Meidän "taloyhtiöstä" ensi vuonna on täällä vain minä ja Grant. Muut ottaa hatkat syystä tai toisesta. Osalla on sellainen fiilis, että täällä ei opi mitään uutta, työnkuva on vähän vinksallaan, on aika uusiin maisemiin tai sitten vaan tekee mieli kaupunkielämää, latteja ja sushia.
Me ollaan koko vuosi vietetty aika samoissa kuvioissa. Perjantaina meillä kokoontuu Rager Cadets, jossa purnataan pari tuntia viinin äärellä kouluasioista ja sitten tanssitaan parhaimpien ysärihittien tahtiin, kun on sellainen olo, että on sitä viiniä litkitty tarpeeksi.
Seuraavana päivänä ollaan kalpeena hiljaa. Pojat ehkä lätkivät vähän krikettiä, mutta mä olen suurimman osan ajasta ilmastoidussa tilassa ja katson ehkä pari tuotantokautta jostain sarjasta, minkä nyt sitten on saanutkin työkaverilta.
Ja näin me ajateltiin juhlia myös naapureiden lähtöä. Läksiäisiin kutsuttiin toki "taloyhtiön" ulkopuolisiakin ihmisiä. Mutta valikoiden.
Varsinaista teemaa ei kemuilla ollut, mutta jotenkin kekkereihin päätyi uskomaton määrä krikettikrääsää. Meidän naapuri on aikamoinen krikettifani eikä voi sietää Pakistania - itse hän on Intiasta, ja Pakistanhan on näille kavereille verivihollinen. Eikä meininki oli mitenkään kieli poskessa kettuilua vaan Pakistan on paholainen.
Tietenkin kaikessa paikalle kannetussa krikettikamassa oli sitten Pakistanin lippu. Tämä on tätä tyypillistä aussi kettuilua. Har har. Olipas vitsi.
Tovi kaverille kikatettiin, ja sitten jostain löytyi Intia-kamaakin. Siihen ne muistikuvat sitten katkesivatkin. Onneksi - tai no onneksi ja onneksi - joku oli ottanut valokuvia polaroidilla. Niistä oli hyvä seuraavana päivänä päätellä, mitä tehtiin ja kuka oli.
Oli hieman haikea fiilis. Aamulla naapurit tulivat vielä käymään aamupalatarpeiden kera. Toivottavasti olisi ensi vuonna samanlaiset naapurit. Tuovat ihan kotiovelle pyytämättä sapuskaa.
Illalla vielä katsottiin leffa kimpassa. Lähtijät laittoivat jokaisesta talosta patjat olkkarin lattialle siskonpediksi. Snif. Viikko vielä ja sitten nämä ovat poissa. Snif. Snif.
Tovi kaverille kikatettiin, ja sitten jostain löytyi Intia-kamaakin. Siihen ne muistikuvat sitten katkesivatkin. Onneksi - tai no onneksi ja onneksi - joku oli ottanut valokuvia polaroidilla. Niistä oli hyvä seuraavana päivänä päätellä, mitä tehtiin ja kuka oli.
Oli hieman haikea fiilis. Aamulla naapurit tulivat vielä käymään aamupalatarpeiden kera. Toivottavasti olisi ensi vuonna samanlaiset naapurit. Tuovat ihan kotiovelle pyytämättä sapuskaa.
Illalla vielä katsottiin leffa kimpassa. Lähtijät laittoivat jokaisesta talosta patjat olkkarin lattialle siskonpediksi. Snif. Viikko vielä ja sitten nämä ovat poissa. Snif. Snif.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti