Malesia. Ensimmainen kohteemme oli Georgetown. Meilla meni matkaan 12 tuntia, ja kuski uhkasi jattaa mut matkan varrelle, kun livahdin ilman hanen lupaansa vessaan silla aikaa, kun han jarjesteli tien penkalla meidan matkatavaroitamme, tieda sitten olisiko pitanyt bussin lattialle lirauttaa, mutta perille paastiin kuin paastiinkin!
Georgetown oli aika kummallinen tapaus. Jos vilkaisee maailmankarttaa, on aika selvaa, miksi Georgetownista on tullut kansainvalinen kauppapaikka. Se on sopivasti merireitilla Aasian maustemarkkinoille ja suojassa kovimmilta tyrskyilta. Aikoinaan Georgetown on ollut suurempi ja tarkeampi satama kuin Singapore. Kaupungin maine kauppapaikkana houkutteli paikalle suuren maaran kiinalaisia ja intialaisia. Myos Euroopan englantilaisilla ja portugalilaisilla on ollut sormensa pelissa kaupungin arkkitehtuurissa. Me yovyttiin aivan kiinalaiskorttelien ja pikku-Intian valissa, ja kokemus oli vahintaankin outo. Alueen ravintoloissa tarjoiltiin niin herkkuja Kiinan kuin Intiankin keittioista ja kaikenmoista fuusiomoskaa kuten nuudeleita ja currya. Eihan me oikein muuta tehtykaan kuin holmoteltiin rakennuksia ja syotiin.
Kiinalaiskorttelit olivat oikein kauniita. Kauniimpia kuin Kiinassa. Nailla hepuilla on selkeasti ollut rahaa. Me kayskenneltiin temppeleissa ja kokoustiloissa. Katseltiin kauniita kaiverruksia talojen seinilla ja upeita kattokoristuksia. Eivat intialaisetkaan kauas jaaneet, silla heidan omat tempplinsa olivat yhta raikeita, varikkaita ja aanekkaita kuin Intiassakin. Jostain syysta me vain innostuttiin enemman naista kiinalaisista kuvioista. Mua jotenkin huvitti se, miten kiinalaiset olivat viela niin kiinalaisia ja intialaiset niiiiiiin intialaisia viela monen sadan vuoden jalkeenkin. Naiset kulkivat sareissaan jalat hennattuna. Tosin taalla me nahtiin naisia kavelemassa keskenaan kadulla. Siis ilman miesta. Portot! Kasittamatonta. Ei vain aiti-Intiassa!
Sirpaleinen monikulttuurisuus nakyi rakennusten ja muodin lisaksi kielissa. Me kuultiin paivittain paikallisten puhuvan ainakin neljaa kielta. Malesian virallinen kieli on bahasa malaysia - mika lieneekin suomeksi -, mutta sen lisaksi englantia puhutaan laajasti. Englanti toimii ikaan kuin apukielena eri kieli aidinkielinaan puhuvien maleasialaisten valilla, mika on eri kivaa turistin kannalta. Paikalliset Cosmot on aina englanniksi, ja tiedeaineita opetetaan julkisissa kouluissa vain englanniksi. Naiden kahden kielen lisaksi Malesiassa puhutaan useita kiinan murteita ja intialaisia kielia (lahinna tamilia). Maan vaesto on siis vahintaankin sekalaista sakkia. Malaijeja on 53 % porukasta, kiinalaisia 26 %, alkuperaiskansoja 12 % ja intialaisperaisia heppuja (paaasiassa tamileja) 8 % vaestosta. Uskontojen kirjo on samaa luokkaa. Maan virallinen uskonto on islam, mika meinaa sita, etta Saara pitaa taas vaatteet niskassa. Rannoilla ollaan tayspukeissa, ellei sitten olla jossain turistirysassa. Kiinalainen porukka on paaasiassa taolaisia, buddhalaisia ja kungfutselaisia. Intialaiset yllattaen hinduja. Paallisin puolin nayttavat tulevan toimeen oikein hyvin. Tieda sita sitten, mita pinnan alla kuohuu vai kuohuuko ollenkaan. Muistan lukeneeni jostain, etta Malesiassa on kayty oikeutta siita, saavatko muut kuin muslimit kayttaa sanaa Allah. En tieda tulosta.
Rock on.
Sitten oli tietysti se laksa. Malesian tunnetuin sapuska, joka koostuu nuudeleista ja vihanneksista kalaliemessa. Ma sanoisin, etta enemmankin kalatahnassa. Oli sen verran tahmeaa tavaraa. Ei oikein mennyt mun kurkusta alas. (Myohemmin reissun aikana loytyi kylla oikein hyvinkin makoisia laksoja.)
