TEACHER: "So, what did you have for dinner?"
STUDENT: "I got a ... ummm ... umm ... ummm ... Chicken Shit!"
*chicken schnitzel*
Meidän ensimmäinen aamu Merlbournessa oli melko jäykkis. Muksut kukkuivat koko yön hereillä hirveässä sokerihumalassa, ja aamulla niillä oli tietenkin sokerikankkunen. Lisäksi lämpötila oli jossain Ivalon helmikuun tienoilla.
Meidän päivän ensimmäinen kohde oli Melbournen museo. Muksut eivät ole ikinä käyneet museossa eivätkä he oikein tiedä, mistä on kyse. Me käveltiin aamuauringossa museolle, mutta pysähdyttiin matkalla vanhalla vankilalla, sillä jengi halusi nähdä edellispäiväisen Ned Kelly -spektaakkelin jälkeen, missä tämä sankari kuoli ja mihin hänet on haudattu.
Nopean stopin jälkeen me käveltiin Carlton Gardensin läpi kohti museota. Jälleen meidän piti pysähtyä jokaiselle suihkulähteelle ja patsaalle nappaamaan kuva. Ohikulkijat vähän ihmettelivät meidän poseerauksia. Ollaan me niin kovia.
Museo itsessään ei ollut niin kummoinen kokemus kakaroille. Hirveästi laattoja ja kylttejä, joissa oli hankalia sanoja. Kauheasti lukemista ylipäätänsä. Eniten oppilaan tuntuivat tykkäävän täytetyistä eläimistä. Jokaiselle oli hirveän tärkeää löytää oma toteemieläimensä ja saada sen kanssa valokuva. Eikös näitä ole meillä kotonakin ja ihan eläviäkin?
Museon jälkeen me matkattiin aussifutiksen suurimpaan temppeliin. Melbourne Cricket Ground eli MCG on suurin futisareena ja lajin kiistämätön pyhättö, johon mahtuu jengiä yli 100 000 henkeä. Futiskausi oli jo ohi, mutta me päästiin yksityiselle turneelle ympäri stadikkaa pukuhuoneista mediahuoneisiin.
Mun vanha Melbourne-kamu, Wilma, kävi morjestamassa meitä nopiaan MCG-kierroksella. Tuntui hassulta puhua suomea taas. Varsinkin meidän oppilaiden seurassa. Ne kun ovat aina kysymässä multa, miten "mun englanniksi" sanotaan sitä ja tätä: "How do you say nose in your English? How do you say tree in your English?" Vähän he ujostelivat Wilmaa, mutta ei kauan. "She your sister? She your cousin? She your sister cousin?"
Meidän paikallinen matami, joka kiukutteli viimeksi, koska hänen pojanpoikansa ei päässyt pelaamaan futista, kiukutteli tällä kertaa, koska hän oli jo käynyt MCG:llä edellisellä kerralla. Sitten hän kiukutteli, koska me emme saaneet taksia areenalle. Se, että areena on keskellä puistoa, jossa on ajokielto, ei mennyt kaaliin. Lopulta Wilma tarjoutui ajamaan matamin hostellille sillä aikaa, kun me pakattiin muksut ratikkaan. Oli varmaan leppoisa ajomatka.
Me saatiin sekä matami että mukulat hostellille ehjin nahoin ja mulla oli tunti aikaa touhuta omiani ennen seuraavaa aktiviteettia. Melbourneen on juuri avattu H&M, joten tietysti mä halusin sinne. Sitä oikeasti kaipaa aivan ihmeellisiä asioita, kun asuu kaukana kaikesta. Wilmakin halusi shoppailla, joten me pyrähdettiin pikapikaa ostoksille. Mitään en löytänyt, mutta se onkin aivan sivuseikka. Mulla oli sentään mahdollisuus löytää jotain.
Wilma lähti kohti seuraavia seikkaluja, ja meillä oli tiedossa toisenlainen kokemus. Me valvojat ja oppilaat jakauduttiin pieniin ryhmiin, ja mentiin syömään ihka oikeaan ravintolaan, jossa on pöytäliinat ja tarjoilijat. Huh. Muksut saivat valita, mitä halusivat, heidän täytyi kommunikoida tarjoilijan kanssa ja osata syödä haarukan ja veitsen kanssa.
Jännitys oli aikamoinen, mutta hyvin se meni. Mun ei tarvinnut mainita kuin 20 kertaa, että tuoleilla ei renkuta, ruoan rippeitä ei tarvitse itse viedä keittiöön, ravintolassa ei voi sylkeä lattialle, on epäkohteliasta näppäillä puhelimella tai kuunnella musiikkia ja että tarjoilijalle ei voi huutaa kailottaa ravintolan keittiöön. Mutta hyvin se meni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti