Läksiäisten järjestämisessä lomalla on se huono puoli, että joutuu sanomaan kavereille moro, ja se hyvä puoli, että on lomalla trooppisilla paratiisisaarilla ja mielen saa aika helposti hyvästien heittämisestä muualle.
Me -minä, Grant ja Bear- saatettiin läksijät yksi kerrallaan veneelle, heitettiin hyvästit ja painuttiin takaisin uima-altaan reunalle. Meilläkin oli seuraavana päivänä paikan vaihto edessä, mutta toisin kuin muilla meillä oli vielä edessä viisi viikkoa Indonesiassa. Nokkelat jo varmaan huomasivat, että sehän on yli 30 päivää, joten meillä oli viisuminuusintareissu tiedossa. Eli takaisin Balille!
Balin turistikeskus, Kuta, on ehkä yksi masentavimmista turistirysistä, missä olen ikinä käynyt. Ei se likainen ole, mutta meluisa, tylsä ja täynnä kaljamahaisia ausseja. Mutta arvatkaapas, missä Balin maahanmuuttovirasto on, jossa viisumit uusitaan.
Me jätettiin passit virastoon ja lähdettiin karkuun setiä, jotka kauppaavat Bintang-paitoja, ja tätejä, jotka tuputtavat saronkeja/hierontaa/pedikyyrejä yms. Me vuokrattiin skootterit ja ajeltiin ympäri Balin eteläisintä niemeä.
Meidän viisumien valmistumisessa meni noin viikko, mikä oli ehkä noin viikon verran kauemmin kuin me oltiin toivottu ja noin neljää päivää kauemmin kuin meille oli odotusaika arvioitu. Siinä oli sitten aikaa kierrellä kaarrella niemen rantoja. Tietenkin koko viikon satoi.
Oltiin kuitenkin sateesta huolimatta oikein kulturellejä. Käytiin katsomassa perinteistä, paikallista tanssia jonkin temppelin pihalla. Olihan se aikamoinen show. Puolentoista tunnin ajan miehet lauloivat tsäk-tsäk-tsäk ja tanssijat kertoivat tarinaa hindujen "raamatusta". Hämärä kirja. Mutta hyvin mielenkiintoinen show.
Seuraavana päivänä meidän passit olivat valmiit, joten me palattiin Kutaan, ostettiin lennot seuraavaan kohteeseen ja käytiin tsekkaamassa toisenlainen show. Star Warsin uusin leffa. Pojat olivat into piukassa. Mä nukahdin puolen tunnin jälkeen.
Ennen kun alatte siellä nyt keuhkota siitä, miten upea spektaakkeli uusin Star Wars oli, mun täytyy nyt puolustautua ja kertoa, että mulla oli jostain syystä mieletön ihottuma päällänsä ja mä sain apteekista tabletteja syyhyyn ja niiden sivuvaikutus oi uneliaisuus. Normaalisti siihen nukahtamiseen olisi mennyt ainakin kolme varttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti