Treffattiin Sussun ja Teemun kanssa uudelleen iltapäivällä ja käveltiin melko lailla päämäärättömästi. Me käytiin vanhassa Treasury-talossa, mutta meidät käännytettiin sieltä pois, sillä he sulkivat juuri ovensa. Käytiin kaupungintalolla, mutta meidät käännytettiin sieltä pois, sillä he sulkivat juuri ovensa. Me sitten piristettiin päiväämme muutamilla sushirullilla, mistä onkin tullut jo jonkinnäköinen Melbourne-tradition. Kiskasta rullaa ja sitten kirjaston nurtsille!
Auringon laskettua me lähdettiin kävelemään Yarra-joen rantaa kohti merensuuta. Me räpsittiin valokuvia kaupungin valoista ja käytiin hölmöttelemässä kasinon elämää. Sussu uskaltautui uhkapeliinkin, mutta eihän sieltä mitään tullut. Lähdettiin takaisin kaupunkia kohti, kun Wilma ilmoitti olevansa jo hoodeilla. Me koko kääri hypättiin ratikan kyytiin ja suunnattiin kohti Brunswick Streetiä. Täytyyhän nämäkin matkaajat tutustuttaa mulle muodostuneeseen toiseen Melbourne-traditioon eli Bimbo Deluxeen.
Bimbo ei suinkaan ole strippikerho vaan Dynamon oloinen baari, josta saa aina kuuden jälkeen neljällä dollarilla tajuttoman hyviä pitsoja. Bimbo-baari ei ole mikään salaisuus, joten paikka täyttyy nopeasti. Meilläkin meni reilusti yli tunti, ennen kuin saatiin pöytä ja pitsat, mutta mikäs siinä, kun oli live-musiikkiakin. Tosin meidän pöytä oli juuri lavan vastapäätä, mikä meinasi tietenkin sitä, että alkoi kurkku olla vähän kipeähkö huutamisesta. Vaihdettiinkin paikkaa heti, kun saimme pitsat saatettua mahaan. Pari bisseä vielä ja nukkumaanmenoaika. Oltiinhan me taas herätty ennen auringonnousua Phillip Islandilla.
Seuraavana päivänä Sussu ja Teemu menivät tutustumaan Melbournen vanhaan vankilaan omatoimisesti ja kehuivat kovasti kokemusta. Mä taas soittelin taas koko aamun mahdollisiin tuleviin majapaikkoihin ja peruin jo varatun auton, varasin uuden, peruin sen ja varasin uuden. Jälleen sai suomalaiset halvemmalla pyörät alle kuin aussit. Me treffattiin jälleen keskustassa, minkä jälkeen me jakauduttiin nopeahkosti uusiin muodostelmiin. Mä ja Sussu lähdettiin ettimään Sussulle hääkolttua ja Teemu lähti lenkille. Valitsin seurani oikein.
Kierreltiin Sydney Streetin kaikki hääliikkeet läpi. Tai ainakin ne joihin kehdattiin mennä sisään. Osa putiikeista oli nimittäin niin hienon näköisiä, että kipitettiin vaan nopeasti ikkunan ohi häpeästä kikatellen. Sussu päätyi muutamaa sovittelemaankin, mutta ei sieltä löytynyt mieleistä. Tai paremmin sanottuna ei löytynyt mieleistä hintalappua. Sitten löytyi kyllä yksi niin mieleinen puku, ettei Sussu halunnut edes sovittaa sitä, sillä hintalapussa asui mörkö ja jos se olisikin ollut maailman ihanin puku, olisi saattanut tulla parku.
Suunnattiin sitten takaisin keskustaan tyhjin käsin. Kaapattiin vielä Teemu mukaan ja suhattiin ratikalla rantsuun. Aurinko alkoi laskeskella, ja, vaikka meillä kurni mahat, me päätettiin käydä äkkiä katsomassa se St Kildan kohtuu kämäinen ranta. Onneksi mentiinkin, sillä auringonlaskun värit olivat aivan mahtavat. Eikä rantakaan näyttänyt kauhean kämäiseltä siinä taivaan hehkuessa persikkaa ja poltettua oranssia. Käveltiin Ackland Streetiä ja yritettiin etsiä paikkaa, josta jokainen saisi mieleistään sapuskaa. Päädyttiin lopulta pieneen irkkubaariin, jossa kukaan muun ei syönyt. Sen olisi pitänyt olla vihje. Saatiin kuitenkin makeaa mahantäydeltä vielä St Kildan kattoon asti leivoksia täynnä olevista leipomoista.
Teemu oli järjestänyt itselleen stand up -keikan illaksi. Olihan Melbournessa isot komediafestarit juuri käynnissä. Me Sussun kanssa käveltiin ympäri keskustaa, käytiin vähän hypistelemässä klänninkejä ja istuttiin katsomaan vaan maailmanmenoa. Kadut pursusivat ihmisiä, jotka olivat lähteneet liikkeelle juhlistamaan viikonlopun alkua. Multa oli jotenkin täysin unohtunut, että oli perjantai, ja mä ihmettelin, miten se Wilma nyt oli niin meitä houkutellut ulos. Ei sitten yhtään yhdistynyt piuhat päässä. Uskomattoman tylppä olo. Mulla lurpsui silmät taas, joten mä ihan suosiolla panin pillit pussiin ja lähdin kämpille koisimaan.
Sussu ja Teemu pyhittivät lauantaiaamun shoppailulle Melbournen tehtaanmyymälöissä, ja oli sieltä kaikenmoista aarretta löytynytkin. Mäkin yritin kovalla vauhdilla päästä tehtaanmyymälöitä täynnä olevaan kauppakeskukseen, mutta sitten julkinen liikenne rupesi kenkkuilemaan mulle. Ratikkaraiteita kunnostettiin, ja mun menopeli pysähtyi puoleen väliin matkaa. Meidät heivattiin hittoon kulkuneuvosta ja ohjattiin bussiin. Mä oletin, että jatketaan sitten bussilla matkaa määränpäähän. Ei suinkaan! Meidät ajettiin kaksi korttelia toiselle ratikkalinjalle, jossa me sitten venattiin aikamme ja päästiin lopulta matkaan. Sitten vaihto vielä toiseen ratikkaan ja kävely ostoskeskukselle, ja juuri kun etuovet olivat näkyvillä, tuli viesti "me lähdetään takaisin hotlalle päin". Ja näin mulla meni puolen tunnin reissuun joku pari tuntia.
No mutta pääasia oli, ettei myöhästytty päivän pääspektaakkelista. Me oltiin varattu liput aussifutismatsiin. Mä olin aikasemmin käynyt vaan Grantin country-futismatseissa, missä tunnelma ei yllättäen ole mitenkään kummallinen. Niinpä mä varaudun yleensä ottamalla kirjan mukaan. Mun joukkue, Carlton, otti takkiinsa aika pahasti Teemun joukkueelta, Essendonilta. Mä olen valinnut Carltonin ihan vain sen vuoksi, että mä tykkään niiden logosta, ja Teemu valitsi Essendonin ihan vain sen vuoksi, että ei tykännyt Carltonin logosta. Silti otti vähän päähän, että hävittiin. Meitä oli yhteensä yli 70 000 katsojaa, ja tunnelma taisi saada mutkin muutaman kerran karjumaan. Oli kyllä kivaa. Menisin uudelleenkin.
Me käppäiltiin niiden 70 000 muun fanin kanssa takaisin kohti keskustaa ihanassa auringonpaisteessa. Ilma oli hyvä ja mieli korkealla, joten me päätettiin jatkaa kävelemistä. Me hiippailtiin samoja valloittavia pieniä katuja ja kujia kuin Anskunkin kanssa helmikuussa, mutta, lienikö vika sitten viikonpäivässä vai missä, nyt ei kujilla ollutkaan samanlaista tunnelmaa. Helmikuussa kujien kahvilat ja ravintolat olivat aivan tupaten täynnä lounastavia salkkumiehiä ja korkokenkämimmejä. Nyt oli hiljaista. Talot ja seinämaalaukset olivat toki yhtä upeita vieläkin.
Okei, sitten oli vielä se lauantai-ilta. Tällä kertaa mä olinkin jo hokannut, että on viikonloppu ja että cityssä olisi jotain elämää. Wilmalla oli läksiäiskemut, mutta me päätettiin, että Sussu ja Teemu tsekkailee kahdestaan ensin kaupungin iltaelämää ja treffataan sitten koko konkkaronkka iltasella ja mennään kimpassa baariin. Reisille meni! Onneksi Sussu ja Teemu eivät lähteneen Wilman kemuihin, sillä reissaajilta olisi muuten jäänyt koko yöelämä kokematta, sillä meillä lähtijää juhlineilla vain venyi ja venyi. Jos tilataksin saaminen on hankalaa Turussa, niin kuvitelkaa millaista se on Melbournessa. Sitä paitsi ratikkalinjan kunnostus oli vielä tukkinut jonot entisestä enemmän.
Lopulta kävi sitten enemmän tai vähemmän perinteisesti. Me saatiin loppujen lopuksi taksi lennosta, sillä suurin osa juhlijoista oli jo sipannut sohville tai varavuoteille eikä tarvetta tilataksille enää ollut. Kello tosin oli tässä vaiheessa kymmentä vaille kolme ja meidän Suomen-vieraat jo vetelemässä sikeitä hostellihuoneessaan. Toisaalta me päädyttiin johonkin helvetinmoiseen tanssiluolaan, jossa ei ollut lainkaan jonoa baaritiskeille (hmmm… mitähän tästä voisi päätellä). Mä vähän luulen, että tuskin Sussu ja Teemu paikasta olisivat välittäneetkään. Ensi kerralla sitten uusiksi!
Me palattiin Wilman kämpille joskus viiden ja kuuden välillä - olettaisin. Oli vähän kalpeaa naamaa seuraavana päivänä junassa kohti Ballaratiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti