Pöytälaatikon pohjalta III: Kylä nimeltä Wadeye

Tämäkin teksti löytyi tietokoneen uumenista. Se taitaakin olla viimeinen sarjassamme Pöytälaatikon pohjalta.

Olenko mä tosiaan ollut sen verran höperö, että olen jättänyt kertomatta Wadeyestä? Jos olen aikaisemminkin näistä asioista rupatellut, niin toimikoon teksti muistutuksena siitä, millaisessa paikassa mä elän ja mikä täällä on meininki. Välillä kun on vaikea vaihtaa kuulumisia suomalaisten kavereiden kanssa, sillä meidän maailmat ovat niin erilaiset ja musta tuntuu, ettei kukaan siellä kuitenkaan tajua. Ja miten tätä oikeastaan voisikaan edes ymmärtää.

Mustaa ja valkoista

Wadeye, tai toiselta nimeltään Port Keats, on pikkuinen kylä Timorinmeren rannalla. Kylä on kohtuullisen kaukana muusta maailmasta. Darwiniin kyllä lentää kolmessa vartissa, sillä matkaa sinne ei ole kuin 230 kilometriä linnuntietä. Monsuunikauden aikana lentäminen onkin ainoa vaihtoehto, sillä hiekkatie, joka vie Darwiniin, katkeaa takuuvarmasti, kun joet tulvivat runsaiden sateiden jälkeen. Toki jos on oikein turbo neliveto, jossa on myös snorkkeli, perille saattaa päästä myös monsuunikauden aikana. Jos kuitenkin jää jumiin jokeen, niin siellähän sitten olet. Niitten krokojen kanssa.

Kus on tie perille?

Käytännössä yhteydet ulkomaailmaan ovat kuitenkin katki-poikki-rikki noin viisi kuukautta vuodesta. Kauppaan tuodaan kyllä laivalla tavaraa, mutta se ei ota kyytiin matkustajia. Lentäminenkin on monsuunisateiden aikana kuulemma aika inhottavaa, sillä lentäjät löytävät perille lähinnä näköaistiinsa luottaen. Rankassa sateessa ei näe ulos. Meidän lentokentällä kun ei ole valoja, niin on huono laskeutua, jos ei rataa näe. Työkaveri jutteli, että viime vuonna lentäjien piti kaivaa iPadit esille ja avata Google Maps, jotta löytäisivät perille. Täytyy sanoa, että ei ole kauhean kova luotto.

Meitä asukkaita on täällä noin 2000 muutamasta klaanista - nykyään myös Suomesta. Täällä puhutaan muutamaa kieltä. Aboriginaalit puhuvat keskenään murrinh-pathaa, kotonaan perheensä kesken jotakin seitsemästä pienemmästä heimokielestä ja valkoisille miehille rupatellessa käytetään englantia. Valkoiset miehet ilmestyivät näille maille vuonna 1935, kun eräs katolinen pappi päätti pystyttää lähetyssaarnaajatönön pystyyn. Aika huima ajatella, että paikalliset asuivat vielä alle 80 vuotta sitten tuolla ryteikössä keskenään. Nyt on talot, sähköt, juokseva vesi, sairaala, koulu, kauppa, lentokenttä ja valkoisen miehen lait.

Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, miksi meidän maailmat ovat vielä niin erilaiset. Valkoisilla australialaisilla on aika lujat ennakkoluulot ja -käsitykset siitä, millaisia "abot" ovat. Mä luulen (mun huiman kahden viikon kokemukseen pohjaten), että suureksi osaksi ongelmat johtuvat siitä, että meillä on niin kovin erilainen käsitys kauneudesta. Meille on tärkeää, että meidän talot näyttävät ulkoapäin siisteiltä, että meidän puutarha on viehättävä (aussit ovat aivan fanaattisia nurmikkojensa suhteen), että me näytetään asiallisilta ja pukeudutaan sosiaalisen tilanteen mukaan oikein.

Meidän mielestä on törkeää, että paikallisten talot ovat ränsistyneitä ja ulkoseiniin on maalattu graffiteja, käden jälkiä tai lasten piirustuksia, että heidän puutarhansa ovat täynnä roskia, kokispulloja, vanhoja autoja ja kulkukoiria, että he eivät sujauta dödöä kainaloon ja käyttävät vaatteita, joiden kuviot eivät soinnu toisiinsa. Lisäksi paikallisilla ei ole kenkiä lainkaan.

Toisaalta asiaa voi tarkastella myös toisesta näkökulmasta. Heidän mielestään saattaa olla typerää, että meille on tärkeää, että meidän talo on siisti, mutta me emme puhu naapureillemme, että me käytämme hirveästi aikaa ja rahaa siihen, että meidän takapihoillamme kasvaa ruohoa ja muita kasveja, jotka eivät vain kuulu tähän maisemaan, että me olemme kiinnostuneita siitä, minkä firman farkut kenelläkin on päällä tai että me käytämme töissä pitkiä housuja ja kauluspaitoja vain siksi, että meidän kollegat kaupungeissa tekevät samoin. Aboriginaali naisten hulmuavat hameet ja löysät t-paidat ovat varmasti kätevämpiä vaatteita näihin ilmoihin kuin polyesteripuku. Lisäksi me tungetaan jalkamme hikoilemaan sukkiin ja kenkiin, vaikka pehmeällä hiekalla on hyvä kävellä paljain jaloinkin.

Mun koti

Naapurin koti. Photo by The Age.

Mä en pidä siitä asenteesta, joka monella valkoisella tuntuu täällä olevan. Heidän lentokoneensa on laskeutunut viisi minuuttia sitten, ja jo ollaan neuvomassa, miten täällä kuuluisi elää. Lapsellista. Nämä kaverit ovat asuneet näillä mailla noin 50 000 vuotta. Eivätköhän he kuitenkin tiedä paremmin. Jo pelkästään se, että me valkoiset kärvennytään auringossa alta aikayksikön ja että Australian pohjoisosissa on maailman suurimmat ihosyöpätilastot, on selvä merkki siitä, että me emme tänne kuulu ja että meidän pitäisi nöyrästi kuunnella hattu kourassa, jos joku paikallinen meille haluaa jakaa tietoaan heidän maastaan. Mutta ei. Pakkohan meidän on tietää paremmin, kun meillä on GPS, Wikipedia ja satelliittipuhelimet.

Hyvä esimerkki siitä, että meillä on melko huono käsitys siitä, miten täällä eletään, on kylän ruokapankki, josta vähävaraiset voivat hakea sapuskaa. Ruokapankin kasseissa on muun muassa tölkkejä ja pastaa. Kätevää. He ovat osanneet huomioida, että monilla perheillä ei ole jääkaappia. Pari juttua kuitenkin. 1. Heillä ei ole myöskään tölkinavaajia ja 2. monet eivät tiedä, mitä pasta on.

Lisäksi täälläkin kuten ympäri Australiaa törmää ihmisiin, joiden kanssa joutuu aivan käsittämättömiin keskusteluihin. Kävin esittelemässä itseni valkoiselle sedälle, joka asuu samoilla nurkilla. Me käteltiin, ja mä kerroin nimeni. Heti tämän jälkeen keskustelu kääntyi äkillisesti ja täysin odottamatta siihen, kuinka kuulemma pari yötä sitten eräs valkoihoinen nainen olisi raahattu pimeän tullen kodistaan kadulle ja yritetty raiskata. Kuulemma kyseessä oli naisen oma vika, sillä hän ei lukinnut aitaansa öisin. Täyttä valetta koko paska. Jos täällä olisi jotain tuollaista tapahtunut, koko kylä olisi siitä varmasti tiennyt. Tarina olisi levinnyt kulovalkean tavoin, ja olisin siitä kuullut varmasti monen monelta ihmiseltä. Mutta mun mielestä valetta hirvittävämpää on se, että tämän sedän mielestä tästä aiheesta oli hyvä ja soveliasta keskustella juuri tapaamansa, vielä tuntemattoman ihmisen kanssa. Mitä ihmettä? Olisit nyt vaikka kysynyt, mistä olen kotoisin. Setä, olet kusipää. Selvästi tarkoitus oli istuttaa muhun jonkinlainen epäilyksen ja vihan siemen. Täytyy nyt kuitenkin sanoa, että ehdottomasti suurin osa valkoisista työkavereistani on todella mukavia ihmisiä eivätkä käyttäydy sedän tavoin.

Wadeyessä on kyllä ongelmia. Ei siitä mihinkään pääse, mutta syyllistävän sormen osoittaminen paikallisia päin on lyhytkatseista ja naiivia. Australialaiset veivät maat, tappoivat muutaman miljoonan paikallista, tuhosivat kulttuurin ja perinteen, kielsivät elämästä kuten ennen. Että näillä mennään. Valtion sensuksen numerot kertovat karua kieltä. Wadeyessä asuu noin 1600 ihmistä, joista 92 % on aboriginaaleja. Australian keskiarvo on 2 %. Okei. Sitten alkavat aika hurjat numerot. Näistä vajaasta kahdesta tuhannesta ihmisestä 15 % oli alle nelivuotiaita. Alle 15-vuotiaita on 38 % koko Wadeyen väestöstä. Vastaava luku muualla Aussilassa on alle 20 %. Yli 55-vuotiaita on 3 %. KOLME PROSENTTIA! Herranjumala! K-O-L-M-E. Muualla Aussilassa vastaava luku on vähän alle 25 %. Mua oikein hirvittää ottaa selville, mikä täällä oikein on keskimääräinen elinikä.

Lisää kivoja numeroita: keskivertoaussi tienaa viikossa 466 dollaria. Keskivertowadeyeläinen tienaa viikossa 188 dollaria. Ja tämän keskivertowadeyeläisen täytyy ruokkia 38 % kylän väestöstä, sillä he ovat alle 15-vuotiaita. Keskivertoperhe tienaa viikossa 1171 dollaria, kun taas wadeyeläinen perhe tienaa 488 dollaria. Eli täällä yksi perhe saa palkkaa sen verran, mitä yksi yksilö tienaa viikossa muualla. Eikä tässä vielä kaikki. Yksi talous Aussilassa tienaa viikossa 1027 dollaria, kun taas Wadeyessä yksi kuppikunta tienaa 1050 dollaria. Whaat? Nehän tienaavat Wadeyessä siis enemmän rahaa. Miten on mahdollista? Koska yhdessä talossa saattaa asua kymmenittäin ihmisiä.

Tulonlähde. (Jos haluatte ostaa näitä tauluja, let me know.)

Saanen myös huomauttaa, että viikkopalkan jos kertoo 52:lla, saamme vastaukseksi keskimääräisen vuositulon, joka on alle 10 000 dollaria. Yksikään valkoihoinen ei täällä nosta sormeakaan alle 40 000 dollarin vuosipalkalla. Ensikertalainen opettaja saa palkkaa vuodessa noin 60 000 dollaria.  Meidän lääkäri takoo varmaan noin millin vuodessa. Valkoihoisten saamat korkeat palkat vääristävät tilastoja, mikä merkitsee sitä, että paikalliset saavat todellisuudessa huomattavasti vähemmän hilloa kuin, mitä tilastot antaisivat ymmärtää. Ilmankos meillä on koulussa oppilaita, jotka tulevat aamulla kouluun niin nälkäisinä, että tietää, ettei illalla ole kotona saatu ruokaa. Ilmankos meillä on koulussa teinejä, jotka näyttävät yhdeksänvuotiailta.

Kaveri on kolmetoista.