Eika mennyt alas paistetut osteritkaan. Ma en oo ikina syony ostereita ennen ja odotin aika kohtuu innolla ateriaa. Nama osterit tarjoiltiin munakkaassa, joka oli paistettu noin viidessa litrassa oljya, ja se oli se oljyn maara, joka sai mut kakomaan. Eli ostereita maistellaan viela tulevaisuudessa uudestaankin.
Georgetownin jalkeen me pakattiin taas kamat, mika tuntuu kayvan paiva paivalta hankalammaksi. Me ollaan ostettu niin paljon roinaa nyt, kun tiedetaan, etta lahto on lahella. Rinkka ei oikein mahdu kiinni eika nouse selkaan. Me hypattiin yobussiin ja suhattiin kohti itarannikkoa. Herattiin ennen auringon nousua pienesta kaupungista, hypattiin taksiin, joka paasteli 180 kilsaa tunnissa pikkuteita kohti etelaa, saavuttiin satamaan ja juuri ja juuri ehdittiin veneeseen, joka otti suunnakseen Parenthian-saaret. Seuraava viikko oli lahinna puljaamista ja paahtumista.
Me majoiduttiin aivan rannalle pieneen hokkeliin, ja meidan alkuperaiset joku kolme nelja paivaa vaihtui nopeasti viela yksi yo, viela yksi yo. Paivat humpsahtivat nopeasti, vaikka me ei tehty yhtaan mitaan. Ma makasin rantsulla ja luin kirjaa. Grant makasi varjossa ja luki kirjaa. Valilla tuli niin kuuma, etta oli pakko vahan viilentya turkoosissa peilikirkkaassa vedessa. Kerattiin pari paivaa voimia, etta jaksettiin lahtea snorklausreissulle. Elama on kattokaas aika raskasta maanpaallisessa paratiisissa.
Hostellin seinakirjoitus |
Seuraavana paivana meilla oli tarkoitus olla sitten taas kultturelleja matkailijoita. (Hah haa!) Me herattiin aamulla aikaisin ja lahdettiin lampsimaan kohti niita jotain torneja. Ma olin ensimmaisellakin kerralla kaynyt katsomassa Petronas-rakennuksia, mutta mielikuvat tapahtumasta olivat aika nollassa. En muista juuri mitaan. Kaytiin me silloin vuonna 2004 kaksoistornien valissa olevalla yhdyssillallakin ihailemassa maisemia. No, hyva etta kaytiin, silla talla kertaa ei kayty. Tornien turistikeskus oli keskella suurta remonttia, eika me paasty ensimmaista kerrosta korkeammalle. Kaveltiin sitten hiljalleen ympari torneja, napsittiin valokuvia eri perspektiiveista ja palloiltiin muuten vaan tornien varjossa. Olivat kylla ihan alyttoman kauniit rakennukset. Jotenkaan ma en varmaan sitten ensimmaisella kerralla ollut yhta vaikuttunut naista rakennustaiteen helmista, jos en oikein muistanut mitaan. Tai sitten se on tama ika.
Me oltiin sen verran tapinoissamme Petronas-torneista, etta paatettiin tulla illalla auringonlaskun jalkeen katsomaan torneja uudestaan, kun ne on valaistu. Iltapaiva meni taas kierrellessa kauppoja ja muuten palloillessa ympari Kuala Lumpuria. Kaytiin muun muassa Malesian suurimmassa moskeijassa ja Itsenaisyysaukiolla. Kuala Lumpur on tosi kiva kaupunki. Turisteille KL tarjoaa lahinna Petronas-tornien lisaksi vain shoppailua ja syopottelya, mutta voin kuvitella, etta kaupungissa olisi todella mukava asua. KL on vihrea. Puistoja on parin korttelin valein, ja teita reunustavat taivaita kohti kurottelevat palmut. Oh, jos taalla vain olisi vetta!
Me lampsittiin hiljakseen ympari kaupunkia, syotiin taas niin, etta napa rutisi, istuskeltiin joen rannalla ja laskeskeltiin, montako paivaa on viela jaljella. Valilla alkaa tuntua, etta sita reissataan vahan vakisin veren maku suussa. Onneksi ei enaa tarvitse kantaa rinkkaa, etsia hostelleja, pyykata lavuaarissa ja jarkata busseja monta kertaa. Huomenna odotteleepi viimeinen pitkan matkan bussi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti