Taas oli kekkerit kylässä. Wadeye-festarit 2014. Joko on kemujen taso laskenut tasaisesti vuosien aikana, tai sitten se on meidän innostus. Ensimmäisenä vuonna oli paraati, konsertti, ruokaa, urheilutapahtumia, kulttuuriesityksiä ja mieletön ilotulitus. Seuraavana vuonna oli paraati, konsertti ja urheilutapahtumia. Tänä vuonna oli paraati.
Pelkkä paraati. Paraatiin osallistui tänä vuonna ainoastaan koulu. Meidän ylipirteä opetussuunnitelman valvoja (kelatkaa, että australialaisissa kouluissa edes on sellainen ihminen, joka valvoo, että opettajat noudattavat opetussuunnitelmaa) välttämättä halusi, että muksuilla on naamarit.
JEEeee… voi kun kivaa. Väännettiin sitten naamarit, käveltiin jonossa kylän tapahtumapaikalle, jossa piti olla musiikkia ja ruokatarjoilu. Paitsi että kukaan ei ollut järjestänyt musiikkia ja ruokatarjoilua, eikä kukaan ollut muistanut myöskään kertoa koululle, että turha marssia paikalle.
Me siis maalattiin naamarit. Käveltiin ne päässä torille. Sitten me laitettiin naamarit roskiin ja käveltiin takaisin kouluun. Noin 38 asteen helteessä.
Wadeye-festarit 2013: http://maailmanpyorantarakalla2.blogspot.com.au/2013/12/wadeye-festarit.html
Wadeye-festarit 2012: http://maailmanpyorantarakalla2.blogspot.com.au/2012/08/meilla-on-bileet.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti