26. toukokuuta 2015

Kara 1 v.

Meidän kummityttö Kara Maree Kolumboort täytti vuoden. Mä leivoin tytölle kakun, johon tuli sateenkaaren värisiä kerroksia kuusi ja voita sekä sokeria muutaman kilo. 








Mä olin ennakoinut synttärit mun aikaisemmalla Darwinin-reissulla ja ostanut vaaleanpunaisia koristenauhoja, joilla me saatiin Karan kotitalon etupiha oikein komeaksi. Askartelin vielä viirejäkin, joissa oli teeman mukaan pinkkejä sydämiä.








Me laulettiin Karalle onnittelulaulut ja vedettiin sitten kakkua naamariin ainakin yhden diabeteksen verran. 







Kara itse ei oikein tainnut ymmärtää hölkäsen pöläystä meidän bileistä, mutta sitten nauratti kauheasti, kun kaikki alkoivat laulaa. Kara taputti käsiä yhteen ja kikatteli innoissaan. 





Kemut jäivät väliin Karan isoäidiltä ja siskolta, sillä he olivat Melbournessa sairaalassa. Karan sisko on ollut pitkään kipeänä, ja vasta vuoden kuluttua meidän klinikalla tajuttiin, että ei hittolainen, sillä on reumakuume - yli vuoden. Ei kuin sydänleikkaukseen. Hätälennolla hittoon. Ai, mikä on reumakuume? No, se on tauti, jonka vaaroista sekä isoäiti että sisko lauloivat viime vuonna. Yhteistyössä klinikan kanssa. Eikä kellään välähtänyt…






Parin kuukauden päästä isoäiti ja siskokin tulivat takaisin. Kummatkin ihan ehjin nahoin ja hirvittävän tuliaismäärän kera. Tärkeimpänä tuliaisena oli tietenkin läjä aussifutisfanikamaa.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti