On juhlittu jos jonkinmoista muutamana viikonloppuna. Ensin oli pikkumiehen synttärit ja sitten äitienpäivä. Tosin pikkumies ei ole enää omien sanojensa mukaan mikään pikkumies, sillä hän aloitti tarhan pari kuukautta sitten. Siellä pitää sentään olla uniformu ja pakata pois omat lelunsa. Sitäpaitsi hän osaa jo käydä vessassakin yksin, jos joku vaan jättää oven auki, sillä kahvaan ei vielä oikein yletytä.
Grantin siskonpoika, Aron, täytti siis toissa viikonloppuna neljä vuotta. Paikalle oli kutsuttu neljä sukupolvea Siermanseja. Sharon oli leiponut Aronille junakakun, jota oltiin ihasteltu jo monen monta tuntia aamusta alkaen ja huokailtu, koska sitä saa maistaa. On se vaikeaa olla neljä. On ne isojen ihmisten murheet.
Paketeista paljastui jos jonkinmoisia ylläreitä. Isoin lahja oli ehdottomasti hieno junasetti, johon kuului monta metriä raiteita, useampia vetureja ja huippuhieno pöytä, jolle koko komeus koottiin. En voinut olla huomaamatta, että junasetin maisemat vaikuttivat jotenkin kovin tutuilta… Muiksi suosikeiksi yli uusien sukkien ja kalsarien muodostuivat potkulauta, Transformer-lelu ja Moby Dick -kirja. Ai ai. Ja sitten oli vielä sitä makeaa mahan täydeltä.
Seuraavana viikonloppuna meidät oli kutsuttu äitienpäivän viettoon lounaalle Grantin mutsin ja ukkon luo. Taitaa olla ihan kansainvälinen juttu tuo, että äidit saavat aina itse kokata äitienpäiväsapuskansa. Paitsi tietty sitä aamiaista. Meille tarjottiin lammaspaistia ja monta sorttia vihanneksia. Jälkkärit vievät kyllä voiton. Mun suosikiksi on muodostunut Sharonin pötkyläkakku, jonka resepti pitääkin naputella tänne talteen joku päivä. Grantin ehdoton suosikki on isaäidin trifle. Se onkin niin hyvää, että aika hyvä tsäkä saa olla, jos ehtii omalle lautaselleen edes lusikallisen sitä mätkäistä, ennen kuin Grant on latonut koko homman naamariinsa.
 |
| Pötkyläkakku |
 |
| Isoäidin trifle |
Lähellä oli, ettei musta tullut samana viikonloppuna keinoemoa. Me löydettiin pieni koira juoksentelemasta ympäriinsä katuja ilman omistajaa. Mä kaappasin sen kainaloon ja vein turvaan sisälle. Kaveria jännitti ihan hirveästi, sillä se tärisi aikalailla mun sylissä. Äkkiä me se lahjottiin koirannamuilla meille kaveriksi. Harmi vaan, että sen oikea omistaja ja osoite löytyivät. Mä olisin niin mielelläni pitänyt sen. Me nimettiin se Hairy Maclaryksi, mutta kävikin ilmi, että sen nimi on Tongue, Kieli, sillä se roikottaa kieltään etuhampaiden välistä jatkuvasti.
 |
| Kuin kaksi marjaa. |
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti