Aussipäivää taloon!

Photo by Paula McManus

Taas se aika vuodesta, kun paikalliset vetävät varpaista korviin päällensä mitä tahansa, missä on aussilippu. Näillä raukoilla kun ei ole itsenäisyyspäivää, niin sitten juhlitaan sitä, kun aikoinaan kapteeni Cook rykäisi engelsmannien lipun jonnekin Sydneyn sataman lähettyville ja julisti maan kuuluvaksi kuninkaalle. Olihan täällä kai (!!!) ihmisiä sitäkin ennen, mutta jotenkin se aina unohtuu näihin aikoihin vuodesta, vaikka telkkarissa pyörivätkin mainokset ja hyvän mielen dokkarit, joissa Australiaa kuvataan monikulttuurisuuden kehtona. Jep. Nämähän tykkäävät täällä maahanmuuttajista oikein kybällä. Ja ne alkuperäisetkin ihmiset ovat näitten mielestä oikein ihquja. Not. Vähän samaan tapaan, kuin meidänkin presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton ulkopuolella riehuvat ne kuokkavieraat, täälläkin aboriginaaliväestö muistaa muistuttaa meitä muita, että eihän me tänne kuuluta ollenkaan. Oikeassahan he tietysti ovatkin, ja siksi mulla on vähintäänkin outo olo juhlia Australian syntymää. Toisaalta juhlintaan on helppo kyllä lähteä mukaan, nämä kun osaavat oikeasti ottaa ilon irti eivätkä he pönötä samalla tavalla kuin me Suomessa. Eivätpä he toisaalta olekaan joutuneet itsenäisyytensä eteen tappelemaan suurta mahtia vastaan, vaan he ovat se suuri mahti, joka tuli ja otti. Pieni mutta vissi ero.

Se toinen lippu.

Asiaan. Aussipäivää juhlitaan täällä tyypillisesti kaljan ja grilliruoan keinoin joko rantsulla tai kotibileissä. Tosin täällä juhlitaan kyllä kaikkea grilliruoan ja bissen avulla. Meidät kutsuttiin Grantin vanhan koulukamun luokse landelle viettämään pitkää viikonloppua. Grantin kamu tiedetään kaveripiirissä syvästä ylpeydestään, jota hän tuntee kaasugrilliänsä kohtaan. Grillillä on jopa nimi, Weber, ja me todellakin saatiin tuta viikonlopun aikana The Weber Experience. Aussit rakastavat lihaa, ja ei tainnut tälläkään kertaa jäädä monta eläinlajia maistamatta, ja pakko myöntää, että kyllä siinä Weberissä oli jotain erityistä potkua.

Weber-lammasta

Toinen tärkeä osa juhlintaa on tietysti se olut. Toisaalta olut on täällä kyllä tärkeä osa mitä tahansa. Mä en ole vielä oppinut olutta juomaan, joten mä olen harjoitellut viinin lipittämistä. Nykyään täältä löytyy kyllä jo siidereitä - mun ensimmäisen vierailun aikana vuonna 2004 niitä ei löytynyt - mutta niiden hinta on melko törkeä. Yhdestä pullosta saa kaupassa maksaa kuutisen dollaria. Viinipullon saa kolmellakin dollarilla. Do the math. Mä en tiedä viineistä mitään enkä mä kyllä teeskentele tietävänikään. Mä nappaan valkoinen ja makea -kyltin alta halvimman pullon, ja se menee ihan siideristä. Joulun alla löytyi Ikeasta kyllä lakkasiideriä, ja siihen oli ihan pakko törsätä. Sitä paitsi mä tarvitsin illan spektaakkelia varten tölkkejä. Pojat olivat jostain keksineet juomapelin, jossa tyhjän ja jo juodun tölkin päälle teipataan uusi tölkki. Näistä tölkeistä muodostuu sitten illan aikana pitkähkö pötkylä, Wizard's Staff, Velhon sauva. Poikien tavoitteena oli juoda oman pituutensa edestä kaljaa.  Intellektuellia sakkia. Pelottavinta tässä oli kuitenkin se, että pisin sälli, yli kaksimetrinen, voitti mennen tullen.

Wizard's staff, aka Warlock beer bong

Beergeridoo. Hyvä sointi.

Aussipäivän viettoon kuuluu myös kolmas traditio: Triple J Hottest 100. Tripla-jii on täkäläinen radioasema a la Radio Mafia silloin joskus hyvinä aikoina. Triple Jay soittaa sellaista musiikkia, jota jopa jo puberteetin läpikäyneet voivat kuunnella ihan julkisestikin. Ei siis britneytä, katyperryjä ja ushereita. Triple Jay soittaa aina Australia Daynä kuuntelijoiden valitseman sata kuuminta hittiä, ja musiikki on yllättävän hyvää. Voisiko olla niin, että ausseilla on ihan ok musiikkimaku? Ei nyt sentään. Kyllä paikalliset listat ovat ihan yhtä surkean näköisiä kuin meidänkin. Näilläkin on omat elonkerjuunsa ja hallikaisensa. Tämä lista eroaa soittolistoista siten, että listalle päässeet on sinne äänestetty. Myynnillä ei ole merkitystä.


Tässä tämän vuoden kärki:

5. M83 - Midnight City
4. Boy & Bear - Feeding Line
3. Matt Corby - Brother
2. The Black Keys - Lonely Boy
1. Gotye - Somebody That I Used to Know

Tässä vielä tämän vuoden parhaiten listalle sijoittuneet aussit:
10. Hilltop Hoods - I Love It
9. The Jezabels - Endless Summer
8. 360 - Boys Like You
7. San Cisco - Awkward
4. Boy & Bear - Feeding Line
3. Matt Corby - Brother
1. Gotye - Somebody That I Used to Know

Ei huonosti, jos vain sijat 2, 5 ja 6 on mennyt muualle.

Seuraavana päivänä pojat olivat melko hiljaista sakkia. Ulkona oli pirun kuuma, lähemmäs nelisen kymmentä astetta, joten pojat olivat melko tyytyväisiä sisällä lojoiluun. Illalla, kun sää alkoi vähän viilentyä, me raahauduttiin läheiselle joelle kalastamaan. Me heitettiin veteen muutama opera house, Sydneyn oopperataloa muistuttava rapupyydys, mutta ei sieltä mitään noussut. Pojat saivat kuitenkin ihan hyvin karppia, joka on täällä siitä ilkimys, että se syö paikalliset kalat. Joku engelsmanni oli sitä mieltä, että olisi pirun hyvä idea tuoda Englannista asti kaloja, joita sitten voisi onkia luppopäivinä. Onnistuihan se kanien metsästyskin niin hyvin. Huoh. No joo, nykyään on laitonta heittää karppeja takaisin vesistöön, sillä niistä yritetään päästä ihan kiukulla eroon. Harmi vain, että kalat kuulemma maistuu ihan mudalta.

Mä olin puhunut pojille jo ennen lähtöä, että mä haluaisin käydä läheisessä kansallispuistossa, sillä ensinnäkin paikka kuulosti todella kivalta ja toiseksi pojilla on suuri vaara jäädä jumittamaan sohvalle, ellei heille ole järjestetty etukäteen jotain ryhmätoimintaa. Kolmannen päivän aamuna me sitten lähdettiin Little Desert -kansallispuistoon. Paikka oli ihan nimensä mukaisesti kuin pieni aavikko. Lämpötila oli jo heti aamusta reippaasti päälle kolmen kympin, ja puolen päivän aikoihin oltiin jo melkein neljässä kympissä. Me päädyttiin tekemään useampia pikku kävelylenkkejä pidemmän patikoinnin sijasta. Oli mukava käydä välillä vilvoittelemassa ilmastoidussa autossa.

Maisemat olivat Victorian-osavaltiolle melko epätyypillisiä. Aussilassa on melko vähän hiekkadyyniaavikkoa, ja tämäkin aavikko oli lähennä kuivien puskien peitossa, vaikka maata rapsuttamalla paljastuukin hiekkaa. Me ei juurikaan nähty elukoita, sillä päivä tuntui olevan myös paikalliselle faunalle melko lämmin. Herätettiin vahingossa läheisestä puskasta lauma lepakoita, ja siihen se sitten jäikin. Hiekassa näkyi kyllä emujen ja echidnojen jalanjälkia. Ai että mikä on echidna? Nooooooo…  Echidna, eli nokkasiili, näyttää tosiaan vähän siililtä, se on nisäkäs, mutta se munii munia, ja joo, imettää sitten kuoriutuneita pentujaan, vaikka sillä ei ole nännejä. Sillä on samantapainen pussi kuin kengurulla, jossa munat kypsyvät ja pennut sitten hengailevat, kun ovat kuoriutuneet. Tällä kaverilla on myös suun, nenän ja korvien lisäksi yksi ainoa reikä kropassaan, jonka kautta kaikki muu tapahtuu. Siis virtsaaminen, ulostaminen, pariutuminen ja synnyttäminen. Suu ja nenäkin ovat oikeastaan yksi ja sama reikä. Kauhean ekonomista. Niillä ei ole myöskään hampaita. Ne ovat myrkyllisiä. Niillä on sähköaisti. KVG, jos ette muuten usko.

Nähtiin kyllä näitä.

Kotimatkalla koukattiin vielä läheisen vuorenmöhkäleen kautta. On kuulemma kuuluisa kivi varsinkin kiipeilijöiden keskuudessa ihan maailmanlaajuisestikin. Meillä oli tässä vaiheessa kyllä virta sen verran vähissä, että ei lähdetty kapuamaan mihinkään vaan tanttaroitiin möhkäleen lähiympäristössä. Vuoren ympärillä oli useita kuivuneita suolajärviä. Otti vähän päähän, kun ei päässyt läträämään.

Illalla oli vielä niin kuuma, että päätettiin koko konkkaronkka lähteä läheiselle järvelle pulikoimaan. Pojat pakkasivat kumiveneen autoon ja kylmäboxin täyteen bisseä, ja niin me lähdettiin viilentämään nahkaa. Järvi oli vähintäänkin erikoinen näky. Eteläistä Australiaa on pitkään vaivannut paha kuivuus. Täällä ei ole satanut vuosikausiin, mikä meinaa luonnollisesti sitä, että järvet, lammet ja joet ovat kuivuneet täysin. Aivan rutikuivaa maisemaa. Muistan viime kerralta, että eräänkin niityn laidassa oli ponnulautoja. Kesti hetki tajuta, että niitty oli kuin olikin joskus ollut ihka oikea järvi. Tämän järven tarina on melkolailla samanmoinen. Tämä järvi on tosin ollut kuivana niin kauan, että järven valtasivat puut. Nyt, kun täällä on ollut sateisin vuosi viiteentoista vuoteen, järvi on täyttynyt. Puunrungot nousevat järven pinnasta kuin luurangot. Jotenkin hirvitti uida siellä runkojen seassa. Tuntui siltä, kuin siellä pohjassa olisi ollut kokonainen kylä.

Huomaa, että kuvassa ei näy vastaranta vaan metsä.

Paluumatkalla me sitten nähtiin villi emu, joka oli kyllä sattumoisin sen verran nopea, että ei tullut valokuvaa. Siellä se seisoi keskellä peltoa, mutta siinä vaiheessa, kun mä olin päässyt turvavöistä ja kamera kourassa hyppäsin autosta ulos ottamaan valokuvaa, se veteli kaula pitkänä pitkin mantuja matalia nopeammin kuin rasvattu salama. Ovat ne vaan isoja. Iltasella vielä grillailtiin Weberillä viimeisen kerran. Raahattiin tuolit keskelle pihaa ja töllöteltiin taivaalle. On se kumma, miten paljon täällä näkyy tähtiä. Oli oikein kiva viikonloppu. Kiitos, Dylan, Kelly, Skipper, Reg ja Weber!

Skip & Reg