Sunnuntaisin rotarit ympäri Aussilaa järjestävät kirppareita, joihin on sisäänpääsymaksuna gold coin donation, mikä meinaa kullanväristä kolikkoa eli yhtä tai kahta dollaria. Grant jäi pehkuihin makaamaan, mutta mä, Sharon ja Aron lähdettiin tekemään löytöjä. Ballaratin kirpparilla nimeltä Trash and Trivia (enemmän trashia kuin triviaa) on yleensä samat naamat myymässä samoja roiniaan. Kojuista löytyy sukkia, koruja, kännykänsuojia, taimia, huomioliivejä ja muuta sälää. Harvemmin siellä näkee nuoria myymässä klänninkejään, mutta jotenkin sieltä silti tulee löydettyä kaikennäköistä.
Me kierreltiin kojuja ja yritettiin parhaamme mukaan välttää pomppulinnoja, liukumäkiä ja muita lasten kotkotuksia, joista Aron olisi voinut innostua ja sitten vetää herneen nenään, kun ei kuitenkaan pääse. Tällä kertaa me selvittiin ihan ilman kyyneleitä. Tosin mukaan tarttui ylläripaketti, joka piteli pojan hiljaisena, kun kuljettiin kierrätyslelulaarien ohitse. Ylläripaketista kyllä paljastui pirun itsensä suunnittelema ankkalelu, joka vinkuu just sillä oikealla taajuudella ja saa mun aivot veteläksi. Onneksi mä löysin taas salmiakkia, niin ei harmittanut niin paljon se perkeleellinen älämölö.
Mä pengoin itselleni lusikan, joka me taivuteltiin sormukseksi. Mä olen ihastellut Wilman sormusta ja varastin häikäilemättömästi idean. Me hakattiin vasaralla itse lusikka littanaksi ja sitten väänneltiin mun sormen paksuiseksi rinkulaksi. Voi kun siitä tuli hieno!
Sunnuntai oli pitkästä aikaa taas aurinkoinen ja lämmin päivä, joten me hypättiin fillareiden päälle ja poljettiin Wendouree-järvelle. Ballaratissä järjestetään joka vuosi begoniafestarit, ja me käytiin katsomassa vähän floraa. Kuljeskeltiin Ballaratin Botanical Gardens -puistossa ja nautittiin auringosta. Mä ihastuin meksikolaisiin mehikasveihin, jotka näyttivät jotenkin hirveän symppiksiltä. Mä napsin niistä enemmän valokuvia kuin itse juhlakaluista - begonioista.
Ballaratissa on joskus aikoinaan ollut ratikoita, mutta mielettömässä fiksuudessaan kaupungin sedät päättivät repiä kiskot ylös. Nykyään heitä harmittaa. (Kuulostaako tutulta?) Kiskoja on enää Wendouree-järven ympäristössä, ja ratikat haetaan naftaliinista vain erikoistapauksissa. Me hypättiin antiikkiratikan kyytiin ja matkustettiin sillä jopa 300 metriä. Olihan siinä silti jotain tunnelmaa.
Sunnuntai-illan perinteisiin kuuluvat myös Skype-treffit kamujen kanssa. Mulla oli tärskyt mutsin ja ukkon kanssa iltakuudelta ja Sussun kanssa iltaseitsemältä. Viime viikonloppuna ehdin vaihtaa muutaman sanasen myös kummitytön kanssa, joka on päättänyt ruveta myymään pilveä isona. Ehdotin tukkumyyntiä, jotta tulot kattaisivat riskit. Mä luulen, että Siiri puhui kyllä eri pilvestä - pilvestä ihan ilman mitään symbolismia. Meillä ei ole himassa nettiä, joten me mennään aina Grantin vanhempien luokse, josta me lähdetään yleensä kohti kotia kassit täynnä leipää. Sukulaistäti on töissä paikallisessa leipomossa, josta me saadaan viikon loputtua kaikki myymättä jääneet leivät, sämpylät, piirakat ja pullat. Om nom.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti