"Oh, you must be on a school excursion. Where are you girls from?"
"Australia!"
Kolmantena päivänä oli kakaroilla koulupäivä. Tiedättehän, se sellainen koulupäivä, kun herätään aamulla, syödään aamiaista ja sitten mennään kouluun, opiskellaan siellä eri aineita eri opettajien kanssa, mennään kotiin ja tehdään läksyt.
Meidän tyypillisen oppilaan koulupäivä on pitkälti seuraavanlainen: Ensin herätään kun herätään jos herätään. Ehkä ei tarvitse edes herätä, jos ei ole koko yönä nukkunut. Sitten surraan, mistä saisi ruokaa, kun kotona ei ole jääkaappia ja kaikki kaupasta ostettu roskaruoka on todennäköisesti mennyt jonkun muun suihin. Sitten kouluun, sillä sieltä saa muroja.
Aamun ensimmäisellä tunnilla kukaan ei sano mitään, sillä puolet porukasta vetelee sikeitä. Edellisenä yönä on todennäköisesti joko tapeltu vihollisperheiden kanssa tai sitten kyyrötelty tappelulta piilossa. Ensimmäisen tunnin jälkeen saakin välipalan ja pääsee välkälle.
Välkän jälkeen on päivän toinen tunti, jolloin on hyvä aika alkaa mankua tietokoneita, ipadejä tai elokuvaa. Jotain ehkä vähän opitaankin. Sitten on lounastauko, jolloin saa lämpimän aterian, jonka jälkeen pitää yrittää päästä lautasen siivoushommista kuin koira veräjästä ja sitten kiroilla opettajille, kun ei päästä tiskeistä kuin koira veräjästä.
Lounaan jälkeen "mennään tunnille". Toisin sanoen, juostaan ympäri käytävää, hakataan ovia, kiroillaan opettajille ja/tai oppilaille, paiskotaan vähän tuoleja, heitetään kiviä. Sitten onkin aika lähteä kotiin.
Ja tätä me ei haluttu tapahtuvan Wodongan valkonahkakoulussa. Henkeä pidätellen me dumpattiin muksut kouluun ja jäätiin odottamaan. Hyvin se meni! Ei ongelmia. Mä kävin välillä kurkkimassa luokissa, ja hyvin siellä näytti menevän. Koko reissun suurin sankari oli eräs meidän oppilaista, joka viittasi ja vastasi kysymykseen… oikein!
Koulupäivän jälkeen me juhlittiin onnistunutta opintomatkaa Kenraalin kanoin. Me kysyttiin ennen reissua, mitä muksut haluaisivat tehdä tai kokea. KFC oli melko korkealla koko listalla joka muksulla. Sinne siis.
Illan kohokohta oli kuitenkin lasersotaspektaakkeli - mikä-tä-nyt-megazone-tai-joku-vastaava. Siitä puhuttiin vielä monen päivän kuluttuakin. Kai pelin tarkoituksena oli tuhota vihollisten tukikohta, mutta me lähinnä vaan juostiin ympäri salia laserpyssyt kainalossa ja ammuttiin kaikkea, mikä liikkuu. Ja nauraa räkätettiin. Ei olla taktiikkamestareita, mutta pirun hauskaa oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti