No tää on tätä kulttyyriä

Olin viikon alakoulussa sijaisena. Jip! Hurraa! Olipa kivaa. Jos mua vähääkään tuntee, tietää, että mä en ole hirveän hulluna lapsiin. Niinhän sitä sanotaan, että yläkoulun opettajat opettavat aineita ja alakoulun opettajat opettavat lapsia. Jotenkin musta tuntuu, että tätä toistavat alakoulun opet vähän piruillakseen yläkoulun opettajille. “Me kasvatetaan tuleva sukupolvi. Lapset on meidän tulevaisuus. Te hynäätte nominatiivi-genetiivi-partitiivi-liiba-laabaa.”

No, mä voin hyvin myöntää, että mieluummin mä opetan aineita kuin näitä räkänokkia. Mä olen opettaja – en kasvattaja. Kumpiakin tarvitaan, kummatkin ovat ihan yhtä tärkeitä. Onneksi nämä mukulat olivat sentään viides- ja kuudesluokkalaisia. Silti mä jouduin opettamaan, miten niistetään nenä.

Meidän alakoulussa on se hyvä puoli, että kerran viikossa näillä on kulttuuritunti, jolloin kylän vanhempi väki tulee kouluun kertomaan tarinoita ja opettamaan perinteisiä tansseja. Vaikken mä tarinoista mitään ymmärrä, touhua on silti kiva katsoa. Varsinkin tanssia.

Kakarat jakaantuvat omien heimojensa tanssiryhmiin, maalaavat nahkansa ja pukeutuvat lannevaatteisiinsa. Heillä on omat tanssinsa ja laulunsa. Osa ryhmistä on hyvin järjestyneitä ja aina valmiina menoon heti kellon soitua. Osa hakee vielä kolme varttia myöhemmin didgeridooita ja clapstickkejä eli soittokalikoita. Ja tiuskii opettajille, koska heillä ei ole vehkeitä. *huokaus*  Silti se on kivaa.