Bush break: Nara

Ei me kauan Osakassa kupattu. Uskottiin meidän opaskirjaa ja todettiin, että ei siellä ehkä päiväsaikaan olekaan juuri mitään ihmeellistä. Me matkattiin läheiseen pikkukaupunkiin nimeltä Nara katsomaan kuuluisia peuroja. Narassa on jonkinmoisia temppeleitä, joiden puistoalueilla asuu peuroja, jotka eivät ole kovin arkoja. Ei meitä ne temppelit niin kiinnostaneet – vaan ne peurat.

Me vuokrattiin fillarit ja poljettiin temppelialueelle. Mua rupesi kikatuttamaan heti, kun mä näin peuroja. Ne näytti aivan bambeilta. Me viskattiin pyörät äkkiä parkkiin ja jahdattiin peuroja. Oikeastaan homma meni niin päin, että peurat jahtasivat meitä. Läheinen kiska myi pieniä keksejä, joita voi syöttää peuroille. Selvästikään me ei oltu ensimmäiset ihmiset, jotka ovat ostaneet keksejä, sillä heti, kun pussi rapisi, peurat hölkkäsivät meidän luo korvat pystyssä ja huulet höröllä.

Me kierrettiin temppeleitä jonkin aikaa, ja täytyy myöntää, että olivat nekin ihan käymäveroisia ilman peurojakin -  eritoten viimeinen temppeli, jossa me käytiin. Sisäänkäynnin nurkan takaa paljastui tajuttoman korkea rakennus. Meidän leuat loksahtivat maahan. Jumankauta, se oli iso! Taidettiin jostain lukea, että tämä temppeli oli maailman suurin puurakennus.

Me käytiin tsekkaamassa temppelin sisuskalut. Sisällä meidät ympäröI lauma koululaisia, jotka olivat luokkaretkellä Osakasta. Heidän tehtävänään oli harjoitella englantia ja haastatella turisteja. “Herrooooooo, my name is Daiki. Where are you flom?” Söpöjä kersoja. Vaivanpalkaksi me saatiin hienoja origamielukoita.