Pyjamabileet

Ai, taas on perjantai. Perjantai on meidän bilepäivä. Tämän ikäisenä sitä tarvitsee jo kaksi päivää kemuista paranemiseen. Mun teoria on se, että täällä on päällänsä jatkuvasti pieni nestehukka, mikä meinaa sitä, että krapulat on hirveitä.

Mutta takaisin siihen perjantaihin. Meidän naapurilla oli synttärit, ja hän halusi pyjamabileet. Ja pyjamabileet hän sai. Oli leffa, popkornia, twisteri ja nukkumisvermeet. 

Fossil Headin koulu

Tänä vuonna on ollut vähän hintsusti muksuja koulussa. Kylässä on joka päivä satoja kouluikäisiä lapsia, jotka eivät käy koulua. Satoja. Joku johtoportaassa on saanut päähänsä, että me lähetetään opettaja ryteikköön opettamaan niitä muksuja, jotka ovat liian kaukana koulusta. 

Ai, no aha. Se olen sitten ilmeisesti minä.

Me ajettiin noin tunti Fossil Head -nimiseen ryteikkökylään. Näitä muutaman talon ryteikkökyliä, joissa ei ole mitään palveluja, harvoin sähkökään tai juoksevaa vettä, kutsutaan outstationeiksi. Tällä outstationilla asuu parisen kymmentä kouluikäistä kersaa, joille olisi tarkoitus jotain opettaa.

Ainoa vaan, että nämä ovat niitä muksuja, jotka eivät ole olleet opetuksen piirissä varmaan vuosiin - jos ikinä. Hyvä siinä yrittää sitten saada niitä istumaan paikallaan, kuuntelemaan, tottelemaan tai mitään muutakaan. Eiväthän he osaa englantiakaan. Tehdään tässä sitten jotain.

Eli iPadit esiin. Saatiin ne sentään vähän yrittämään enkkua. Muutama sana saatiin ulos. Onko tässä mitään tolkkua? Kerran viikossa käydä täällä sitten viihdyttämässä muksuja? Oppimistulokset on aika nollassa. Sitä paitsi muksut hyppäsivät päivän loputtua autoon ja ajoivat meidän perässä takaisin Wadeyeen. 

Eivät sitten edes asuneet ryteikkökylässä. Kakarat asuvat Wadeyessä. Onko tässäkään mitään tolkkua, että vanhemmat ajavat muksut ryteikkökylään kerran viikossa ja opettaja ajaa perässä. Sitten he viettävät neljä muuta "koulupäivää" viiden sadan metrin säteellä ihan ihka oikeasta koulusta, mutta eivät ilmesty paikalle tai juoksevat koulubussia karkuun pusikkoon.

Aivan sama. Palkka juoksee. Ja näistä asioista päättävät ne, joilla on isommat liksat. 

Käytiin koulupäivän jälkeen ryteikkökylän läheisellä rannalla. Siellä on vanhan laiturin jäänteet hiekassa. Ilmeisesti alueella on aikoinaan ollut karjaa, joka on marssitettu laituria pitkin lauttaan. Muksut kiipesivät laiturin pölkkyjä ylös ja tempaisivat hienot Tyra Banks -liikkeet esiin kameraa varten. 

Fossil Headin ranta on siitä kummallinen, että siellä on pyöreitä kiviä. Jotenkin nämä on tietenkin vesi väsännyt, mutta heti en keksinyt miten. Paikallisille kivet on jollain tapaa hyvin tärkeitä, eikä niitä saa koskea tai siirtää. 

Ei tämä Fossil Head -keikka kauan jatkunut. Kävin vielä toisen kerran, ja siihen se väsähti. Seuraavalla kerralla me katseltiin ensimmäisen kerran valokuvia ja kirjoitettiin niihin kuvatekstit. Tehtiin koululle vielä hieno kylttikin. 

Pelti rytyssä

Enkös mä just mennyt sanomaan, että meillä on ollut yllättävän rauhallista. Sitten alkoi rytistä. Nimittäin pelti.

Oli kaksi kolaria ihan muutaman päivän välein. Kummassakin kolarissa oli kuskina paikallinen mies. Kummankin kolarin syyllinen otti jalat alleen ja lähti pakoon.

Ensimmäinen onnettomuus tapahtui, kun kuski ajoi tuhatta ja sataa. Auto lähti lapasesta ja osui puuhun. Kellään ei tietenkään turvavöitä. Muksut lensivät ikkunoista. Ihmeen kaupalla kenellekään ei käynyt kauhean pahasti. Kuski pääsi noin kilometrin päähän, ja sitten joku paikallinen heppu taklasi sen maahan ja kiskoi niskavilloista poliisiasemalle.

Toinen onnettomuus tapahtui, kun kuski ajoi tuhatta ja sataa. Auto lähti lapasesta ja osui puuhun. Kellään ei tietenkään ollut turvavöitä. (Kuulostaako tutulta?) Mutta nyt lähti henki. Auto pyöri ennen puuhun osumista kolme kertaa ympäri. Kuskille ei käynyt kuinkaan, mutta kaverilta läksi nirri. Sitä en tiedä, mitä tapahtui sen jälkeen, mutta kuski päätti, että on turvallisempaa lähteä ryteikköön.

Kolme päivää meillä pyöri helikopterit taivaalla ja erikoisjoukot Darwinista nurkissa etsimässä kuskia. Ei löytynyt. En tiedä, tuliko kuskille nälkä vai paha mieli, mutta omin nokkineen se sieltä kotiin tuli. Sitten hän ilmoittautui poliisille.

Joskus aikoinaan mulle joku täällä kauan asunut kertoi, että jos sattuu auto-onnettomuus ja osuu vaikka lapseen, niin ei kannata pysähtyä vaan ajaa suoraan poliisilaitokselle. Jos on "turvassa" sellissä, on paikallisten paha hakata hengiltä. Silloin säikäytti. Nyt epäilen, että ei pidä paikkaansa. Mutta se, että kummatkin sällit lähtivät livohkaan, pistää kyllä miettimään. Ehkä he eivät pelänneetkään poliisia…

Kuski oli poliisilaitoksella pari tuntia. Sitten se oli ohi. Ei selliä, ei vankilaa, ei tutkintaa, ei mitään. Kylässäkin oli vielä hiljaista. Ei tappelua, ei huutoa, ei mellakointia. Mitä ihmettä?

Wadeye-vestarit 2015

Meillä on urheiltu, mutta on meillä oltu oikein kultturellejäkin. Oli nimittäin taas jokavuotiset Wadeye-festarit. Viime vuonna festarit olivat pienoinen pettymys, sillä kylässä oli jonkinlaista draamaa eikä kemuista oikein tullut mitään. Me väännettiin naamarit ja käveltiin letkassa kylän läpi, ja siinä se sitten olikin. Muuta ei tapahtunut.

Tänä vuonna oli tietenkin myös naamarikekkerit. Muksut läträsivät liimaa ja glitteriä naamareihin. Mä väänsin pilleistä itselleni rillit. Sitten me käveltiin kylän läpi. 

Tänä vuonna oli kemupaikalle järkätty muutakin toimintaa. Koulun ruokabudjetti oli hieman väljä, joten koulu tarjosi kylälle sapuskat. Grilli oli kuumana koko iltapäivän, ja sieltä tuutattiin makkaraa kuin liukuhihnalta. Mä maalasin muksujen naamoja.

Illalla oli disko, kuten täällä sanotaan. Paikalliset bändit takovat sähköurkuvinkunaa ja epävireistä laulua, ja muksut heittävät voltteja hiekassa. Silti oli hyvä meininki. 

Kylässä on ollut pitkään tosi rauhallista. Ei ole juurikaan ollut tappeluja, ja jotenkin tunnelma on vapautunut. Katsotaan, kuinka käy, kun jengi tulee sadekaudeksi takaisin ryteiköstä kylään.

Kuolonuneen nukkumisen muistopäivä - vaimikäsenytoli

Oltiin kirkossa. En ole ihan varma miksi. Tämä oli nyt taas joku katolilaisten hömpötys. Wikipedia tietää kertoa näin:

Marian taivaaseenottaminen (lat. Assumptio Mariae) on katolisen kirkon dogmi, jonka mukaan Neitsyt Maria otettiin elämänsä päätteeksi sieluineen ruumiineen taivaaseen. Dogmin muotoili paavi Pius XII, jonka hän antoi 1. marraskuuta 1950 ex cathedra. Marian taivaaseenottamisen juhlapäivää vietetään 15. elokuuta samaan aikaan ortodoksien Marian kuolonuneen nukkumisen päivänä.

Taivaaseenottaminen. What? Dogmi. Hä? Sieluineen ruumiineen? Mitä se siellä sillä kropallansa tekee? Ex cathedra. Eikö sellainen laiteta, jos ei pysty virtsaamaan itse? Ja sit tämä kaikista paras…. kuolonuneen nukkuminen? Tupla what? Ei kai minkäänlaiseen uneen nukuta. Eikö uneen vaivuta? Weirdos. 

Aika sama loppujen lopuksi. Meininki oli kirkossa aivan sama kuin aina ennenkin. Ensin me vauhkotaan koulussa, että kaikilla oppilailla on uniformut päällä, koska ilmeisesti Jumala ei pidä lapsista, joilla ei ole uniformut päällä.

Sitten me kävellään jonossa kirkkoon. Kuuma. Helvetin kuuma. Siellä me istutaan ja teeskennellään kuuntelevamme pappia. Eikö sillä muka ole kuuma kaikissa niissä kaavuissansa?

Mulla oli vähän samankaltaiset aatokset kuin urheilupäivänäkin. Enää ei ole omaa luokkaa, joten voi ottaa vähän rennommin. Ei tarvitse louskuttaa, marista ja mäkättää kersoille. Ne on nyt jonkun muun ongelma.

Tietenkin ne käyttäytyy nykyään huomattavasti paremmin kuin ennen.

Urkkapäivä

Oli ehkä elämäni ensimmäinen urheilupäivä, josta mä olen jopa nauttinut. 

Pentuna urheilupäivät olivat aina täyttä tuskaa, sillä mulla on mieletön kilpavietti, mutta mä olen onnettoman huono kaikessa yleisurheiluun littyvässä. Liikunta oli muutenkin paskinta ikinä koulussa. Mä näen painajaisia vieläkin maastojuoksusta. Hyi.

Täällä urheilupäivä tarkoittaa aina helteessä seisomista vähintään kuuden tunnin ajan. Vettä ei ole ikinä tarpeeksi, eikä vessoja lähimaillakaan. Sitten sitä saa vielä karjua kurkun käheäksi, muuten mukulat ottavat toisensa hengiltä joko moukarein tai keihäin. SItten on tietysti vielä ne mimmit, jotka eivät halua tehdä mitään. Mä olin varmasti yksi niistä kouluaikoinani, joten mulla ei ole aikomustakaan pakottaa niitä tekemään mitään. 

Tänä vuonna mun ei tarvinnut kaitsia lapsia. Tänä vuonna mun duuni oli toimia hovivalokuvaajana. Jes! Helpoin keikka ikinä. Ainoa vaan, että kukaan ei ollut muistanut ladata koulun kameroita, ja akku loppui ensimmäisen vartin jälkeen. No, harmi. Harmi tosiaankin… *hih*

Muksut juoksivat, työnsivät, heittivät, hyppäsivät ja loikkasivat. Aikuiset saivat juosta 100 metriä ja osallistua köydenvetoon. Joo, sääli että mulla oli tämä kamerakeikka, sillä muuten mä olisin toki juossut 35 asteen helteessä mieluusti. 

 

Valmista kauraa

Los Derperados

Meillä oli viime vuonna parit teemabileet, jotka olivat todella tervetullut poikkeus arkeen. Jossain vaiheessa mulla välähti, että meillä ei tänä vuonna ole ollut lainkaan teemakemuja. Ei sillä, että oltaisi muuten oltu selvin päin tuskin viikonloppuakaan, mutta kyllä naamiaisrytkyissä dokaaminen on huomattavasti hauskempaa. 

Mä päätin järkätä Meksiko-kekkerit meillä. Koska suuri osa opettajista oli ollut Darwiñissa koulutuksessa, ajankohtakin oli oikein oiva, sillä Darwiñista löytää huomattavasti Meksiko-kamaa kuin meiltä Wadeyestä. Niinpä me roudattiin leñtokoñeelliñen margarita-mixejä, coronaa, tequilaa, sombreroja, piñata ja karkkia, ponchoja, tekoviiksiä etcétera.

Iltapäivällä me makoiltiin meidän ñurtsilla, kun siellä vielä tarkeñee olla. Tai siis ei ole liian kuuma olla ulkoña. Illemmalla, kun ñapa rutisi burritoista, enchiladasta, tacoista ja el alcoholista, me siirryttiin sisätiloihin.

Työññettiin los huoñekalut yhteen ñurkkaan sekä vierasmakkariin ja laitettiin el tañssilattia pystyyn. Äkkiä sitä täysin järkevät aikuiset ihmiset alkavat käyttäytyä kuin los amerikkalaiset teiñit spring breakillä Cancunissa. 

Oli kyllä pirun buena noche. Seuraavaña päiväñä oli pieñi kohmeló.