Lomasta oli kulunut jo useampi päivä, ennen kuin me päästiin oikein käyntiin. Ensimmäisenä päivänä käveltiin tuskin sata metriä. Toisena päivänä parin korttelin ympäri. Kolmantena käytiin sentään jo naapurikylässä. Sitten me tempaistiin ja lähettiin ihan saaren toiselle puolelle. Vau.
Ei sentään kävellen. Se olisi ollut jo liian korkea hyppäys aktiviteettimittarilla. Majatalon palkollinen heitti meidät avolavalla puoleen väliin, ja siitä me sitten käpyteltiin saaren toiselle rannalle.
Atauro-saari on Itä-Timorin pääkaupungin Dilin rannikolta noin parin tunnin venematkan päässä. Sen korkein kohta on noin kilometrin korkeudessa, joten ei kauheasti kiinnostanut kävellä ylämäkeen.
Meidän reitti kulki pienen kylän läpi. Paikalliset vilkuttelivat meille peltotöistä, ja kakarat kihersivät nurkan takana, kun ne valkonahat ovat niin jännittäviä. Kylässä pauhasi musiikki kovalla, ja osa porukasta oli tekemässä palmunlehvistä katosta kirkon eteen. Oli vissiin jotkut kemut tulossa.
Kylän jälkeen polku laskeutuikin yllättävän nopeasti saaren toiselle puolelle. Matkaan olisi kuulemma pitänyt mennä pari tuntia, mutta ilmeisesti sitä ollaan sitten aika hyvässä kunnossa, sillä me oltiin taas meren äärellä alta tunnin.
Tällä puolla saarta ranta oli heinikon äärellä. Maisemat vastasivat hyvin läheisesti mun mielikuvia Afrikasta ja savannisafareista. En olisi ollut yllättynyt lainkaan, jos korsien seassa olisi vilahtanut leijona tai kaukaisuudessa näkynyt kirahveja.
Meidän päätepysäkki oli pieni ravinteli, jonka meidän majatalossa työskentelevän hepun äiti oli laittanut pystyyn turisteja varten. Me vietettiin iltapäivän tunnit syöden Marion äidin herkkuja, kitaten kookospähkinöitä ja melko tuhtia itätimorilaista kahvia.
Ja mikäs siinä lötkötellessä. Maisemat olivat aika muikeat. Oli täyden kuun aika, ja nousuveden tuomat aallot olivat aika rajun näköisiä. Niissä oli aika mukava pomppia tovi, mutta läkähtyminen oli lähellä. Me yritettiin päästä aaltojen ja terävien kivien yli syvemmille vesille katselemaan koralleja, mutta hankalaksi meni.
Sitten me hokattiin, että rannan toiseen päähän oli kaivettu veneitä varten syvempi kohta, jossa ei ollut aaltoja juuri lainkaan. No, sinne! Sitä kautta me päästiin koralliriutan syvemmälle puolelle telomatta jalkoja. Ja vau sitä kalamäärää!
Me pulikoitiin kalojen kanssa tovi. Sitten olikin hyvä heittää maaten hiekalle ja nokostella. Päivä oli pilvetön ja pirun kuuma. Hieman harmitti, että me oltiin jo maksettu yöstä meidän majatalossa. Tänne olisi voinut mielellään jäädä pidemmäksikin aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti