Mun ja Anskun reissu Ballaratissa oli aika lyhyt, sillä yhden päivän kiertelyn jälkeen me kolme noustiin Grantin autoon ja lähdettiin pienelle ajelulle (yhteensä yli 6000 kilometriä - lopuista kilometreistä myöhemmin lisää). Ensin suunnattiin kohti etelää saarelle nimeltä Phillip Island.
Saarelle houkuttelee turisteja eritoten eräät elukat. Joka ilta auringonlaskun jälkeen saaren rannat täyttyvät pienistä pingviineistä, jotka taapertavat meresta rannan poikki kohti kotopesiä. Pesäkolot sijaitsevat mäissä, jotka laskevat rannalle melko jyrkästikin. Pingviinit tarpovat jonossa merestä pesille tapaamaan tuttujaan, jotka ovat sinä päivänä päättäneet jäädä pitämään taloa pystyyn ja skippaamaan kaloilla herkuttelun. Loppukesästä pingviinit alkavat olemaan jo melko paksussa kunnossa, ja niiden taapertelu ja kompastelu on suhteellisen huvittavaa puuhaa. Mäen päällä ne syöttävät pentujaan ja näytti ihan siltä, että yrittivät hommata uusia tyttöystäviä.
Ennen pingviiniparaatia me kierreltiin saaren rantoja, mutta päivä oli aika kolea eikä rannalla lököilystä tullut oikein mitään. Urheasti me kuitenkin päätettiin käydä kastautumassa, että on sitten näyttää kotopuolessa, että on käyty Australiassa rannalla. Oli, sanoisinko, melko viileää. Me ajettiin saaren ihan toiseen päähän katsomaan, josko näkyisi jossain hylkeitä. Ei näkynyt, mutta me bongattiin muutama pingviini koloissansa. Räpsittiin kuvia, kihitettiin ja oltiin aika ihmeissämme, sillä nämä pingviinit olivat ensimmäiset ehkä noin viidestä sadasta, jotka illalla nähtiin.
Aikamme pingviinejä pällisteltyämme me kurvailtiin pientä hiekkatietä itse pääkallopaikalle, jossa oli sitten illalla tarkoitus nähdä oikein kunnolla niitä siivekkäitä. Pienen tien ympäriltä pusikoista näkyi siellä täällä pieniä päitä ja pitkiä korvia. Wallabeita! Mäkin innostuin räpsimään kuvia ja bongaamaan pikkukenguruita. Niitä ei kauheasti tuntunut kiinnostavan meidän läheisyys, ja me saatiin jopa tööttäillä rauhassa auton torvea, jotta ne saisi edes vilkaisemaan kameraan päin. Olivathan ne aika herttaisia. Me yllätettiin kyllä yksi pikkuruinen wallabi-vauva juomasta tiensivusta. Parka säikähti niin pahasti, että lähti pöllämystyneenä pomppimaan autoa kohti. Itse pomppiminenkin oli aika onnetonta. Vähän kuin vastasyntynyt vasa yrittäisi kävellä. Jotenkin ei tuntunut wallabi-vauva muistavan, mihin järjestykseen koipia laitetaan.
Itse pingviiniparaati oli aika laimea kokemus. Me oltiin paikalla aikaisin ja ehkä sitten hytisty kylmässä ilmassa pikkasen liian kauan - varsinkin Ansku, joka ei ollut äkännyt, että myös Australiassa sataa ja tulee, eikä siten ollut pakannut mukaan mitään tuulta tai sadetta pitävää - eikä pingviinien rantautuminen oikein tuntunut enää miltään. Oltiinhan me tietenkin nähty niitä jo päivälläkin. Me kyyhötettiin rantautumispaikalle rakennetuilla betonirappusilla tuhannen muun turistin kanssa aikamme, mutta lähdettiin pian katsomaan, mikä meininki mäen harjanteella sijaitsevilla pesillä oli. Siellähän olikin bileet! Pingviinit juttelivat ja riehuivat keskenänsä. Saatiin todistaa melko siveetöntäkin touhua. Aika veikkoja. Valitettavasti valokuvamateriaalia ei ole, sillä alueella valokuvaaminen oli ehdottomasti kielletty.
Suhattiin nopeasti takaisin telttapaikalle heti, kun oli varmistettu, ettei parkeeratun auton alle ollut eksynyt yhtään pingviiniä. Ei ollut. Vähän jännitettiin myös, osutaanko wallabiin. Ei osuttu. Väännettiin nopeasti iltasapuska kokoon ja painuttiin pehkuihin. Aamulla me herättiin aikamoiseen tuulen viuhuntaan ja sadepisariin. Ei näin! Australiassa pitäisi olla lämmintä sekä aurinkoista, ja nyt oli mennyt Anskun vierailusta jo viikko aivan hirveissä ilmoissa. Eikä siinä muuten mitään, mutta päiväksi oli luvassa vesileikkejä. Me varattiin etukäteen surffitunteja - siis jopa Grantkin, joka inhoaa vettä ja hiekkaa. Pakattiin kamat, ja mä yritin lohdutella Anskua, että "saadaanhan me märkäpuvut, ei sinne kuole, voit vaikka pissiä pukuun lämmikkeeksi".
Kuin taikaiskusta me saatiinkin aurinkoinen aamupäivä ja kerettiin surffailla suhteellisen lämpimissä ilmoissa. Vesi Phillip Islandilla tulee kyllä Antarktikselta, joten se on aina kylmää, oli säät mitkä tahansa. Me saatiin hyvät ohjeet meidän nahkasohvalta näyttävältä surffiopelta, lämmiteltiin ja venyteltiin lihaksia hiekalla, tehtiin kuivaharjoituksia ja painuttiin aaltoihin. Oli kyllä pirun hauskaa hommaa! Meillä oli pieni veto pystyssä. Se, joka seisoo laudalla ensimmäisenä, voittaa jätskin. Tulokset olivat hieman kiistanalaiset, sillä mä olin pystyssä laudalla ensimmäisenä, mutta ohjaaja piti mun laudasta vielä kiinni. Grant oli pystyssä ilman avustusta ensin. Aivan sama, sillä mulla oli jo pingviininbongausjäätelö plakkarissa.
Surfausspektaakkelin jälkeen me vaihdettiin nopeasti vaatteet ja jatkettiin matkaa. Porukalla alkoi olla aikamoinen nälkä, joten me pysähdyttiin fish and chipseille meidän surffiopen suosittelemaan paikkaan. Hyvälle maistui. Käytiin vielä katsomassa tuulen pieksemää rantaa, jossa ne pro-surffarit lautailee. Hurjalta näytti. Ehkä sitten ensi kerralla, sillä meidän piti jatkaa matkaa kohti seuraavia seikkailuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti