Malediivit: Rashdoo

Oli edellisen päivän Malen-vierailun jälkeen sellainen olo, että haluttaisi äkkiä hiljaisempiin maisemiin. Me pakattiin kimpsut ja lähdettiin seuraavalle atollille. Me noustiin veneestä Rashdoo-saarella, ja heti oli helpompi hengittää. Meidän majatalon omistaja oli satamassa vastassa, ja heti majataloon päästyämme hän iski meille kookokset kouraan. Tätä mä olin niin odottanut koko vuoden. Loma alkoi.

Rashdoon-saari oli todella mukava. Saarella oli vain pienen pieni kylä, jonka kadut olivat leveät ja valoisat. Saaren ainoat moottorikulkuneuvot olivat noin kolme skootteria ja muutama moottorivene. That's it. Me saatiin tallata kylän hiekkakujia aivan rauhassa. Malediiveillä oli edellisenä vuonna ollut vaalit, ja talojen muureja koristivat vielä niille maalatut vaalimainokset. Joka puolella oli pirteitä värejä ja pirteitä naamoja. Saaresta oli vaikea olla pitämättä.

Meidän päivärutiini oli juuri sellainen kuin rantalomalla kuuluu ollakin. Maattiin rannalla. Uitiin rannalla. Maattiin rannalla hiukan lisää. Snorkkeloitiin rannalla. Käytiin kahvilla ja lounaalla. Maattiin rannalla hiukan lisää uudestaan. Pienet nokoset. Leffa hotellihuoneessa. Illallinen. Nukkumaan.

Näihin maisemiin on vaikea väsyä, ja Malediivit olisikin aivan unelma matkakohde, jos täältä vain saisi alkoholia. Mun ei tehnyt niin tiukkaa, mutta Grant huokaili useampaan otteeseen, miten paljon teki mieli kylmää olutta. Kertaakaan ei tehnyt mieli lähteä humppaamaan, mutta auringonpaisteessa olisi kalja kelvannut. Sata prosenttia Malediivien väestöstä on muslimeja, mikä meinaa sitä, että a) alkoholilla ei tosiaankaan läträtä lainkaan ja b) saarilla on omistettu pieni pätkä rannasta länkkäreille ja vain tällä alueella saa ilakoida bikineissä. Muuten on oltava sekä olat että polvet piilossa.

Vielä muutama vuosi sitten turistit ja paikallinen väestö olivat täysin erillään. Turistit hengasivat yksityisomistuksessa olevilla resort-saarilla eikä heillä ollut asiaa saarille, joilla asui paikallisia ihmisiä. Sitten presidentti muutti lakia. Paikalliset saavat nyt avata majataloja, ja turistit pääsevät käymään niilläkin saarilla, joille ei ennen ollut asiaa. Monien saarien kylävaltuustot ovat sitten avanneet länkkärirannan, jossa me turistit voidaan irstastella bikineissä. En tiedä, miten ihmiset suhtautuvat turistien tulvaan. Toisaalta me tuodaan mukanamme rahaa. Mutta yhtäkkiä pienet kylät ovatkin täynnä jengiä. Saattaa olla aika raskasta katsella turisteja pitkän päälle. 

Meidän majatalon jengi oli kyllä hirveän kohteliasta ja avuliasta sakkia. Muutenkin paikalliset tuntuivat olevan mukavia. Hyvin hiljaisia ja säyseitä. Siksi olikin outoa nähdä heidän kansantanssiaan. Meidät kutsuttiin eräs ilta seuraamaan paikallisten miesten bileitä. Niin ne tanssivat ja rummuttivat että oksat pois. Kuulemma monet tanssivat itsensä transsiin, eikä kumma, sillä sellaisella vauhdilla kädet hakkasivat rumpukalvoa ja jalat hiekkaa, että ainakin kaloreita paloi vimmatusti.

Yhtenä aamuna me käytiin rauskujahdissa. Rashdoon lähivesissä asustaa jonkin verran manta ray –rauskuja, jotka hyvällä tuurella päästää lähellekin. Me prutattiin paatilla atollin korallirinkulan toiselle puolelle avoimille vesille, eikä aikaakaan, kun meidät määrättiin kakkulat päässä ja räpylät jalassa veteen. Mä ehdin nähdä vain tumman vilauksen, kun rauskut olivat jo poissa. Me poljettiin jonkin aikaa vedessä paikoillamme, mutta ei niitä enää näkynyt. Ei osannut edes harmittaa, kun oli muuten niin mukava olla vesillä.

Paluumatkalla saarelle me pysähdyttiin vielä koralliriutalla snorklaamassa. Koralli itse oli aika surullisen näköistä, mutta matalissa vesissä oli jonkin verran haita. Mulle kävi selväksi, että hait eivät ole kovin ujoja. Tosin ei niitä monet elukat taida metsästääkään. Mä uin hain perässä, eikä sitä näyttänyt kiinnostaa mun läsnäolo juuri lainkaan. Kunnes mä nappasin sitä hännästä. Jep, paljain käsin hai jahtiin. Vasta videolta kävi ilmi, että en mä tainnutkaan saada sitä pyrstöstä kiinni vaan näppeissä tuntuikin vain vesi, jonka vahva pyrstö heilautti sormille. 

Illalla me käytiin ihastelemassa auringonlaskua. Aurinko katosi meidän saaren viereisen resort-saaren taakse. Päivisin saaren hiekkarannalla näkyi turisteja (alkoholijuomien kera ja bikineissä). Illalla saari oli vain kaunis siluetti auringonlaskua vasten. Pitkin päivää saaren lähettyville laskeutui vesitasokoneita, joilla raahattiin turisteja edes taas lentokentän ja saaren väliä. Mulla oli joka kerta sellainen olo, että koneen kyydissä on McGyver mutta eihän siellä ollut kuin monimiljonäärejä.