Uusi vuosi, vanhat kujeet

Meidät kutsuttiin kaverin kämpille Melbourneen vaihtamaan vuotta, ja se kuulosti sohvalla makaamista paremmalta, joten me suostuttiin heti. Mä olen meinaan tehnyt jonkin verran sohvalla makaamista viime aikoina, ja niin kivalta kuin se kuulostikin heti reissulta palaamisen jälkeen, kyllä se on alkanut tympiä. Ei Ballaratissa varsinaisesti mitään vikaa ole - saahan täällä vähemmällä enemmän, mitä nyt asumiseen tulee ainakin - mutta onhan Melbourne kuitenkin Melbourne. Me pakattiin kamat viikonlopuksi, käpyteltiin kauheassa helteessä rautatieasemalle, noustiin Melbournen-junaan, noustiin junasta sitten siellä Melbournessa vielä hirveämmässä helteessä ja käveltiin kaverin kämpille. Mulle selkeni nopeasti, että kyseessä oli äijien uudenvuoden kemut, sillä mä olin ainoa naishenkilö ja noin 95 prosenttia kaikesta keskustelusta pyöri kriketin ja aussifutiksen ympärillä. Kun kaupunki oli sitten ampunut rakettinsa ilmoihin ja pojat päättivät viettää loppuillan katsomalla telkkarista koripalloa, mä kömmin pehkuihin - noin vartin yli kaksitoista - uudenvuodenlupauksenani etsiä omia kavereita mahdollisimman pian.

Aussilan uusivuosi ei sinänsä eroa kauheasti suomalaisesta vuodenvaihteesta, mitä nyt sää on hieman miellyttävämpi. Meillä oli aattona 35 astetta, uudenvuodenpäivänä 38 astetta ja toisena tammikuuta 40 astetta. Mua ei haitannut. Mä olen hytissyt täällä kylmyydestä niin kauan, että ei ole aikomus marista vielä hetkeen helteistä. Lämmin ilma on varmaankin se suurin ero aussien juhlinnassa. He eivät juo pysyäkseen lämpimänä kuten Suomessa vaan pysyäkseen viileänä. Kosteaa on juhlinta kuitenkin. Suurin osa ihmisistä tuntuu grillailevan takapihalla, parvekkeella tai rantsussa. Aussien uuteenvuoteen kuuluukin ehdottomasti liha. Tai tiedä nyt sitten, kuuluuko se sittenkin vain äijien uuteenvuoteen. Joka tapauksessa grilli oli kuumana, ja isäntä oli hakenut meille lihakauppiaalta kaikenmoista herkkua. Syötiin taas niin, että napa rutisi. 

Aussilan uuteenvuoteen kuuluvat myös raketit. Räiskintä eroaa suomalaisesta paukkeesta erityisesti siinä, että Australian Capital Territoryä lukuun ottamatta muissa osavaltioissa on raketit lailla kielletty. Niitä eivät yksityishenkilöt paukuttele, ja niiden myynti ja ostaminen on laitonta. Mutta ei hätää! Esimerkiksi Sydneyn kaupunki laittoi tänä vuonna kuusi miljoonaa dollaria ilotulitteisiin. Kuusi miljoonaa dollaria! Enkä usko, että Melbourne jäi paljon jälkeen. Me yritettiin kurkkia parvekkeelta rakettishowta, jonka teemana oli tänä vuonna Paint the Town Gold, Kultainen kaupunki. Melbourne muuttui kultakuumeen aikana pienestä kylästä suureksi metropoliksi, ja siitä teema juontui. Myös Ballaratin historia on kultaan sidoksissa ja vielä enemmän kuin Melbournen, mutta siitä joskus myöhemmin lisää. Se meinaan taitaa olla kohtuu pitkä tarina se.

Tältä näyttää, kun pistetään rahaa palamaan.

Uudenvuodenpäivä meni oikeastaan vaan sisällä köllötellen, sillä ulkona oli edelleen pirun kuuma. Istuttiin sohvalla (ah, ironiaa…), katsottiin leffoja ja syötiin rääppeitä. Vuoden toisena päivänä pojat sitten päättivät, että vaikka ilma oli vieläkin kuumempi, oli selkeästi aika tehdä jotain. Me saunottiin ja puljattiin uima-altaassa aamupäivä (joo, kaverin kämpillä on sauna… tosin sen säädetty maksimi lämpö on 80 astetta, mutta jos lämpöanturin päälle asettaa jääpalan, saa systeemiä huijattua sen verran, että ainakin hiki tulee), mutta kun uutisissakin varoiteltiin, että kuumat kelit saattavat vielä jatkua jonkin aikaa, sällit reipastuivat ainakin sen verran, että ajeltiin ilmastoidussa autossa ympäri kaupunkia. Meidän ensimmäinen kohteemme oli St Kilda meren rannalla. St Kilda on se mukava, rempseä ja rento kaupunginosa, jossa voi notkua kahviloissa ja kuppiloissa, kierrellä pienissä putiikeissa, lojua rannalla, katsella ohikulkevia ihmisiä ja nauttia olostaan. St Kilda on se paikka, jossa mä mieluiten asuisin, mutta paikan hintataso on melko korkea, sillä trendikkäät ihmiset maksavat trendikkäitä hintoja. St Kildassa on kuitenkin näkyvissä vielä suttuinen historia. Kaduilla näkee kodittomia ihmisiä, kuten esimerkiksi eräskin herrasmies, joka auttoi mut pystyyn, kun kaaduin keskellä katua nappaillessani valokuvia. Tuli syötyä aika rankasti asfalttia, sillä kummatkin polvet ovat edelleenkin pahasti naarmuilla, mun nilkasta puuttuu pala ja ranne on sökönä. Mutta silti. Kohteliaita kodittomia.

Me kierreltiin aikamme St Kildassa miljoonan muun vapaapäivää viettävän melbournelaisen kanssa, syötiin lounasta, paketoitiin mun vertavuotavat polvet ja jatkettiin matkaa. Käytiin pörräämässä Melbournen aasialaiskortteleissa. Oli ehkä virhe syödä lounasta muualla kuin aasialaiskortteleissa, sillä tuhansien pikku ravintoloiden tuoksut, ikkunaan liimatut menut ja lupaus ilmastoinnista houkuttelivat meitä valtavasti. Ensi kerralla sitten vietnamilaista pho-keittoa! Melbourne on aidosti kansainvälinen kaupunki, ja sen asukkaat tuntevat ruokansa. Aasialaskortteleista löytää upeita puljuja, jotka tuuttaavat vietnamilaisten keittojen lisäksi esimerkiksi autenttista thai-sapuskaa ja malesialaista murkinaa. Parhaat italialaiset ravintolat taas löytyvät Lygon streetiltä, jonka katukahviloita varjostavat vehreät puut. Täällä pörräävät ne, joilla on Ferrari. Hyvää kahvia löytyy kyllä oikeastaan mistä tahansa, mutta erityisesti Brunswick street tunnetaan pienistä ja suuristakin kahviloista ja kuppiloista. Kuten St Kildallakin Brunswick Streetillä on vähän rosoinen ulkokuori ja maine vaihtoehtoisen väen mekkana. Kyseiseltä kadulta ja sen takakujilta löytyykin monta baaria ja pubia, jotka tarjoilevat ruoan ja juoman lisäksi live-musiikkia illasta toiseen. Ei just heti tule Onnelaa ikävä.

"Kattokaa! Me ollaan niin viileitä, että me käytetään polkupyörää kulkupelinä. Silleen ironisesti."

Me palattiin kaupunkikierrokselta vähän ennen meidän junan lähtöä kämpille, jossa mä vielä ehdin hautoa sekä mun kipeää rannetta että mun hikistä niskaa kylmäpakkauksella. Raavittiin kamat kasaan äkkiä, mikä oli vähän hankalaa jäykän käden kanssa, ja suunnattiin takaisin rautatieasemalle. Grantin lippu oli kallistunut vuodenvaihteen jälkeen ja mun oli halventunut. Ei valittamista. Jos nyt kysyisit, miksi meillä on eri hintaiset liput, saattaisin vastata, että mun lippu on halvempi, sillä mulla on Grantin siskon alennuskortti käytössä, mutta onneksi et kysellyt mitään. Paluumatka vähän tökki, sillä raiteet olivat menneet pikku mutkalle helteessä. Ballarat-Melbourne-junamatkalla raide on pitkän matkaa yhdestä palasta väännettyä, mikä meinaa lähinnä kahta asiaa. Ensinnäkin juna ei sano klong-klo-klong klong-klo-klong kuten ne junat, jotka kulkevat raiteilla, jotka on koottu monista pätkistä. Toiseksi kuumina päivinä raiteilla ei ole oikein tilaa laajentua mihinkään suuntaan, sillä jos raide on yhtä pötköä, ei ole "saumoja", jotka antavat raiteelle tilaa laajeta. Siinä me sitten köröteltiin junalla kävelyvauhtia ja katseltiin ikkunasta, kuinka kenguru loikkaa. Oli sitten ensimmäiset kengurut Singaporen eläintarhan jälkeen. Joskus voi vaan olla hyvä päivä, vaikka junat ovat myöhässä ja polvet verillä.