmistelee luolien syvyytta, leveytta ja sita, miten yksityiskohtaisia patsaat ja seinien maalaukset ovat.

Intiassa reissatessa on tullut tormattya monenmoisiin reissaajiin. Goalla oli uskomattoman paljon venalaisia turisteja, ja taalla pohjoisemmassa on paljon espanjalaisia. Meilta kysytaan aina paivittain vahintaan kolmisenkymmenta kertaa, mista maasta olemme kotoisin:

- Namaste! Sir, your native country?

- Australia.

- Aaaah, Ricky Ponting! And madame, your country?

- Finland.

- Aaaah, England. Very lovely place.

- No, Finland. FIN-land.

- Jaa jaa. England, England.

- FINLAND.

- England, England, yes, I know England very well.

Ajantassa tormasimme mieheen, joka oli kuin olikin yllattaen kuullut Suomesta:

- Madame, look into my shop, madame! Where from, madame!

- Finland.

... syva hiljaisuus....

- Mitta kulu, haista paska, hellurei!

Apinakuvaan on aina hyva lopettaa.

Temppeliturnee osa 2

Hampin jalkeen koukattiin Mumbain kautta Elloraan. Elloran temppelit on hakattu kiveen, eli ne ovat kaytannossa katsoen luolia. Luolien jyrsiminen taltalla kallion seiniin on vienyt viitisen sataa vuotta. Ensimmaiset luolat ovat buddhalaisten munkkien vakertamia. Sitten buddhalaisuus oli so last season, ja hindulaisuudesta tuli valtauskonto. Seuraavat luolat olivatkin hindulaisten munkkien taidon osoitus. Kolmannet luolat ovat jain-munkkien talttojen tulos.

Luolat ovat olleet jos jonkinnakoisessa kaytossa. Osa on puhtaasti rukous-, rituaali- ja seremoniapaikkoja, toiset luolat ovat olleet asuntoja ja makuukammareita ja toiset taas yhteiskaytossa olleita kokoontumistiloja. 

Asuintilat. Nayttaa ihan Vakkelta.

Lehma. Ja hindupatsas.

Muutama havainto tekee Elloran luolista todella vaikuttavan kokemuksen. Ensinnakin kaikki luolat on kaivettu kasin ja hakattu kiveen. Nama eivat siis ole olleet luonnollisia luolia, jotka sitten on taytetty patsailla ja pylvailla. Toiseksi kaikki, mita luolissa on sisalla, kaikki lehmapatsaat, jumalten kuvat, istuimet, poydat jne., on yhta kivea. Missaan ei ole saumoja. Samaten kaikki tukirakenteet ovat yhta kivea. Ymmartaakseni, kuinka paljon luolien nakertaminen on vaatinut tyota, ma yritin ajatella luolia ja temppeleita negatiivisena tilana. Negatiivisella tilalla tarkoitan siis kaikkea sita tyhjaa tilaa, joka on patsaiden ja pylvaiden valissa. Kaikki se kivi on taytynyt kantaa pois luolista. 

Elloran luolien ja temppelien kohokohta on Kailasa-temppeli. Kailasa on hakattu kiveen kuten muutkin Elloran temppelit ja luolat, mutta se on avonainen. Temppelilla ei siis ole kattoa. Kailasakin on hakattu kiveen vain vasaraa ja talttaa apuna kayttaen. Kallion seinasta on pikkuruisin taltoin nakerrettu kivea pois yli 200 000 tonnin verran. Se on jonkin verran se! Kailasa on Kreikan Parthenonia kaksi kertaa isompi ja puolitoista kertaa korkeampi. Kaikki yhdesta kivesta. Uskomatonta, mita ihmiset on saaneet aikaan ennen televisiota.

Luolien suunnitteluun on varmasti mennyt tuhottomasti aikaa. Jos mulle nyt annettaisiin vasara, taltta ja vuori, ma joutuisin varmasti muutamaan kertaan miettimaan, mista aloittaa. Aloittaako katosta ensin? Vai lattiasta? Jyrsinko ma ensin lattian ja sitten hiljalleen kohti kattoa ja jatan valilla pari kivimoykkya valiin, ettei katto romahda niskaan? Montako kivimoykkya? Kuinka isoja kivimoykkyja? Ai niin, ja jos ma haluan jonkun koristeen jonnekin nurkkaan, pitaisiko aloittaa siita? Jos siita koristeesta ei tulekaan kerralla hyva, niin saattaisi vahan ketuttaa, kun on muu luola jo valmis, mutta mun uudelta jumalalta puuttuu kasi. Ah, en ma jaksakaan. Ja nailla hepuilla ei ollut edes suunnitelmia paperilla.

Ja tassa perinteinen apinakuva.

Temppeliturnee osa 1

Goalla lohoilyn jalkeen hypattiin jalleen junaan ja matkattiin sisamaahan. Junasta on tullut meidan ehdoton suosikkikulkuneuvo. Intialaisilla on uskomaton kyky muuttaa mika tahansa kaksikaistainen tie vahintaan kolmekaistaiseksi, mika sinansa on ymmarrettavaa liikenteen maara huomioiden, mutta he eivat viela ole nayttaneet paasseen yksimielisyyteen siita, kumpaan suuntaan keskimmainen kaista kulkee.

Seuraava kohde oli Hampi. Hampi oli todella yllattava kokemus. Meista kumpikaan ei ollut kuullut sanaakaan koko Hampista ennen Intiaan tuloa. Hyvin sailytetty salaisuus. Heti ensi silmays sai sydamen tykyttamaan. Hampin pienta kylaa ympyroi joka suunnalta punaisesta maasta kohoavat pyoreat kivenlohkareet, jotka jotenkin miljoonien vuosien kuluessa eroosio on saanut nayttamaan halvalta Indiana Jones -leffan styroksimurikoilta. Lahempaa tarkasteltuna kivet olivat aivan oikeita kivia. Hampin lapi virtaa verkkainen joki, joka monsuunikausien aikana moninkertaistuu ja syo kivet pehmean ja kevean nakoisiksi pumpulipalloiksi. Ilta-auringon punertamat kivet nayttivat epaaidolta ja photoshopatulta tietokoneen taustakuvalta.

Eika siina viela kaikki. Hampia koristavat kivista hakatut temppelit. Tassa kylassa riittaa temppeleita joka muorille ja muksulle. Temppelit eivat ole mitenkaan tolkuttoman vanhoja, samalta ajalta kuin Turun linna, mutta raunioiden silkka maara on paatahuimaava. Kaupunki on aikoinaan ollut puolen miljoonan ihmisen koti ja vilkas monikulttuurinen kauppapaikka. Siis samaan aikaan, kun me viela heristeltiin nyrkkia lietolaisille. Ei ihmekaan, etta meidan alkuperainen suunnitelma kolmipaivaisesta vierailusta venyi viikoksi.

Osa temppeleista on viela aktiivisessa kaytossa, ja se ei ole mitenkaan erikoista tormata ihmisiin, jotka ovat matkanneet useampia paivia paastakseen lahjoittamaan hindujumalille ruokaa tai rahaa. Eraassa temppelissa asustaa oma temppelielefantti, suhteellisen sootti Lakshmi, joka muutamasta rupiasta muiskauttaa pusun otsalle. Lakshmi paasee kylpemaan joessa aina aamuisin ja iltaisin, minka jalkeen temppelikarsa saa pyhat meikit kasvoilleen. 

Maybe it's Maybelline.

Temppeleissa pyorii myos muita pyhia ja vahemman pyhia elukoita. Joen toisella puolella on Monkey temple, jonka apinat ovat pyhia ja paikallisten mielesta hirvean sootteja. Samat apinat temppelin ulkopuolella on samaa luokkaa kuin rotat ja pulut. Kantavat tauteja ja paskovat ympariinsa. Me ollaan vielakin kohtuu innoissamme apinasta kuin apinasta. Lisaksi Hampin, kuten tahan mennessa oikeastaan jokaisen kylan ja kaupungin, kaduilla porraa lehmia, koiria, kissoja, vuohia, sikoja, yksisarvisia ynna muuta.

Ruoka oli jalleen hyvaa. Me ollaan harrastettu paljon katukeittioita. Ollaan todettu, etta ravintoloissa lansimaalaisille tarjotaan hieman lempeampia ruokia hieman kalliimmalla. Me ollaan kummatkin tulisen ruoan ystavia ja piheja, joten karuruoka ei pelota. Kunnes kohtasimme kukkakaalin. Joo-o, kohtalokkaan kuoleman kukkakaalin. Se oli tulista. Hiki virtasi, suuta poltti, ruokatorvea poltti, mahaa poltti, kaikkia suolen mutkia aina viimeiseen paatepisteeseen asti poltti. Ja seuraavana iltana haettiin samat annokset uudelleen!

Otteita Grantin matkapaivakirjasta: Playing footsies

Grantin jalka on temppuillut muutaman paivan. Ei ole ollut oikein kavelykunnossa, ihmeellisia ihottumia ja muuta kivaa. Ollaan jannityksesta jaykkina etsitty puremajalkia sun muuta. Grant on miettinyt, pitaisiko menna laakarille. "Ei kai sentaan, ei mua mikaan vaivaa...kai..." Ma oon taas jannittany, hengittaako se viela aamuisin. Taalla kun on kaikennakoisia elukoita, jotka voi puraista ihmisen hengilta.

"12/4/11                HAMPI                               TUES

Woke at 5:20 when the power went out and I went outside so that I wouldn't sweat my butt off. Problem was my leg was rather stiff, and when I sat down the pressure of the chair seat against my hamstring hurt a lot so I made a decision to go see someone as it was clearly not getting any better and it was just stupid to jeopardise our travels with something that might be easily fixed.

The power came back on, and I went to sleep under the humming fan. I have noticed that a fan serves two purposes here, one; the usual, but two; the noise of the fan cuts out some or most of the noise from outside which can be varied and loud.

When we were both up, I told Saara it was time to get my leg checked and she seemed pretty happy I had finally made the decision to go. So, we got some things together and tried to work out where the nearest doctor would be.Went to the tourist information, closed. So we went to the police. "Hospet", they said. Oh, crap. The dirtiest, most grim place I have seen and now I am going to have to use their medical facilities.

We jumped on a bus, got to Hospet in all its glory, and then made the search for a doctor whilst fighting though begging children. We saw a sign with the internationally recognised  red cross symbolising a doctor, and a doctor's name on it. Closed. Ask another guy, "Hospital is 1,5kms away, do you want a tuk-tuk?" 

"No, thank you."

As it was a tuk-tuk driver, he couldn't be trusted. Asked a guy at a pharmacy.

"One near the bus station, inside the bus station."

Great. Walked there (20 metres), then asked some official looking guys for better details of the location we wanted. One guy then said, "Come". Walked us 20 metres up the road (opposite the pharmacy, mind you) and there was a clinic! 1,5km my arse! Have I mentioned how much I hate tuk-tuk drivers?

There were a lot of people waiting, so I figured it would be a long day. A nurse came, asked what was wrong, told us sit and we did. Two minutes later I am in a room with a doctor! He asks questions, the usual doctor ones, tests my blood pressure, pulse, looks at my leg, the small rashes, pokes and prods the muscles, listens to my heart and other parts of my body and then asks, "Have you been swimming? River, lake, dam?" 

"No... only the sea, about five days ago."

"When did your symptoms start again?"

"About five days ago..."

"You have a micro-organism in your leg from the sea", he says. "We can't find out which one it is, so I will give you an anti-biotic that takes care of most of them. Also, some painkillers, some cream for the rash and some tablets to help you sleep."

Then the funny bit...

"My consultation price is fift...one hundred rupees."

Now, he may have just doubled his price is an instant, but seriously, walking straight into a doctors room, being diagnosed within ten minutes and a list of drugs and he charges me two euros and he thinks HE has come out the winner.

I went and got all the pills, enough to make a dying man happy, paid just three euros for those, and back to the Doc who told me when and how to take them and 30 minutes after arriving in Hospet we are looking for breakfast!

I said to Saara that if we got sick in Australia we would be better off taking a flight to India as it would be cheaper and quicker. It also got me wondering why we went ahead of all the locals. I think it is because the doctor knew we could pay up front, unlike some/many/most of the people waiting. Saara thinks the reason I got treated so quick was due to it being off the books. "

Sometimes corruption is a beautiful thing.

Chai chai!

Ollaan tarvottu jonkin verran Intian etelaosista. Aloitimme suuren Intian-turneemme Intian itarannikolta, mutta vietimme siella vain muutaman paivan emmeka menneet vahingossakaan yhteenkaan museoon tai temppeliin. Ranta ei erityisemmin houkutellut plutaamiseenkaan. Mainitsemisen arvoista ei ollut muuta kuin junanatsi. Ai niin, ja apinat. Ja chai.

Lounais-rannikon Kochi Keralan osavaltiossa oli ensimmainen varsinainen turistikohteemme. Itse kaupunki jatti jokseenkin valjun vaikutelman, mutta paaasiallisesti Kochi toimiikin porttina Keralan muihin herkkuihin. 

Kochin kiinalaiset kalaverkot.

Vaalien alla. Kommunistien julisteita oli joka paikassa.*

Kerala tunnetaan upeista ja leppoisista rannoistaan ja erityisesti laguunien, jarvien ja jokien ryppaasta, joka toimii sisamaan pienten kylien ja kauppakeskusten valisena moottoritiena. Backwaters-nimella tunnettu vetinen verkko oli kylla eittamatta upea. Jarvista haarautuu isompia jokia, jotka jalleen pirstaloituvat pienemmiksi kanaaleiksi, jotka jalleen hajoavat lopulta kapoisiksi hiussuoniksi, jotka halkovat kylia. 

Tutustuimme peravesiin monenmoisten menopelien kyydista kasin. Matkasimme patkan paikallisten suosiman vesibussin kyydissa. Pysakilla meita odottivat taas tuktuk-sedat, jotka ilmoittivat, etta vesibussissa on mekaaninen vika ja vuoro on peruttu mutta tuktukilla kuulemma paasisi. Tuktuk-kyydin hinta oli ensin "vain" tuhat rupiaa. Sanoimme odottelevamme tata vesibussia, joka nyt ei sitten ilmeisesti saavukaan. Tuktuk-seta antoi vesibussifirman numeron, johon voisimme soittaa ja varmistaa, etta vesibussi ei todellakaan tule. Niin varmaan. Todennakoisesti se oli jonkun muun tuktuk-sedan puhelinnumero, joka olisi teeskennellyt olevansa vesibussifirmalla toissa. Lopulta kun vesibussi tosiaankin putputti hiljakseen mutkan takaa, tuktuk-kyydin hintakin tipahti sataan rupiaan. Vesibussi maksoi 8 rupiaa.

Paras tapa tutustua peravesiin ja niiden varrella kyyhottavien kylien elamaan oli kanoottireissu. Kanootti liplatti hiljalleen talojen, peltojen ja kalafarmien lomassa. Oli taysin hiljaista muutamaa lehman muuahdusta ja jostain kaukaa kaikuvaa krikettipelia lukuun ottamatta. Ahh!

Peravesiin tutustuttuamme hyppasimme jalleen junaan kohti etelaa. Vietimme muutaman paivan Varkala-nimisessa kylassa. Varkalan ranta oli mukavahko ja leppoisa. Samoin Varkala itsekin. Suurin osa Varkalan ravintoloista, baareista ja hostelleista notkuu pystysuoran jyrkanteen reunalla, joka kurkottaa rannan ylle. Ranta oli backpackereiden valtaama, ja mitaan varsinaista sisaltoa ei matkakohteesta valttamatta saa irti. Me loydettiin mukava pikku ravintola, joka tuntui olevan paaosin paikallisten suosima curry-kohde. Luukun listalta loytyi helposti tuleva aamiaissuosikki, porotha, riisilatyt ja muutama tulinen dippi.

Paastyamme rantaelaman makuun siirryimme takaisin kohti pohjoista. Goa. Meille oli suositeltu Goan etelarantoja, jotka ovat paljon leppoisampia kuin pohjoisen rannat. Tarkoituksemme oli viipya vain pari yota Patnemilla, mutta kaksi yota venahtivat aivan huomaamattamme viikoksi. Patnem on suositumman Palolem-rannan vieressa ja huomattavasti veikeampi vaihtoehto kuin suositumpi Palolem. Palolemin rannalla kiersivat kaikenmoiset saronkikauppiaat, eika kaduilla voinut maleksia ilman, etta joku seta olisi tullut kiskomaan hihasta kauppaansa. Kauppiassedat olivat taas oma lajinsa. Illalla kyseltiin shortsien hintaa, joka oli 300 rupiaa. Aamulla menimme lompakon kera kokeilemaan shortseja, ja nyt ne olivatkin 850 rupiaa. Sinne jaivat.

Patnemilla ei ollut juuri ketaan muutamaa kulahtanutta hippia ja koditonta koiraa lukuun ottamatta. Vuokrasimme kahdella eurolla per yo piskuisen bambumajan aivan rannalta ja kollottelimme paivat laineissa ja illat palmun alla herkutellen. Ei huono ollenkaan. Oli kiva taas pitkasta aikaa olla paikallaan muutama paiva. Ja oli erityisen kiva, etta oli taas jonkinlainen kantapaikka, johon raahautua aamulla chai-teelle ja bathjille. Ja oli taas paikka, jossa sinut tunnetaan nimelta.

*[In 1957 Kerala was first in the world to freely elect a communist government. While communism's hammer and sickle hadn't had much luck in running other parts of the world, Kerala's unique blend of democratic-socialist principles has a pretty impressive track record.

Kerala has been labelled "the most socially advanced state in India"... Land reform and focus on infrastructure, health and education have played a large part in Kerala's success. The literacy rate, 91 %, is the highest of any developing nation in the world, though a strong history of education stretches back centuries to the days of magnanimous rajahs and active missionaries. The infant mortality rate in Kerala is one fifth of the national average, while life expectancy stands at 73 years, 10 years higher than the rest of the country.

The picture is not all rosy however. Lack any industrial development or foreign investment means that the ambitions of the many educated youth are curtailed. This might explain why Kerala also has the highest suicide rates and liquor consumption statistics in the country. A big hope for the economy's future is the recent boom in tourism, with Kerala emerging one of India's most popular tourist hot spots.]