Maasta olet tullut...

Meillä on ollut viimeisen kahden viikon sisällä neljät hautajaiset. Yhteensä hautajaisia sen jälkeen, kun me tänne tultiin heinäkuussa, on ollut varmaan tusinan verran. Tilaisuuksiin saa kyllä mennä kuka vaan, mutta jotenkin musta on outoa mennä hautajaisiin, jos en tunne ihmistä, joka on kuollut, tai hänen sukulaisiaan. Ihan kuin katsoisi National Geographic -dokkaria telkkarista. Meille hautajaiset ovat hyvin yksityinen asia, mutta täällä osallistumista seremoniaan pidetään osoituksena kunnioituksesta kylää, yhteisöä, perhettä ja kulttuuria kohtaan.

Erään mulle tutun oppilaan isä kuoli auto-onnettomuudessa Darwinissa pari viikkoa sitten, ja mä tunsin, että nämä ovat hautajaiset, joissa mun läsnäolo ei olisi keinotekoista tai ulkopuolista. Meillä oli jälleen vapaapäivä koulusta. Koulu sulki ovensa kunnioituksesta. Aamulla jeepillinen paikallisia miehiä ilmestyi meidän pihalle. He heittelivät kiviä meidän katolle saadakseen huomiomme. Ei täällä mitään ovikelloja ole. He tarvitsivat koulusta Grantin oppilaiden tekemät rytmikapulat hautajaisia varten. Grant nousi jeeppiin, ja he kurvasivat kohti koulua.

Hautajaisten arvioiduksi alkamisajankohdaksi ilmoitettiin kello yksitoista, mutta ruumista kuljettanut lentokone ei päässyt liikkeelle ajoissa. Ihmiset maleksivat kirkolle muovikukat käsissään noin kahdeksitoista. Me istuttiin Grantin kanssa kirkossa lattialla, kun ulkoa alkoi kuulua meteliä ja mölinää. Rytmikapuloita hakattiin ja joku soitti didgeridoota. Ulkoa kuului myös ulvontaa. Sitten kirkon ovista alkoi tulvia maalattuja lannevaatteisia miehiä, joiden perässä kulkivat hysteerisesti itkevät naiset. He paiskautuivat kirkon lattialle ja ulvoivat kohti kattoa. He pukivat nyrkeillä maata. Välillä joku auttoi heidät maasta ylös, mutta muutaman metrin jälkeen he iskeytyivät taas kirkon lattialle ja kierivät selälläänkin. Kirkon etuosassa istui nainen pyörätuolissa ja hakkasi kävelykepillä päätään niin, että siitä alkoi vuotaa verta.

Täällä ei suru ole yksityistä, arkaluontoista tai hienotunteista. Eikä se ole hiljaistakaan. SItä oli paha katsoa. Rintaa puristi.

Arkku kannettiin alttarin eteen. Kaiuttimista soitettiin paikallisten musiikkia, joissa kerrotaan heidän maastaan - ryteiköstään. Ihmiset jonottivat pääsyä arkulle. Puolen tunnin aikana arkulle kerättiin sadoittain kirkkaanvärisiä muovikukkia. Naiset ulisivat edelleen ja takoivat päätään nyrkeillään. Naiset ja lapset olivat valkoisissa tai punaisissa t-paidoissa, joihin on painettu heidän heimonsa ryteikön nimi ja toteemieläimiä. Miehet olivat lähes kaikki Manowar-bändipaidoissa. Tämä on metallimusiikkikylä.

Papin saarnatessa niiskutus ja nyyhkytys alkoivat hiljetä. Mutta lapset alkoivat elämöimään. Kaikki jumalanpalvelukset, joihin mä olen töitten puolesta joutunut osallistumaan, ovat olleet elämää täynnä. Kukaan ei istu hiljaa paikallaan. Lapset juoksevat ympäri kirkkoa tai möyrivät lattialla. He puhuvat ääneen ja nauraa röhöttävät, vaikka kesken saarnan. Täytyy sanoa, että mä tykkään siitä, että ei tarvitse pönöttää niin perkeleellisen pyhänä kuin meillä valkonahoilla on tapana. Toisaalta musta on myös outoa, että lapset saavat ammuskella toisiaan muovinuolia sylkevillä pyssyillään kesken hautajaisten.

Jotenkin naisten syvästä surusta huolimatta jäi sellainen olo, että elämä jatkuu. Täällä on kuolema niin jokapäiväistä, että sitä ei jännitetä. Lapsetkin saavat remuta rauhassa hautajaisissa. Ei hiljaa istuminen tuo ketään takaisin. 

 

Extra! Extra! Read all about it!

Muistanette, hyvät lukijat, että täällä on vähän kahakoitu. Jengipomo meni kuolemaan tappelussa, ja sitten sitä piti kostaa ja sitten sitä kostoa piti kostaa ja sitten sitä koston kostoa piti kostaa. You get the point. No, nyt ollaan siinä tilanteessa, että jengipomon hautajaiset ovat perjantaina. Meillä on koulu silloin suljettuna, ja ulkona liikkumista on vältettävä. Kylään on lennätetty erikoisjoukkoja kauhea määrä, ja kylän rakennusurakoitsijat evakuoidaan vielä ennen perjantaita.

Mulle ovat meidän koulun paikalliset apuopettajat ja turvatalon asiakkaat osanneet kertoa, että perjantaina sitten rytisee. Eräs nainen kuvaili perjantaita näin: "Hautajaisten jälkeen vaihdetaan valkoiset (kaulus)paidat mustiin (metallibändi)paitoihin, ja sitten alkavat nyrkit viuhua." Monet paikallisista ovat lisäksi maininneet, että he lähtevät Wadeyestä pois viikonlopuksi. He lähtevät omille mailleen ryteikköön tai sukulaisten luokse heidän ryteikköönsä. Mainitaan nyt vielä sitten varmuuden vuoksi, että meillä valkonahoilla ei ole mitään hätää, kunhan me vain osataan olla  lentävien kivien tieltä pois.

Näin asiaa on käsitelty paikallisessa lehdistössä. Mua ottaa päähän, että kaikki kylän hyvät puolet jätetään täysin varjoon. Missään ei mainita perheistä, jotka huolehtivat toistensa hyvinvoinnista. Missään ei mainita, että mellakoitsijat ovat vain pieni osa kyläläisistä ja että ehdottomasti suurin osa haluaa elää rauhassa ja rauhaisasti. Hajottaa. Ei ihme, että ulkopaikkakuntalaisilla on sellainen ihmeellinen käsitys, että "siellä ne abot taas riehuu". No, mutta tässä tätä nyt olisi. Engelskaksi.



20. syyskuuta

Man charged over Wadeye death

A MAN has died a week after a disturbance in a remote Territory town. 

The 30-year-old man died yesterday after a 3am altercation with 34-year-old man in Wadeye, 244km southwest of Darwin, on Sept 11.
Both men were taken to the local clinic for treatment.



22. lokakuuta

Violence flares again in remote town

Gang members pose for the cameras in Wadeye. Picture: BRAD FLEET

THE situation in Wadeye has reportedly become more violent, with hundreds of people said to be roaming the town carrying axes, iron bars and other weapons.

A woman was also struck with a knife in the Wadeye store and several axes were thrown in the store, sources have said.
Wadeye (formerly known as Port Keats) is 230km southwest of Darwin and has a population around 1700.
People in town who do not want to be named said the situation had escalated dramatically since last week and yesterday there were hundreds of people on the street with weapons.
Police had stationed two extra officers there but locals stay it is nowhere near enough now.
The store opened in the morning and closed again due to violence but at the elders request it open again.

It closed again after the attack. It is understood the store will not be open again until there are police guarding it.
It is understood some families are trying to stop other families using the store and it has resulted in bloodshed. Some members of one family left the town after a man was killed in mid September.
"It is now being used as an excuse to do anything," a resident said.
"It has extended past a fight between two families and the whole community is involved now.
"Even before the bloke died there was violence at night."
Police are investigating the claims of violence.

24. lokakuuta

Police triple Wadeye presence after riots

Wadeye residents who fled are living at the Perrederr outstation about 50km from Peppimenarti.
Picture: DANIEL HARTLEY-ALLEN

POLICE have tripled their presence in a small Territory town after what a former resident described as the community's worst day in at least 20 years.

Violence and riots broke out at Wadeye, 244km southwest, following the death of a young gang member.
NT Police Superintendent Daniel Bacon said 20 officers were now stationed in the town - up from the regular six - in a bid to control the violence.
A former long term resident who did not want to be named said a long-running family feud between the Dumoo and Jongman had escalated since the death of the Juda Priest leader last September.
"This is probably the worst it has ever been," she said.
"You put Iran, Iraq, the US, whatever in the size of Tasmania and tell them to get along," she said.
"You put all these tribes together and they don't really like each other and it is been going on for decades.
"Because the families are getting bigger and bigger and because they are marrying into other families the problem is getting bigger."
The victim's burial is on November 23.
A Dumoo family member was charged with his murder.
There are up to 20 clans and several language groups from different homelands at Wadeye.



25. lokakuuta

Police arrest 12 more over Wadeye riots

POLICE have arrested 12 more people in Wadeye following the recent riots.

The latest news comes on the back of Wednesday's announcement that 15 people were arrested following riots early this week.
A total of 27 people have now been arrested.
About 200 people, some carrying axes and iron bars, clashed violently on Monday in what one former resident described as the community's worst day in at least 20 years.
Police have tripled their presence in the small Territory town to 20 officers.
Superintendent Daniel Bacon said nine of the latest arrests were for outstanding warrants while three were linked to the recent violence.

"Police have moved swiftly following the disturbance and the community can now feel safe once again," he said.
One person was charged with taking part in a riot, riotous behaviour in a public place and being armed with an offensive weapon. They were remanded in custody to appear in Darwin Court on Friday.
A man and a woman were charged with aggravated assault, being armed with an offensive weapon and engaging in violent conduct.
They and the nine people on outstanding warrants have been bailed to appear in Wadeye Court on November 20.
Investigations into the riots are continuing.



2. marraskuuta

Wadeye worst in fifty years

LONG-TERM residents of a Territory community plagued by civil unrest have said the latest riots sparked by the death of a gang leader were the "worst in 50 years'', a court heard.

Darwin Magistrates Court was told that violence was "guaranteed' in Wadeye up to and after the Judas Priest gang leader's funeral on November 23.
Police prosecutor Justene Dwyer told magistrate Sally Sievers there was a four-hour riot between the Judas Priest gang and rivals Evil Warriors and Slayer on October 22.
Evil Warrior member Theodore Dulla, 18, pleaded guilty to his involvement yesterday.
Sergeant Dwyer said he was armed with two pieces of metal reinforcement bar during the "large violent disturbance'' - that was reported to involve up to 200 people - outside the community store from midday...





Wadeyen jengeistä on oikein tehty dokkarikin. ViceTV on vähän kuin 90-luvun MusicTV ja vähintäänkin yhtä ärsyttävä, mutta, jos jaksat tunnin elämääkin viileämpiä Y-sukupolven edustajia, jotka eivät ole ennen käyneetkään Melbournen ulkopuolella, on dokkari ihan katsomisen arvoinen. Eipä ole meno paljon tuosta muuttunut. Meidän kotikadun maisemissa mennään.

OSA 1) Heavy Metal Gangs of Wadeye
OSA 2) Heavy Metal Gangs of Wadeye

Cuppi

Taas on se aika vuodesta, kun tolkuttoman kauan jatkuneet tositelevisiosarjat vihdoin loppuvat, eli kevät! Eihän kesällä kukaan telkkaria töllötä. Kevään kohokohta ausseille ei kuitenkaan ole armas vapaus Isoveljestä, X-factoristä, The Voicesta tai Australian lahjakkaimmista vaan se Melbournen hevoskisa. Täältä Melbourneen on samanmoinen matka kuin Turusta Kairoon, eikä me vauhkota mistään kamelikisoista. Whatever. Oli siitä se ilo, että meillä oli koulussa järkätty opettajille laitonta vedonlyöntiä. 

 

Me saatiin käydä kansliasta ostamassa arpoja muutamasta eri hintaluokasta. Sitten meille arvottiin hevoset. Kahdella kympillä arpoja ostaneilla oli suurempi voittosumma kuin kympillä tai kahdella dollarilla. Kukaan ei siis saa valita suosikkihevostaan. Kaikkihan olisivat valinneet voittajasuosikin. Tosin tänä vuonna voittajasuosikeista ei tosin olisi ollut kauheasti hyötyä, sillä voittajaksi leipoutui joku takahikiän nimetön koni, josta kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan. Grantiä arpaonni suosi, sillä hän sai mukaansa kaksikin kirjekuorta.

 

Mä taisin voittaa taas Fashions on the Field -tittelin. Melbournessa akat tykkäävät pukeutua kolttuihin ja hattuihin tai fascinaattoreihin. Meillä täällä ryteikössä ei ole vaatekauppoja, joten oli turvauduttava omaan näppäryyteen. Mä sain teemaan sopivan hiuskoristeen hiuspannasta, pesusienestä ja muovihevosista. Jep, pesusienestä. Lähtemätön vaikutelma työkavereihin? Check.

Tuli irti!

Meillä oli viikonloppuna äksöniä. Jep!

Me koulun nuorempi opettajaporukka lähdettiin suureen maailmaan. Grantin vanha kamu, jonka luona me Ballaratissäkin asuttiin, tuli takaisin Wadeyehen hommiin, sillä Victoriassa on futiskausi ohi. Hän vetää ja treenaa paikallista aussifutisjoukkuetta Wadeye Magiciä ja sai jotenkin ihmeen kaupalla suostuteltua Grantin taas potkimaan palloa. Pojat lensivät Darwiniin yksityiskoneella joukkueen kanssa, ja me ajettiin jeepillä katsomaan matsia. Mä luulen, että meille oli alusta lähtien aussifutis aika lailla oheistoimintaa. Kyllä meitä taisi houkutella enemmän Darwinin baarit.

Päivä oli pitkä, kuuma ja hikinen. Me köröteltiin yhtä menoa Darwiniin futiskentän laidalle. Työkavereista muutama pelasi paikallisten poikien kanssa joukkueessa, osa oli vesipoikina ja -tyttöinä. Mä napsin kentän laidalta valokuvia. Pojat voittivat tiukan ja jännän matsin, ja jopa mä olin ihan tohkeissani. Muutama wadeyeläinen fanikin oli lähtenyt matkaan. He huusivat ja kannustivat aivan koko matsin. Mä luulen, että sen jälkeen, kun Grant teki neljä maalia, hän taisi saada pienen fanikerhon. Aina, kun hän vain koskikin palloon, vanhempi naishenkilö huusi kurkku suorana "Go, white boy, go!". Maalin jälkeen he tanssivat perinteisiä tansseja kentän laidalla. Aivan parasta!

Matsin jälkeen me pakkauduttiin kaikki samaan jeeppiin ja köröteltiin majoitukseen pienen lenkin kautta. Mä en olekaan tainnut mainita, että Aussilassa on drive-in-alkoja. Autolla körötellään alkon kaistalle, heppu tulee ikkunalle, jossa teet tilauksen ja annat rahat. Nesteet laitetaan takakonttiin, vaihtorahat taskuun, ja sitä pääsee taas matkaan nousematta autostaan. Pirun upeaa. Kyllä maistuikin siideri hyvälle kuumana päivänä.

Me oltiin varattu huoneistohotellista asunto yöksi. Se oli aivan mieletön! Aivan keskustassa, upea parveke, iso kuin taivas ja kaikki mukavuudet. Me tilattiin pitsaa eikä hievahdettukaan hetkeen. Siinä vaiheessa, kun kaljavarannot alkoivat vähetä, me vedettiin kaupunkikuteen niskaan ja lähdettiin baanalle. Tosin täytyy sanoa, että mulla ei enää ole kaupunkikuteita. Wadeyessä on ihan turha pitää mitään kivaa, koska se kuitenkin nuhjaantuu ja on punaisen pölyn peitossa. Joten mun baarikuteetkin ovat ihan römpettä. Tosin Darwin on niin rento kaupunki, että ketään ei kiinnosta. Me tanssittiin pitkälle aamuun ja pidettiin hauskaa oikein olan takaa. Mikä ihana fiilis!

Seuraavana aamuna taisi olla kaikilla jotain ihan muuta kuin ihana fiilis. Me lähdettiin paluumatkalle aikaisin eri jeepillä. Meidän koulu oli ostanut uuden nelivedon käyttöönsä, ja meille annettiin tehtäväksi ajaa se takaisin. Se jeeppi, jolla me ajettiin Darwiniin, jäi futisjoukkueen käyttöön kaupunkiin. Me lähdettiin aikaisin matkaan, jotta me päästäisiin myös ajoissa perille. Meidän ensimmäinen pysähdys paikka oli siinä risteyksessä, jossa poiketaan päätieltä Wadeyehen. Risteyksessä on se huoltoasema, josta me saimme vesihiihtolomalle mulle mielettömät fish and chipsit. Ravintelista sai myös aivan törkeän ison ja mehevän hampurilaisen. Mä tilasin puhvelia, ja se oli kyllä oiva lääke kalpeahkoon olotilaan

Me pakattiin myös kylmälaukku täyteen olusia paluumatkaa varten. Australiassa on kyllä drive-in-alkoja, mutta huoltsikalla myytävät bisset ovat erikoisuus. Me lähdettiin pikku tielle köröttelemään kohti kotia. Me ostettiin myös läjä cd-levyjä, sillä me osattiin varautua siihen, että radio ei kuitenkaan toimisi heti, kun poikkeaa päätieltä ryteikköön. CD-soitin alkoi temppuilla. Yhtäkkiä kojelaudan mittarit alkoivat hyppiä ylös alas. Alkoi haista palaneelle. Sitten puski konepellin alta sankka savu. Ja sitten liekit. Voi helvetti!

Etupenkkiläiset hyppäsivät äkkiä hittoon. Me muut takana oltiinkin vähän jumissa, sillä me oltiin juuri järkkäilty kaikki kassit takaovien eteen, jotta meillä olisi enemmän tilaa. Mä hyppäsin etupenkin kautta ulos ja juoksin auton taakse avaamaan ovet. Me heitettiin kaikki kamat turvallisen matkan päähän. Etupenkkiläiset etsivät autosta sammutinta, mutta eihän siellä mitään ollut, kun oltiin ensimmäisellä ajolla. Vettä vaan pirusti päälle. Öööö. Sinne meni kaikki juomavedet. No, me istuttiin penkalle lipittämään sitten niitä olusia, kun ei muutakaan ollut. Onneksi sattui tulemaan auto vastaan pian, ja onneksi sattui autossa olemaan kuski, joka tiesi, mitä teki. 

Vika saatiin korjattua ainakin päälipuolisesti. Me päätettiin kuitenkin ajaa takaisin Darwinia kohti, sillä meillä ei ollut kännyköissä kuuluvuuksia, joten ei pystytty soittamaan reksille, että mitäs nyt. Jos reksi sanoisikin, että ajakaa takaisin Darwiniin takuuhuoltoon, me oltaisiin vain tunnin päässä eikä kolmen. Reksi päätti kuitenkin, että jos auto kulkee, se ajetaan Wadeyehen ja mietitään siellä sitten, mitä tehdään. Päätökseen saattoi myös vaikuttaa se, että koulussa voisi olla kohtalaisen hankalaa ilman yhdeksää opettajaa ja toimistohenkilökuntaa.

Tietysti auto oli hajonnut matkan kiemuraisimmalla ja töyssyisimmällä osuudella, joka me sitten jouduttiin ajamaan kolmeen kertaan. Matkaa kuitenkin kevensi huomattavasti huono huumori. Yksi takapenkkiläisistä alkoi laulaa Kings of Leonin biisin Sex on Fire tahtiin Your Troopie Is on Fire (troopie = troop carrier = miehistönkuljetusvaunu = jeeppi, johon mahtuu taakse kahdeksan ihmistä matkustamaan poikittain) . Siitä se ajatus sitten lähti. Huoltoasemalta oli tarttunut mukaan levy nimeltä 101 Sporting Anthems. Me alettiin pohtia levyä nimeltä 101 Car Burning Anthems. Kuumimmat hitit olivat edellisen lisäksi Chariots of Fire, Troopie Inferno, We Didn't Start the Fire ja Great Wheels of Fire.

Lopulta muutaman pysähdyksen jälkeen me päästiin kuin päästiinkin himaan. Neljän tunnin ajomatkaan meni kymmenen tuntia. Huh. Meidän täytyi vielä pysähtyä auringonlaskun aikaan, sillä pallura taivaalla killitti niin kuskin silmään, että ei erottanut kuoppia tiestä tai kenguruja puskista. Näillä teillä näkee usein villihevosia, puhveleita, kenguruja ja emujakin. Hevoseen tai puhveliin ainakaan ei halua törmätä. Mikäs siinä pitäessä taukoa auringonlaskun aikaan, kun maisemat ja seura olivat niin kivat. Mulla ainakaan ei ollut mikään kiire takaisin!

Artisti ei maksa - taaskaan

Aussilassa tarvitaan lupa lähes kaikkeen. Kouluissa tarvitaan jopa lupa tikkaiden käyttöön, ladder licence. Voi, jospa mä nyt vääntäisinkin vitsiä, mutta todellakin tikkaiden käyttöön tarvitaan koulutus ja lupa. Eikä kyseessä ole vain rakentajien tai palomiesten tikkaat vaan ihan myös sellaiset muutaman metrin tikkaat, joita voisi käyttää esimerkiksi ylähyllylle ylettymiseen tai pallon hakemiseen pyöräkatoksen päältä. Eipä siis ihme, että lupa tarvitaan myös opettajana toimimiseen. Ei pelkästään rikosrekisteriotteita ja pätevyyttä - myös lupa. Lupa vaaditaan myös tuntiopettajilta ja sijaisilta. Joten mut lennätettiin Darwiniin.

Koska mun tutkinto on ei-englanninkielisestä yliopistosta, mä tarvitsen lupahakemusta varten todistuksen englannin kielen taidoista. Se, että mulla on tutkinto myös enkusta on toissijaista. Kyllähän sen ymmärtää. Englannin kielen tutkinto Suomesta saattaapi olla vähän eri asia kuin enkuntutkinto Chilestä. Fakta. Standardisoidut testit, jotka ovat samanlaisia ympäri maailman, mittaavat siten kielitaidon oli tutkintoa tai ei. Ainoa vaan, että koe maksaa 363 dollaria. Juttelin reksin kanssa mun opetusluvasta ja tulevaisuudesta Wadeyessä. Jos mä saan luvat kuntoon ensi vuoden aluksi, luvassa olisi välitön open pesti ja aikamoinen palkankorotus. Työkaveri jutteli, että koululle maksaa yhden uuden opettajan palkkaus 30 000 dollaria ennen ensimmäistä työpäivää. Kuulostaa paljolta, mutta rahaa menee lehdissä ilmoitteluun, sillä mainos ei mene vain paikallislehteen vaan Darwiniin, Brisbaneen, Sydneyyn, Melbourneen, Adelaideen ja Perthiin. Ellei sitten muuallekin. Rahaa menee myös sihteerien, cv:n lukijoiden ja haastattelijoiden palkkoihin. Rahaa menee opettajan lentoihin ja rahtikuluihin. Meille maksettiin myös hieno hotellihuone, ruoat ja taksit.

Rehtori ilmeisesti järkeili, että koulu säästyy aikamoisilta kuluilta, jos he saavat opettajaksi ihmisen, joka ensinnäkin on jo paikan päällä ja toiseksi on todettu joten kuten täyspäiseksi. Siksi reksi meni lupaamaan, että koulu maksaisi mun enkunkokeen, lennot Darwiniin, majoituksen neljäksi päiväksi, ruoat ja taksit. Parempi sitten päästä siitä kokeesta läpi. (Pääsin.) Saattaisi olla kohtuu noloa sen jälkeen, kun koulu on sijoittanut muhun ja mun viikonloppuun Darwinissa yli 2000 dollaria. Täällä mä sitten olen. Istun hienossa hotellihuoneessa maha täynnä huonepalvelun herkkuja. Oli muuten elämäni parasta kengurua ja eilen hyvää lammasta. Tänään oli vapaapäivä kokeista, joten tuli uitettua varpaita vähän hotellin uima-altaassa.

Ja mites se koe meni? Äääääääääääh, vaikea sanoa. Musta on aina tuntunut kokeiden jälkeen, että ei hyvin mennyt, mutta arvosanat ovat aina olleet ihan jees. Koe ei ollut vaikea, mutta mä en ole tottunut kokeen formaattiin. Lisäksi opelupaan tarvitaan aikamoisen korkea pistemäärä, joten mä saatan jäädä typerän töppäyksen takia muutaman pisteen päähän. Suullisen kokeen ei olisi luullut olevan vaikea, mutta multa kysyttiin kaikenmoisia typeryyksiä. Multa kysyttiin muun muassa, miten ihmiset tanssivat Suomessa. "Lähinnä liikuttamalla raajojaan." Huono siinä oli loistaa, kun ei oikein tiedä kansantansseista mitään. Lisäksi taisin kirjoittaa aineeni hieman asian vierestä. Katsotaan huomaavatko sensorit. (Huomasivat.)

No, mutta. Olihan mulla aikaa tehdä kaikenmoista muutakin kuin stressata kokeista. Mä lensin torstai-illalla Darwiniin ja sattumalta ehdin kuivan kauden viimeisille markkinoille. Darwinin rannalla järjestetään pari kertaa viikossa kuivan kauden aikana markkinat, jotka ovat täynnä aivan mielettömältä tuoksuvia ruokakärryjä. Ostereita, laksaa, kiinalaista sapuskaa, sushia, hedelmäpirtelöitä, käsin tehtyä jätskiä, lähes kaikkea, mitä kuvitella saattaa. Mä tutustuin bussissa englantilaiseen tyttöön, jonka nimeä en nyt enää edes muista. Me käyskenneltiin tuhansien muiden ihmisten lomassa kojulta toiselle ja tongittiin yhdessä vaatteita, kasseja ja koruja muutaman tunnin ajan. 

Darwin on siitä mukava, että täällä tulee puhuttua ihmisten kanssa. Kaikki ovat vähän kuin lomalla, vaikka he asuisivatkin täällä. Bussissa tulee rupateltua ihmisten kanssa. Busseissa tapahtuu kyllä kaikenlaista muutakin. Mä vietin aika paljon aikaa busseissa matkalla yliopistolle kokeisiin parina päivänä ja muuten shoppailemaan kirpputoreille ja kauppakeskuksiin. Aina vähän sekoaa valinnanvaran paljoudesta. Esimerkiksi jäätelöstä. Tajuatteko, että Darwinista saa jäätelöä ihan joka kaupasta. Ihan milloin vaan. Vau. Häkellyin niin, etten saanut edes tarkkaa valokuvaa. Jäätelön uutuusarvosta kielii kai sekin jo jotain, että siitä piti saada valokuva.

Mutta ne bussit. Ei tainnut olla yhtään bussimatkaa, jonka aikana ei olisi ollut ollut jotakin hämminkiä. Ikävä kyllä hämmingin aiheuttaja oli yleensä kännissä pörisevät aboriginaalit. Mua hävetti, nolotti, pelotti, hirvitti ja säälitti heidän puolesta. Mä näin, kuinka muut pyörittelivät silmiään ja huokailivat bussissa selvästi kyllästyneenä "noihi aboihi, ku ne on aina tollasii". Muutama ihminen Darwinissa pilaa muiden maineen. Ihmiset eivät tunnu tajuavan, että ryteikkö on täynnä aboriginaaleja, jotka ovat upeita ja itsetietoisia ihmisiä, jotka kantavat itsensä ja kulttuurinsa ylpeästi. Ne, joilla on päihdeongelmia, hakeutuvat tietenkin kaupunkeihin, joissa saa alkoholia rajoittamattomasti. Ryteikössähän sitä eivät saa muut kuin valkoiset ihmiset.

Enivei, täytyy sanoa, että mä nautin olostani. Tuli nähtyä ihmisiä, joiden naamaa mä en ole ikinä ennen nähnyt ja jotka eivät ole ennen nähneet mua. Oli taas kaikki länsimaiset herkut käden ulottuvilla. Ei tarvitse miettiä, tekisikö parin viikon päästä mieli jääteloä vai pitäsikö jättää tilaamatta nettikaupasta.  Mä innostuin roskaruoan saatavuudesta niin, että vein vähän kanapurilaisia Grantille himaankin. Lentokentällä mä taisin olla huumekoiran paras kaveri.

11. hetki

"Tässä pienessä haasteessa on kyse löytää uusia blogeja ja auttaa niitä, joilla on vähemmän kuin 200 seuraajaa. Jokaisen, joka tämän haasteen saa/tekee, tulee laittaa 11 asiaa itsestään. Heidän on myös vastattava 11 kysymykseen, jotka haastaja on sinulle asettanut. Sinun on myös luotava 11 kysymystä seuraaville haasteiden tekijöille. Lopuksi sitten on valittava 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 seuraajaa ja haastaa heidät, ja mennä heidän blogeihinsa kertomaan tästä haasteesta omassa blogissaan."

- Aija -

Maa.

11 pikkujuttua minusta

1. En osaa katsoa kieroon.

2. Ma vihaan odottamista ja jonottamista.

3. Ma kiroan ihan perkeleellisesti. Mutta helvetin sujuvasti.

4. Ma pystyn kommunikoimaan joten kuten 6 kielella. Useampaa on tullut kylla opiskeltua.

5. Ma en saa hyttysen puremia.

6. Ma tykkaan kengista, mutta olen aina, kun on mahdollista, joko flipflopeissa tai paljain jaloin.
7. En juurikaan kuuntele musiikkia. Musiikki on mulle aika yhdentekevaa. En osaa yhdenkaan laulun sanoja alusta loppuun.

8. Korjailen sanomalehtia punakynalla huvikseni.

9. En erota vasenta ja oikeaa.

10. Tykkaan leipoa.

11. Hamahakit ovat hirveita.

Maa taas, moro!

Aijan kysymykset haastetuille:
1. Mihin maahan matkustaisit, jos nyt heti pääsisit mihin vaan?

Mulla on aika hyva olo taalla. Ma luulen, etta ma voisin jaada tanne viela vahaksi aikaa. Tuli viime vuonna matkustettua niin paljon, etta nyt ei juuri kiinnosta hostellit, pakkaaminen, rinkan kanto ja bussiyhteyksien miettiminen. Taytyy kylla todeta, etta Wadeye toimii mulle myos siksi, etta ma tiedan, etta tilanne on valiaikainen ja ma paasen taalta liikennevalojen ja asfaltin maailman ihan koska vaan haluan.

Jos kuitenkin on pakko valita joku maa, ma luulen, etta ma valkkaisin paikan, jonne ei muuten tulisi mentya. Vaikka joku Polynesian saari, jonne lennot ovat muuten niin kalliita, etta ei henno omista rahoista maksaa.

Tai Antarktis! Joo, Antarktis!!! Vaikka se nyt ei ihan ehka ole maa. Menisin kylla salamana takaisin Nepaliinkin.

2. Käyttäisitkö 1000 euroa mieluiten uuteen merkkilaukkuun, taiteeseen vai lahjoittaisitko johonkin?

Voi, raka! En kayttaisi mihinkaan noista. Mulle on tonni sen verran paljon, etta en pois antaisi mutta en laittaisi myoskaan sellaiseen humpuukiin kuin merkkilaukku tai taide. Jos ei ole omasta tonnista kyse, niin sitten laittaisin merkkilaukkuun. Ei ku siis tietenkin lahjoittaisin. (Merkkilaukku!) Pidetaan, hei, toisistamme huolta. (Merkkilaukku!) Tonnilla voisi saada koyhalle perheelle pari lehmaa ja vuohta. (Merkkilaukku!)

3. Lempparijälkkäri?

Voi, ei! Voi, ei! En ma tieda. Ei mitaan suklaista. Ma tykkaan suklaasta suklaana, mutta suklaan makuiset jutut on taytta kuraa. Suklaajaatelot ja suklaakakut eivat vaan toimi.

Ma voisin valkata vaikka tiramisun. Tosin yleensa buffeteissa ma tykkaan aloittaa ruokailun jalkkareista, siirtya lampimaan ruokaan ja lopettaa alkupaloihin. Ensinnakin ei tartte seista jonoissa. Toiseksi ma inhoan sita, etta jaa suuhun maistumaan makea. Yok!

Eli ehka sittenkin valitsen lempparijalkkariksi graavilohen.

4. Mistä oot eniten ylpeä itsessäsi?

Pelottomuudesta. Siita, etta muut jaavat yleensa huokailemaan, etta olisi ihana matkustella ja tehda sita ja tata. Ei ole vaikeaa pakata laukkuja ja lahtea maailmalle. Mina-poika vetelin yli 300 kilsaa Himalajalla, silla aikaa, kun sina seisoit K-kaupan jonossa ja selailit Seiskaa. Valintakysymyksia. Toisaalta ma olen kolmikymppinen, jolla ei ole lapsia, omaa asuntoa tai kovinkaan kattavaa elakepakettia. Toisia saattaisi ahdistaa.

5. Onko sulla bucket-list? Jos on, niin mikä siinä on ensimmäinen kohta?

Ei ole amparilistaa, vaikka toki on monen monia asioita, joita haluaisin tehda tai kokea ennen kuolemaa. Avaruudessa kaynti voisi olla aika korkealla sijalla. Samoin tykkaisin kovasti uiskennella vaikka valashaiden kanssa. Sen pystyypi kylla toteuttamaan aika helposti. Mua vaivaa ehka vahan mielikuvituksen puute.

6. Ootko kaupunkilais- vai maalaistyttö?

Oon ehka vahan kumpaakin. Tosin oikeat maalaistytot ovat varmasti kylla sita mielta, etta ma oon kaupunkilaistytto. Oikeat kaupunkilaistytot ovat kylla sita mielta, etta kuka tahansa Suomesta on maalaistytto.

Ma arvostan sita, etta ma voin valita. Tykkaan Wadeyesta myos siksi, etta mulla on mahdollisuus pois taalta. Ma tykkasin myos Melbournesta siksi, etta sielta paasee landelle helposti. Kylla ma oman kodin kuitenkin aina kaupungista ostaisin.

7. Minkä mantereen ruoka on suurinta herkkua? 
Helppo. Aasian. Onks ta joku kompa?

8. Milloin sun mielestä saa aloittaa jouluhömpän (glögi, tortut, jouluvalot ym.) 

Kaupat saavat aloittaa joulukuun ensimmainen paiva. Yksityiset ihmiset saavat tuoda kuusen sisalle korkeintaan aattoviikolla. Joululahjat saa hankkia vaikka kesakuussa, jos silta tuntuu. Kukaan ei saa ikina kayttaa valoletkuja. Under any circumstances.

   

9. Mitkä kolme täytettä valitset pizzaan?

Rucola, pekoni, miljoona eri juustoa. Ei missaan nimessa salamia, kinkkua tai jauhelihaa.

10. Mikä sai sut perustamaan blogin?

Ma toivon, etta tata kautta kotimaan perheella, sukulaisilla ja kavereilla olisi jonkinlainen kasitys siita, missa ma olen ja millaista taalla on. Jotenkin aina tuntuu kayvan niin, etta kun multa udellaan, millaista siella muualla on, ma vaan sanon "ihan kivaa", kun on vaikea paattaa, mista alottaisi. Asiaa olisi niin paljon, ja puolet unohtuu.

11. Mikä oli tän päivän kohokohta?  

Ma kirjottelen tata toissa turvatalossa, eika taalla ole ketaan muuta kuin ma. Ensinnakin on pirun kivaa, etta kylalla menee sen verran hyvin, etta ei ole nurkat taynna hakattuja naisia. Toiseksi on myos pirun mukavaa, etta saa roikkua netissa.

Mie.

Saaran kysymykset haastetuille:
1. Kun olet yksin kotona, lukitsetko vessan oven?

2. Mika on kaamein tyopaikka, jossa olet ollut?

3. Kummasta luopuisit: tv / internet, suklaa / alkoholi, nako / kuulo?
4. Kuka on vaikuttanut elamaasi eniten?
5. Mika on tarkein asia, minka olet elamasi aikana oppinut?
6. Kenet julkisuuden henkilon (elavan tai kuolleen) kutsuisit mokkiviikonlopulle ja savusaunaan?
7. Mitka ovat ipodisi top 10 soitetuinta kappaletta?
8. Mika tekee sinusta ainutlaatuisen (geeniperimasi lisaksi)?
9. Mika maailmassa mattaa?
10. Minka elottoman asian pelastaisit kodistasi tulipalon sattuessa?
11. Mika on onnellisen elaman salaisuus?

Mina itse henkilokohtaisesti.

Mä heitän tällä haasteella:
Tarua
Kreivia
Jennya
Krissea
Muijaa
Mirvaa
Heidia
Urpoa
Hannaa

Tarinoita ryteiköstä: Perhe on paras

Kuvan isoin heppu on Namarndjolg. Hänelle kävi vähän hullusti. Namarndjolgilla ja hänen sisarellaan oli sopimaton suhde.

Pari juttua, ennen kuin jatketaan.
1) Termi sisar tarkoittaa jotakin aivan muuta kuin meidän termi sisar.

2) Sanat sopimaton suhde tarkoittavat jotakin aivan muuta kuin meidän sanat sopimaton suhde. Insesti ei ole insestiä.

Lähes kaikissa aboriginaalikulttuureissa on käsite välttelysuhde. Sitä on hyvin vaikea selittää, mutta yritetään nyt kuitenkin. Kaikki tällä planeetalla voidaan jakaa kahteen eri ryhmään. Eläimet, käyttöesineet, kivet, taivas, maisema, vedet, aivan kaikki. Siis myös ihmiset. Nämä kaksi ryhmää jaetaan edelleen kahteen, joten meillä on nyt neljä ryhmää, joista jokainen kuuluu yhteen.  Sen, mihin ryhmään kukakin kuuluu, määrää ihmiset skin name - käännettäköön se sitten vaikka ihonimeksi, vaikka ei sillä ole esimerkiksi ihon värin kanssa mitään tekemistä. Ihonimi määrittelee sen, kenen kanssa voi hynttyyt laittaa yhteen.

Välttelysuhde toimii myös perheen sisällä. Olipa kerran Matti ja Maija, joilla oli toisilleen sopivat ihonimet ja he ehkä vähän toisiinsa tykästyivätkin, joten he päättivät laitta hynttyyt yhteen ja tehdä lapsia. Matti ja Maija saivat useamman lapsen. Jälkipolvea tuli Marko, Mikko, Minttu ja Molla. Maijan sisko Raija meni Riston kanssa naimisiin, ja he saivat myös lapsia: Reijo, Riku, Riitta ja Ronja. Suomalaisista nimistään huolimatta he ovat aboriginaaleja ja asuvat melko kaukaisessa Wadeyen kylässä. Vanhemmuus jakautuu kylässä sukupolvittain siten, että myös Raija ja Risto ovat Markon, Mikon, Mintun ja Mollan vanhempia. Me Suomessa kutsuisimme Raijaa ja Ristoa sedäksi ja tädiksi, mutta täällä he ovat isä ja äiti. Myös Matti ja Maija ovat Reijon, Rikun, Riitan ja Ronjan vanhempia. Koska perhesuhteet menevät sukupolven - eivät verisiteiden - mukaan, ovat M-perheen lapset ja R-perheen lapset keskenään sisaruksia. Me Suomessa kutsuisimme heitä serkuksiksi.

Eikä tässä vielä kaikki. Kun lapset saavuttavat puberteetin, ovat he välttelysuhteessa myös keskenään. Siskot eivät saa olla suorassa kontaktissa veljiensä kanssa. Eivätkä veljet tietenkään siskojensa. Ja koska serkukset ovat täällä sisaruksia, pätee välttelysuhde siis koko sukupolven eri sukupuolta oleviin lapsiin. Meidän on varmasti vaikea kuvitella tilannetta, jossa sisko ja veli eivät saa puhua toisilleen, katsoa toisiaan tai muutenkaan olla suorassa kontaktissa keskenään. Myöskään Matti ei saa olla suorassa kontaktissa Maijan mutsin kanssa. (Lisää tähän vitsi anopeista ja vävyistä.)

 

Välttelysuhde koskee vain suoraa kontaktia. Eli Marko ja Minttu voivat olla samassa huoneessa, mutta eivät voi puhua toisilleen tai nähdä toisiaan. He voivat istua samassa jeepissä, mutta toisen on oltava edessä ja toisen takana. He voivat puhua toisilleen kolmannen ihmisen kautta. He voivat puhua "ilmaan". Minttu voi huokailla itsekseen mutta tarpeeksi kovaan ääneen, miten hänen on tarkoitus vierailla äidin luona seuraavana iltapäivänä. Marko tietää, että ei ole menemistä äidin luokse silloin. Marko voi huokailla kovaan ääneen, miten hänen on tarkoitus mennä kalaan tänään myöhemmin. Minttu tietää, että ei kannata mennä joelle illalla.

 

No, mitäs tämä sitten meinaa meille opettajille? Se meinaa sitä, että, kun meillä tehdään ryhmätöitä, oppilaat saavat aina päättää, kenen kanssa töitä tekevät. Luokkaretkelle mentäessä oppilaat saavat päättää, kuka istuu missäkin. Se merkitsee sitä, että opettajan ei kannata läksyttää, jos oppilas on toiselle oppilaalle meidän käsityksemme mukaan törkeä ja epäkohtelias. Esimerkiksi jos Mollaa pyydetään jakamaan oppilaille vihot ja Molla antaa vihot muille oppilaille nätisti pulpetille, mutta paiskaa Rikun vihon lattialle Rikun pulpetin viereen, kyseessä ei välttämättä ole koulukiusaamistapaus vaan Mollan tapa vältellä Rikua ja olla aiheuttamatta häpeää itselleen ja perheelleen.

Välttelysuhde määrää myös, että Matti ei voi sanoa vaimonsa, Maijan, nimeä muiden läsnä ollessa. Tämä on hankalaa koulussa, jos Matti sattuu olemaan opettaja, jolla sattuu olemaan Maija-niminen oppilas. Vähän on huono huutaa lasten nimiä läsnäololistasta. Myöskään kuolleiden ihmisten nimiä ei saa sanoa ääneen. Pitää opetella kiertelemään kaartelemaan. Meidän lastentarhassa tarhatädit kutsuvat erästä poikaa Cowboyksi, sillä he eivät saa sanoa hänen nimeään, sillä heillä on veli (tai ehkä serkku), jolla on sama nimi.

 

Selkiskö? No, hyvä.

 

Palataan Namarndjolgiin, jolla oli sopimaton suhde siskonsa kanssa. Eli sisko ei välttämättä ollut sisko. Sopimaton suhde saattoi tarkoittaa sitä, että he puhuivat toisilleen tai Namarndjolg sanoi siskonsa nimen ääneen. UuuuuUUUuuuuUUUuuu! Tosi sopimatonta. Meidän valkonahkojen mieleen juolahtaa heti insesti. Namarndlogille kävi aika huonosti. Rikoksesta rangaistukseksi Namarndjolg muuttui gingaksi, krokotiiliksi.

Sen pituinen se.