26. elokuuta 2014

Happy!

Lukukauden viimeinen viikko ja erikoisohjelmanumeroita muksuille. Ihan kuin me ei oltaisi jo tarpeeksi naatteja muutenkin.




Meille tuli kylään joku videontekijä jostain, ja mun luokka ilmoitettiin vapaaehtoiseksi projektiin. Musta on eri kiva, kun multa ei kysytä, halutaanko me lähteä kaikkiin kissanristiäisiin mukaan. Ei sillä, että mä olisin väkisin halunnut päntätä esim. kielioppia muksujen kanssa viimeisellä viikolla ennen kesälomaa, mutta kun nämä projektin vetäjät tulevat kylään ihan kylmiltään ja harvoin osaavat käyttäytyä meidän muksujen kanssa. Yleensä siinä käy niin, että vaikka mun olisi pitänyt vain toimia valvojana, mä joudun tekemään lähes kaiken duunin.




Vaikka projektin vetäjien mielestä meininki olisikin vaikka miten "super-ihq", muksut harvemmin suostuvat tekemään mitään tuntemattomien kanssa. En mäkään sen ikäisenä olisi käskystä suostunut tanssimaan kameran edessä. En millään. Välillä tuntuu siltä, että monet tiimit tulevat tänne vain ottamaan kuvia itsestään mustien muksujen kanssa.






Tänä vuonna homma meni huomattavasti aikaisempaa paremmin, vaikka meillä oli jopa kaksi ihan eri porukkaa viihdyttämässä muksuja. Toinen ryhmä teki koko yläasteen kanssa musiikkivideon, joka opettaa meitä estämään syyhyn saamista ja kertoo, miten siitä pääsee eroon. Ahh, syyhy! Tauti, josta mä en ollut kuullut mitään ennen tänne tuloa. Mä kuvittelin, että syyhy on vain synonyymi kutinalle.



Mun luokka opetteli käyttämään koulun upouutta videokameraa toisen tiimin kanssa. Mä voin mennä takuuseen, että koko videokameraa ei oteta kaapista seuraavaan kahteen vuoteen. Tässä lopputulos.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti