Wadeye on tämän osavaltion neljänneksi suurin kylä, ja meillä on täällä jopa terveyskeskus. Huomionarvoista edellisessä virkkeessä on sana 'jopa'. Jotenkin täällä on sellainen asenne, että meidän pitäisi olla jotenkin kiitollisia, että meille on annettu terveyskeskus. Ja jotenkin musta tuntuu, että tuon terveyskeskuksen henkilökunnalla on myös asenneongelma.
Täällä ollaan töissä. Mä menen aamulla kouluun ja mä opetan, koska mulle maksetaan siitä palkkaa. Ei se tee musta hyväntekijää, pyhimystä tai enkeliä. Sama näillä sairaanhoitajilla ja lääkäreillä. Heille maksetaan työstä palkkaa. Ihan samalla tavalla kuin muillekin ihmisille. Silti on jotenkin sellainen olo, että terveyskeskukseen pitää mennä hattu kourassa anelemaan, josko joku viitsisi vilkaista mun vaivoja. Ihan kuin pitäisi rukoilla yläkerran ukolta apua, ja sieltä joko sitä tulee tai ei sitten tule.
Pari esimerkkiä, joista mulle tapahtuneet jutut kyllä kalpenevat paikallisille tapahtuneiden asioiden rinnalla.
1) Terveyskeskuksessa kirjoitetaan lappuselle oma nimi, syntymäaika ja ketä ollaan tultu tapaamaan - naisten / lasten / miesten lääkäriä, sairaanhoitajaa vai ketä, hä? Täytin paperin ja ojensin sen vastaanottovirkailijalle, joka alkoi naputella tietokoneelle tietojani. Mä istuin odottelemaan vuoroani. Kaksi tuntia myöhemmin mä istuin edelleen odottamassa, ja ihmiset, jotka olivat tulleet paljon mun jälkeen, kutsuttiin lääkärille. Mitäs, mitäs? Sairaanhoitajat pakkasivat jo kamojaan, joivat teetä tiskin takana ja rupattelivat ulko-ovella. Lopulta kävi ilmi, että mun nimi oli vastaanottovirkailijalle hankala, hän ei ollut löytänyt tietojani koneeltansa ja hän vain jätti lappuseni syrjään. Mä odotin kaksi tuntia noin viiden metrin päässä vastaanottovirkailijasta, eikä hänelle tullut mieleenkään kysäistä multa, mikä mahtaisi olla ongelma tai miten mun nimi kirjoitetaan. Ei hänelle tullut mieleen pyytää apua esimieheltäkään. Kiitti.
2) Viimeiset kolme kertaa, kun olen jopa päässyt sairaanhoitajan tai lääkärin pakeille, terveyden ammattilaiset ovat ongelmani kuultuaan kysyneet, koska menen kotiin. Kotiin? No, heti kun pääsen täältä lähtemään. Ei, kun kotiin-kotiin? Ehkä jouluna, ehkä ensi vuonna. Joo, parempi huollattaa tämä ongelma sitten, kun olet kotona. Sitten mä joudun selittämään heille, että Wadeye on nyt mun koti. Mä asun virallisesti Wadeyessä, maksan veroni täällä, mulla on Kela-kortti ja täysi oikeus saada apua täällä. Niin, mutta sun olisi helpompi saada apua esimerkiksi Darwinissa. Sitten mä selitän, että mun lennot Darwiniin maksaa yli 500 dollaria ja mä en sinne lähde esimerkiksi sairaslomalapun takia. Hitto. Mä en usko, että paikallisilta kysytään kertaakaan, koska nämä seuraavan kerran ovat Darwinissa, ja ehdotettaisiin, että lenssu on ehkä helpompi hoitaa siellä.
3) Sitten se paikallinen nainen. Hän meni valittamaan päänsärkyä terveyskeskukseen. Sieltä annettiin Panadolia ja lähetettiin kotiin. Hän meni seuraavana päivänä valittamaan päänsärkyä uudelleen. Lisää Panadolia ja himaan. Kolmantena päivänä nainen olikin ambulanssilentokoneessa matkalla sinne Darwiniin, josta nämä lääkärit ja sairaanhoitajat niin puhuvat. Neljäntenä päivänä hän oli kuollut. On se kiva, kun otetaan tosissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti