Kasvitusten

Mä en päässyt didgeridoo-reissulle mukaan, kerta se on miesten hommia, mutta vänkäsin itseni sitten toiselle metsämatkalle valvojaksi. Osa vanhemmista oppilaista kuuluu rangerien kadettiryhmään, ja he käyvät yhdessä ihmettelemässä ympäröivää seutua. Going bush -sanoja käytetään täällä kylien ja kaupunkien ulkopuolella tapahtuvista aktiviteeteistä. Tosin Melbournesta katsoen jo Ballarat taitaa olla bushia, puskaa. Puskaan meneminen ei oikein kuulosta suomeksi samalta, eikä maaseutumatkailu oikein aja samaa asiaa, joten mä olen käyttänyt sanaa ryteikkö. Siinä on samanlaista tekemisen meininkiä kuin sanoissa going bush. Kyllä te tiedätte: vesureita, kumisaappeita ja kahvitermareita.

Meidän aamu alkoi odottamisella. Täällä kaikki vie aikaa, ja usein järjestelyt on sellaista pitäiskö-vai-eikö-pitäis-sontaa, mitä mä en jaksa kotiolosuhteissa kuunnella yhtään. Hyvin suunniteltu on enemmänkin kuin puoliksi tehty. Mä olen treenannut ottamaan rennommin, ja mun treenit alkaa yleensä sillä, että mä muistutan itselleni, että palkka tulee per tunti - ei komissiona. No, me sitten odoteltiin kahdeksasta puoleenpäivään asti, että meidän rangerit ja paikalliset mummot on saatu kaikki yhteen jeeppiin ja että me vihdoin päästään matkaan. Koeta siinä sitten pitää lauma teinejä kiinnostuneena ja motivoituneena neljä tuntia maastohousuissa ja kuumissa turvasaappaissa odottamassa jeeppiä, joka on "ihan just siellä". Siinä me sitten opeteltiin vähän huoltamaan nelivetoja.

Lopulta me päästiin pääkallopaikalle. Mummot halusivat viedä meidät eräälle billabongille eli lammelle. Tytöt istutettiin erään lätäkön reunalle, ja mummot alkoivat kertoa tarinoita murrinh-pathaksi. Mun viiden sanan sanavarastolla mä en juurikaan ymmärtänyt, mistä on kyse, joten mä harhailin omaksi ilokseni lähiympäristössä ja yritin etsiä krokoja. Ei näkynyt. Myöhemmin mulle selvisi, että tähän billabongiin liittyi tarina kahdesta naisesta, jotka muuttuivat siellä merenneidoiksi. Nykyäänkin jos vedessä pesee hiuksensa ja osaa kutsua henkiä paikalle, alkaa tukka kasvaa oikein pitkäksi ja paksuksi. Olisi pitänyt kokeilla.

Henkien kutsumista mulle ei opetettu, mutta mummot näyttivät meille, miten paikallisista kasveista voi tehdä lääkkeitä. Me nypättiin puista lehtiä ja laitettiin ne kiehumaan nuotiolle. Kun lehdet olivat pehmenneet vedessä, ne noukittiin sieltä pois. Keitettyjä lehtiä hieromalla käsissä ja hengittämällä niiden tuoksua sisään kaikkoaa kuulemma päänsärky, tukkoinen nenä ja kipeä kurkku. Ne tuoksuivat kieltämättä vähän Vicksille. Jotenkin todella tuttu tuoksu. Ja kyllä se sieraimissa tuntui raikkaalta. Meidän mukana oli muutama kylän kielitieteilijöistä, ja he filmasivat mummojen tarinointia videolle. Eivätpä pääse perinnetietous katoamaan elämän länsimaistuessa.

Oppilaillakin on oma kasvitietousprojektinsa. Koulussa on puhuttu siitä, että kasveilla on language name, common name ja science name. Language name on kasvin murrinh-pathankielinen nimi, common name englanninkielinen nimi ja science name latinankielinen nimi. Oppilaat lukivat iPadin videolle vuorotelleen kasvien nimet. Alla oleva kasvin language name on mi katan, common name on milky plum (maitoinen luumu) ja science name on Persoonia falcata. Perinnetiedon mukaan kasvin hedelmiä voi syödä, kun ne ovat vihreitä ja pehmeitä. Kuori on kitkerää, eikä siemeniä syödä. Siemenen voi kuitenkin murskata hedelmälihan kanssa pieniksi paloiksi ja syödä. Hedelmiä kannattaa kerätä puun juurelta monsuunikauden aikana. Ennen muinoin hedelmät kannettiin takaisin leiriin puun kaarnasta tehdyissä paketeissa. Että näin. Jos nyt menen eksymään ryteikköön, enpä ainakaan kuole nälkään. Tietenkin pitää sitten eksyä monsuunikauden aikana.

Oli kyllä kivaa vaihtelua koululla hääräämisestä. Ulkona oli kiva istua ja katsella lintuja sekä tutkia kasveja. Oppilaatkin intoutuivat lajittelemaan kasveja lehtien muodon ja määrän sekä muiden ominaisuuksien mukaan. Kyllähän he jo tuntevat alueen kasveja hyvin, mutta jos vaikka siinä samassa sattuisi kehittämään luku- ja kirjoitustaitoa, niin mikäs sen parempi.