Kuin telkkä pöntöstä

Sitten olikin jo joulu. Joulu katolisessa koulussa on yllättävän rento. Ei olisi uskonut. Ehkä se johtuu siitä, että me ollaan lomilla pari viikkoa ennen aattoa. Eikä näille se aatto itse asiassa olekaan mikään kummallinen päivä. Joulupäivänä vasta ollaan hartaana. Noin niin kuin periaatteessa olisi kiva viettää joulu täällä, mutta noin niin kuin käytännössä sitä kyllä tekee mieli suksia suolle mahdollisimman nopeasti koulun päätyttyä.

Kuin telkkä pöntöstä

Tietenkin katolisen koulun jouluun kuuluu jumalanpalvelus. Pläääh. Tähän aikaan vuodesta on lämpötilas 37 asteessa ja ilmankosteus reilusti päälle 90 prosentin. Meidän kylän kirkossa on kuusi tuuletinta, joista toimii kolme. Jos tekee aikuisille tiukkaa istua kirkossa, niin ei se ole helppoa muksuillekaan. Sitten onkin kiva lopettaa kouluvuosi, kun ollaan toisillemme kiukkuisia.

Kirkon jälkeen - ei tosin samana päivänä, mutta ehkä jo seuraavana päivänä - me harjoitellaan taas helteessä istumista, kerta ensimmäisellä kerralla oli niin mukavaa. Meillä on nimittäin päätösjuhla. Me istutaan pari tuntia koripallokentällä ja venataan innosta piukkana uutisia siitä, kuka on saanut palkintoja. Yleensä ne ovat samat oppilaat, jotka saavat palkinnon yrittämisestä, jaksamisesta, kouluun ilmestymisestä. Ennen muinoin palkinnoksi sai t-paidan, nykyään kirjan ja pallon. Hyvä vaihtokauppa.

Kun on palkinnot jaettu, muksut saavat lihapiirakan ja pääsevät vapaalle. Meidän joululoma kestää kuusi viikkoa ja on vuoden pisin loma. Loma on ehkä vuoden paskimpaan aikaan. Kylästä ei pääse autolla mihinkään, kun tiet on tulvavesien peitossa. Tietenkin sitä voisi lentää Darwiniin, mutta lennot ovat yhteensä  600 dollarria, mikä on aikamoinen summa perheelle, joka elää reilusti köyhyysrajan alapuolella. No, onpahan ainakin palloja, joilla leikkiä loman ajan.

Sen jälkeen, kun on päästy kersoista eroon, on aikuisten juhla. Koulun keittola laittaa aina parasta pöytään. Ensin me kuunnellaan pois lähtevien opettajien puheita ja sitten puheita heistä. Tai kuunnellaan on aika väljä käsite, sillä suurin osa porukasta kurkkii ikkunasta ja odottaa, koska keittolan väki tuo herkut pöytään. Loput vilkuilee kelloa, että joko täältä pääsisi pois. Vielä kaksi tuntia koneen lähtöön.

Sitten kentälle! Vapauden voi meilkein maistaa kielen päässä. Tähän aikaan vuodesta lennot tuppaavat olemaan aika pomppuisia. Pahimmillaan tuntuu siltä, kuin istuisi kuivausrummussa. Parhaimmillaan kuin olisi keskellä muutaman richterin maanjäristystä. Silti hymyilyttää.

Ai niin, meinasi unohtua kertoa, että koulussa käväisi mun maanmiehiä. Taisi olla mun ja Grantin lisäksi vielä koulun ainoa pakanakin.