Paluu sivistykseen

Anskun viimeisiä päiviä viedään...

Palattiin sivistykseen. Tai niinhän me luultiin, mutta aikamoinen neandertalin ukko tuli vastaan rantsussa. Pakattiin kassit, Ansku hyvästeli Ballaratin ja lähdettiin viettämään viimeisiä päiviä Melbourneen. Päivä oli oikein lämmin ja aurinkoinen, joten me heivattiin kamppeet kaverin luo keskustaan ja lähdettiin junalla rantsuun. Etsittiin hyvä paikka hiekalta ja heitettiin leviäksi siihen. Ensin tietysti lutrattiin litra aurinkorasvaa niskaan, sillä näillä raukoilla kun ei oikein ole otsonikerrosta, nahka palaa herkästi. Mua on siunattu sellaisella epidermillä, joka ei pala helposti, mutta täällä on ihan todellinen ihosyövän riski. Australiassa onkin maailmassa eniten ihosyöpätapauksia. Taas merkki siitä, että ei valkoinen mies tänne kuulu.

Puljattiin viileässä meressä ja kellittiin rannalla. Otinhan mä kirjankin mukaan, mutta en tainnut lukea siitä sanaakaan, sillä uni tuli aika helposti pitkän viikon jälkeen. Mä sippasin rannalle sillä aikaa, kun Ansku haki meille lisää vettä. Tuli sitäkin kitattua muutama litra yhdessä iltapäivässä. Rannalla oli jonkin verran ihmisiä - olihan kyseessä kesän viimeisiä aurinkoisia lauantaipäiviä - mutta me valittiin rantsu, joka on vähän kauempana keskustasta, eikä rantaa vallannut varsinaisesti mikään joukkoeksodus. Yksi vanhempi mies heitti itsensä leviäksi meidän viereen. Kun mä tulin uimasta, huomasin, että kaveri rykii jotenkin oudosti uimahousujaan. Jep, sillä oli ihan reteästi keppi käsissään. Piti vielä kysyä Anskulta, että onko munhun iskenyt lumisokeus vai mitä ihmettä. Ansku totesi ihan saman kuin mäkin. Siinä se patu runkkaili. Ihan meidän silmien alla. Huh. Äkkiä se siitä lähti, kun murahdin vähän kovempaan ääneen. Soitin sitten vielä poliisille.

Muutaman tunnin relailun jälkeen lähdettiin takaisin cityyn. Meillä oli suunnitelmissa mennä Wilmalle muutamaksi päiväksi ja lähteä viettämään lauantai-iltaa kaupungille. Me oltiin molemmat aika kuitteja rannalla lekoilusta, ja taisi kummallakin olla päänsärky. Mä tankkasin vettä, sillä mä oletin, että mulla on vaan paha nestehukka. Olo ei oikein helpottunut, mutta mä ajattelin, että kyllä se siitä, joten hypättiin taksiin ja lähdettiin Wilman kaverin bileisiin etkoille. Mä astuin taksista ulos ja meinasin kuolla siihen paikkaan. Oli hirveän huono olo ja purjotutti. Jep, auringonpistos. Kiva kiva. Ei sitten auttanut muu kuin lähteä takaisin Wilmalle. Sinne jäi se Melbournen yöelämä.

Lyhyessä lauantai-illassa oli se hyvä puoli, että me oltiin sunnuntaiaamuna aikaisin hereillä ja hyvässä kirpparikunnossa. Noustiin paikallisjunaan ja lähdettiin tonkimaan Camberwell marketin kojuja. Mulle tarttui heti ensimmäisestä kojusta sininen mekko ja toisesta kojusta dollarilla nahkalaukku. Ei paha ollenkaan. Wilmalle tarttui mukaan parit kengät ja nahkahame. Anskukin osti muutaman mekon. Ei ollenkaan huono kirpparireissu. Eikä me edes ehditty tonkimaan kuin alle puolet ihmisten vanhoista krääsistä. Haettiin kaupasta vähän sapuskaa ja suunnattiin kohti St Kildan rantaa. Oli taas todella kuuma päivä, joten me etsittiin varjoinen paikka nurmikolta ja mussutettiin sushit nopeasti. Kuumuus ja raaka kala eivät nimittäin ole kavereita keskenään. Matkalla ratikalle koluttiin vielä St Kildan sunnuntaikojut, mutta jotenkin siellä ei tuntunut olevan muuta kuin sitä samaa käsityösälää kuin DBTL:ssä.

Ehkä meidän lauantai ei onnistunut aivan täysillä itsensäpaljastelijoineen ja auringonpistoksineen, mutta sunnuntaina Ansku pääsi sentään tutustumaan toiseen aussilaiseen perinteeseen nimeltään sunday session eli sundi sesh. Sunnuntai-iltapäivisin ihmisillä on tapana kokoontua kaverin takapihalle, rantsuun tai puistoon ja ottaa muutama bisse vielä viikonlopun kunniaksi. Wilman kaveri soitti ja kysyi, haluttaisiko meitä liittyä seuraan ja juhlia viikon viimeistä päivää (toisaalta täällä osa porukasta pitää sunnuntaita viikon ensimmäisenä päivänä - friikit!). Pojilla oli kuulemma takapihalla uima-allas, ja meitä kyllä vähän himotti hypätä pulikoimaan kuuman ja hikisen päivän jälkeen. Kun päästiin perille uima-allas olikin vain pumpattava lasten kahluuallas, mutta hyvä siinäkin oli lillua. Ei haitannut yhtään. Illemmalla laitettiin vielä grilli kuumaksi ja kärtsättiin vähän kengurupihvejä ja -makkaroita. Nam. Hyvä päivä, hyvää shoppailua. Varsinkin kun menomatkalla mukaan tarttui vielä muutaman tytön pihakirppikseltä halpoja koruja.

Maanantaina meidän kirpparikierros huipentui paikallisen uffin, Saversin, alennusmyynteihin. Kaikki vaatteet puoleen hintaan. Anskulla meni 70 dollaria alehamosiin ja sun muuhun, ja munkin mukaan tarttui halvalla neulepaitoja. Nyt saa talvi tulla. Vielä halvemmalla mun mukaan tarttui kaulahuivi. Mä väänsin sen kaulan ympärille kassalle mennessä, sillä käsistä loppui tila. Kävelin sitten kassan ohi maksamatta huivista mitään. Eipä sanonut kassamummukaan mitään, vaikka huivissa oli vielä hintalaputkin tallella. Tuli nyt sitten vietyä paikallisilta orvoilta neljä dollaria. Munhun on tarttunut joku akuutti kleptomania, sillä mä vein ihan sumeilematta vielä jonkun junaan unohtaman sateenvarjonkin. Me oltiin viimeisen vaunusta nousseet, eikä sitä kukaan olisi löytötavarastakaan etsinyt. Sen jälkeen on maha vähän kyllä temppuillut. Taisi tulla samalla myös akuuttia karmaa. Tai sitten se oli se intialainen sapuska, jota illalla väännettiin. Tai sitten se fakta, että ei ole varmaan yhtään iltaa ollut, etteikö oltaisi Anskun kanssa viiniä avattu.

Tiistaina oltiin taas turisteja oikein kunnolla. Mä olin aikasemmin napannut turisti-infosta pieniä karttoja, johon on merkitty erilaisia pieniä kävelylenkkejä. Käveltiin Melbournen sivukaduilla sekä puistoissa ja käytiin ihastelemassa tyyriitä taloja. Melbournessa on paljon kauniita taloja, joiden verantoja koristavat upeat rautakoristeet, jotka näyttävät aivan pitsiltä. Me kierreltiin pieniä sivukatuja ja oltiin melko kateellisia taloista ja osoitteista, joissa ihmiset asuvat. Illalla mentiin pulikoimaan vielä Bearille. Laitettiin sauna lämpiämään ja relattiin porealtaassa. Pojat muuttavat pian pois kämpästään, joten oli kiva vielä päästä nauttimaan asuntoyhtiön palveluista. Kenen sohvalla mä sitten nukun, kun haluan tulla Melbourneen? Ei ole helppoa.

Keskiviikkoiltapäivä meni oikeastaan siinä, kun Ansku vielä riipi kokoon viimeiset matkamuistot ja tuliaiset. Bearin kämppis suositteli meille viereistä kauppakeskusta, joka on täynnä tehtaanmyymälöitä. Se, miksi pojat ovat piilotelleet multa tätä kauppakeskusta, on mulle täysi mysteeri. Hyi, tuhmat pojat! Ei sieltä kyllä oikein mitään löytynyt, mitä oikeasti olisi tarvinnut, mut loppujen lopuksi mun ostoksista yleensä hyvin pieni osa on sitä, mitä mä oikeasti tarvitsen, ja loput on sitä, mitä mä vaan satun sillä hetkellä haluamaan. Ihan kivoja kolttuja sieltä toki löytyi, mutta mun on kyllä vedettävä kukkaron nyörejä tiukemmalle. Sitä paitsi jostain syystä mulla tursuaa jo kaapit tavaraa, vaikka mä justiinsa möin kaiken pois vuosi sitten. On se kumma.

Illalla treffattiin taas Wilma. Käytiin kesän viimeisillä iltamarkkinoilla Queen Victoria Marketilla. Tori on toki auki ympäri vuoden, mutta kesäkeskiviikkoisin järjestetään iltatori, jolla myydään katuruokaa ja tietenkin bisseä. Mukavan iltatorista tekee tunnelma ja livebandit, joita on muutama ympäri markettia. Torilla on myös sitä samaa käsityökrääsää, jota löytyy jokaisilta markkinoilta ja toreilta, mutta pääasiassa ihmiset menevät iltatorille juuri ruoan, musiikin ja tunnelman vuoksi. Me vedettiin naamaan krokotiiliburgerit, ja tytöt törsäsivät jälkkäriksi itselleen vielä hollantilaiset pannukakut. Mun teki mieli jotain suolaista, joten mä hain itselleni perunatvisterin. Mun ehdoton suosikki. Kokonainen peruna on leikattu tornadoksi, laitettu tikun nokkaan ja uppopaistettu. Sitten kun se nostetaan rapeana ja rasvaisena öljystä, sitä kieritellään valitsemassasi mausteseoksessa. Ai nam. Malesiassa yhden tikun turistihinta oli 50 senttiä, täällä 5 dollaria. Buahahaha! Järjetöntä. Mä maksoin yhdestä perunasta viisi dollaria. Korkein kate ikinä. 

Juhlistettiin viimeistä iltaa vielä muutamalla bissellä, mutta muuten se olikin siinä. Meillä oli aikainen herätys aamulla, sillä Anskun piti ehtiä lentokenttäbussiin ja mun junaan. Pienessä tihkusateessa könkättiin bussiasemalle. Oli aika väsynyt olo, ja mua ei juuri kiinnostanut muu kuin omaan huoneeseen linnoittautuminen. Mä laskeskelin, että kuukauden aikana olin nukkunut kolme yötä omassa osoitteessa. Mä pääsinkin omaan sänkyyn kahdessa tunnissa. Anskulla taisi kestää pikkasen kauemmin.