Back to school drama

Paluu duuniin - aina yhtä hauskaa. Edellisinä vuosina sitä on palannut töihin melko virkistyneenä ja jotenkin jonkinmoisella pienellä innollakin. Ei tänä vuonna. Third year blues. 

Me käydään Grantin kanssa joka työaamu lenkillä, sillä iltapäivisin on niin kuuma, että ulos ei ole juuri mitään asiaa. Aamulla ennen auringon nousua voi sentään jotain tehdä. Lämpötila on vielä astetta paria alle kolmenkymmenen ja ilmankosteus 90 prosenttia. Me tunnetaan reitti sen verran hyvin, että pimeys ei haittaa. Nopeasti sitä oppii pimeässäkin juoksemaan.

Aamu-urheilu on yllättävän miellyttävää. Ainoa ongelma on kylän koirat. Ne ovat aggressiivisempia pimeällä. Yleensä ne vain räksyttää, murisee, haukkuu ja hyökkää kohti mutta lähtevät karkuun, kun niitä kohti tempaisee pari kivenmurikkaa. Vaan eipä tällä kertaa. Koira puri mua pohkeeseen. Ei kerennyt edes ärräpäitä lennellä, kun en hokannut, mitä tapahtui ajoissa. Se vain tinttasi mua takaapäin kinttuun ja päästi irti. Ei onneksi raadellut. Ei ehtinyt edes sattua kuin vasta jälkeenpäin. 

Lähetin reksille viestiä, että tulen vähän myöhässä kouluun, sillä täytyy käydä klinikalla ensin. Sitten tajusin, että klinikka aukeaakin vasta myöhemmin, joten menin käväisemään koululla kuitenkin ennen klinikan aukeamista. Kävi ilmi, että edellisenä yönä kouluun oli murtauduttu ja opettajien läppärit pöllitty. Jes. Onneksi ei näillä koneilla ollutkaan kuin koko jakson suunnitelmat.

Vähän ennen tuntien alkua palohälytys pärähti päälle, joten meidän oli evakuoitava kaikki oppilaat pihalle. Kamoon. Mitä vielä? Koipi verillä, koneet kadoksissa, tulipalo rakennuksessa. Sillä aikaa, kun me paimennettiin muksuja pihalla ja etsittiin tulipaloa, virkavalta saapui paikalle tutkimaan murtoa. Kytät bongasivat oppilaista etsintäkuulutetun pojan, ottivat kiinni, taluttivat maijaan ja löivät luukun kiinni. Sitten kaveri saikin odotella putkassa vankilentoa Darwiniin. Eihän tässä aamussa vielä tarpeeksi ollutkaan.

Palohälytyksen aikana on hyvin aikaa repiä opelta tukka päästä

Mä häivyin ennen kuin poliisit pidättivät sen enempää meidän oppilaita. Voisko olla vielä jotain muuta yhdelle aamulle? No, klinikalla ne sekoittivat mut johonkin toiseen potilaaseen. Tinttasivat mulle sitten viisivuotiaan lapsen annoksen rokotetta käsivarteen, kun mä jotenkin olin sitten ilmeisesti 20-kiloisen aboriginaali lapsen näköinen. Tämä meidän klinikka on kyllä uskomaton. Onneksi ei sentään viisivuotiaalle kolmikymppisen annosta.

Kävin samalla reissulla poliisilaitoksella tekemässä koirasta ilmoituksen, mutta heillä oli siellä oikeuspäivä meneillään, mikä merkitsee sitä, että kaikilla on kova kiire ja satoja ihmisiä odottelee kyttälaitoksen nurmikolla omaa vuoroaan. Sanoin tulevani takaisin toiste.

Seuraavalla kerralla poliisilaitos oli kiinni. Tietenkin. Vartin ennen sulkemisaikaa. Ei täällä niin väliä.

Kolmannella kerralla poliisit sentään olivat paikalla. He ottivat multa tiedot yl;s post-it-lapulle. Yksi poliiseista oli sitä mieltä, että asialle ei voi oikein tehdä mitään, ellen haasta koiran omistajia oikeuteen. Ei kiitos. Toinen poliisi taas sanoi käyvänsä ampumassa koiran pimeällä. Ei kiitos tällekin. Missä paikassa mä oikein asun, jos virkapukuinen poliisi sanoo julkisesti käyvänsä teloittamassa koiran salaa omalla virka-aseellaan. 

Seuraavalla viikolla olikin sitten eri draamat (ks. kuva). 

PS. Koira on vielä elossa.