Avoin kirje Siirille ja Olivialle

Hei, Siiri ja Olivia! Mitas sinne kuuluu?

Tanne kuuluu oikein hyvaa. Me ollaan kayty vaikka minkalaisissa paikoissa ja nahty kaikenlaista kivaa ja kummallistakin. Meidan reissu lahenee loppuaan, ja kohta me ollaankin jo Australiassa. Ennen Australiaa me kuitenkin kavastiin viela yhdessa todella jannassa paikassa - elaintarhassa! Tama elaintarha olikin oikein ekstra janna, silla elaimien aitauksissa ei ollut ollenkaan aitoja. Aika hurjaa! Kaikki super hurjat elukat olivat kylla turvallisesti lasin tai joen takana, etteivat ne paase puraisemaan. Monet elaimet olivat kylla niin lahella, etta niita paasi koskemaan.

Tassa vahan valokuvia elaimista. Tunnistatkos, mika elain kuvassa on? (Aiska voi varmaan auttaa oikeissa vastauksissa...) Me nahtiin ainakin paljon erilaisia apinoita.

(Gibboni)



(Oranki)

(Oranki)

(Hamahakkiapina)

(Simpanssi)



(Mandrilli)



(Nenaapina. Tieteellinen nimi.)



(Maki ja homo sapiens)



(Kissamaki)



(Paviaani)



No eihan tama ollutkaan apina ollenkaan! Se on puukenguru.

Taas ma torttoilin! Tamahan on laiskiainen eika mikaan apina.

Apinoiden lisaksi me nahtiin paljon lintuja. Osa niista oli tosi pienia ja osa oli aivan valtavan suuria. Yksi lintu on niin suuri, etta se on jo vaarallinen ihmisillekin, jos se suuttuu. Me kaveltiin oikein hiljaa ohi, ettei me kiukusteta sita. Kaikki  linnut olivat kylla todella natteja. Nayttaakos naista linnuista joku tutulta?

No, taas ma toppasin. Eihan lepakko mikaan lintu ole!



Sitten me nahtiin kanssa paljon erilaisia katteja - tai siis tarkoitan tietenkin paljon erilaisia kissaelaimia. Osa juoksi ja leikki ympari aitausta, osa vaan kollotteli kivella tai oksalla auringonpaisteessa.

(Gepardi. Maailman nopein maaelain.)

(Jellona. Eiku leijona!)

(Jaguaari)

Tama heppu onkin oikein tosi harvinainen. Oletkos ennen nahnyt valkoista tiikeria?

 

Kissojen lisaksi me nahtiin aika liuta kaikenlaisia niljakkaita. Kaarmeita, sammakoita ja liskoja. Osa kaarmeista oli aivan huuuuuuuuuuurjan pitkia. Me nahtiin yksi valtava sammakokin. Se oli ainakin jalkapallon kokoinen. Kauheaa, jos sellainen tulisi vastaan saunapolulla! Liskot olivat aika jannia. Niitakin oli aivan pikkuruisista liskoista valtaviin hantaheikkeihin.







Ei hataa! Ei se ollutkaan oikea.

 

Mutta tama kaveri oli ihan ihka oikea krokotiili. Ja valtavan iso!



Me nahtiin myos aika outoja elaimia. Kaikenmoisia karvattomia ja karvallisia elukoita, joista me ei oltu ennen kuultukaan mitaan.



(Kaljurotta)



(Intiantapiiri)



Kaiken lisaksi me nahtiin viela tammoisia elukoita. Me ei yhtaan keksitty, mita ne voisivat olla. Tiedatkos sina?









Eipa mulla sitten muuta. Toivottavasti oli kiva katsoa kuvia. Meilla oli ainakin tosi kivaa elaintarhassa. Terkkuja oikein paljon kaikille!

Terveisin,

Saara

Moro, Malesia!

Malesia. Ensimmainen kohteemme oli Georgetown. Meilla meni matkaan 12 tuntia, ja kuski uhkasi jattaa mut matkan varrelle, kun livahdin ilman hanen lupaansa vessaan silla aikaa, kun han jarjesteli tien penkalla meidan matkatavaroitamme, tieda sitten olisiko pitanyt bussin lattialle lirauttaa, mutta perille paastiin kuin paastiinkin!

Georgetown oli aika kummallinen tapaus. Jos vilkaisee maailmankarttaa, on aika selvaa, miksi Georgetownista on tullut kansainvalinen kauppapaikka. Se on sopivasti merireitilla Aasian maustemarkkinoille ja suojassa kovimmilta tyrskyilta. Aikoinaan Georgetown on ollut suurempi ja tarkeampi satama kuin Singapore. Kaupungin maine kauppapaikkana houkutteli paikalle suuren maaran kiinalaisia ja intialaisia. Myos Euroopan englantilaisilla ja portugalilaisilla on ollut sormensa pelissa kaupungin arkkitehtuurissa. Me yovyttiin aivan kiinalaiskorttelien ja pikku-Intian valissa, ja kokemus oli vahintaankin outo. Alueen ravintoloissa tarjoiltiin niin herkkuja Kiinan kuin Intiankin keittioista ja kaikenmoista fuusiomoskaa kuten nuudeleita ja currya. Eihan me oikein muuta tehtykaan kuin holmoteltiin rakennuksia ja syotiin.

Kiinalaiskorttelit olivat oikein kauniita. Kauniimpia kuin Kiinassa. Nailla hepuilla on selkeasti ollut rahaa. Me kayskenneltiin temppeleissa ja kokoustiloissa. Katseltiin kauniita kaiverruksia talojen seinilla ja upeita kattokoristuksia. Eivat intialaisetkaan kauas jaaneet, silla heidan omat tempplinsa olivat yhta raikeita, varikkaita ja aanekkaita kuin Intiassakin. Jostain syysta me vain innostuttiin enemman naista kiinalaisista kuvioista. Mua jotenkin huvitti se, miten kiinalaiset olivat viela niin kiinalaisia ja intialaiset niiiiiiin intialaisia viela monen sadan vuoden jalkeenkin. Naiset kulkivat sareissaan jalat hennattuna. Tosin taalla me nahtiin naisia kavelemassa keskenaan kadulla. Siis ilman miesta. Portot! Kasittamatonta. Ei vain aiti-Intiassa!

Sirpaleinen monikulttuurisuus nakyi rakennusten ja muodin lisaksi kielissa. Me kuultiin paivittain paikallisten puhuvan ainakin neljaa kielta. Malesian virallinen kieli on bahasa malaysia - mika lieneekin suomeksi -, mutta sen lisaksi englantia puhutaan laajasti. Englanti toimii ikaan kuin apukielena eri kieli aidinkielinaan puhuvien maleasialaisten valilla, mika on eri kivaa turistin kannalta. Paikalliset Cosmot on aina englanniksi, ja tiedeaineita opetetaan julkisissa kouluissa vain englanniksi. Naiden kahden kielen lisaksi Malesiassa puhutaan useita kiinan murteita ja intialaisia kielia (lahinna tamilia). Maan vaesto on siis vahintaankin sekalaista sakkia. Malaijeja on 53 % porukasta, kiinalaisia 26 %, alkuperaiskansoja 12 % ja intialaisperaisia heppuja (paaasiassa tamileja) 8 % vaestosta. Uskontojen kirjo on samaa luokkaa. Maan virallinen uskonto on islam, mika meinaa sita, etta Saara pitaa taas vaatteet niskassa. Rannoilla ollaan tayspukeissa, ellei sitten olla jossain turistirysassa. Kiinalainen porukka on paaasiassa taolaisia, buddhalaisia ja kungfutselaisia. Intialaiset yllattaen hinduja. Paallisin puolin nayttavat tulevan toimeen oikein hyvin. Tieda sita sitten, mita pinnan alla kuohuu vai kuohuuko ollenkaan. Muistan lukeneeni jostain, etta Malesiassa on kayty oikeutta siita, saavatko muut kuin muslimit kayttaa sanaa Allah. En tieda tulosta.

Rock on.

Sitten oli se ruoka. Ja sita oli paljon. Halvalla. Joka kadun kulmassa. Ja me syotiin sita paljon. Ja halvalla. Ja joka kadun kulmassa. Illalla kadut tayttyivat ruokakarryista, joita joka tyonnetaan, vedetaan, poljetaan tai ajetaan jonkin sortin moottorilla. Tietyt karryt tarjoilivat paaruokaa, toisista karryista sai jalkkarit ja toisista taas ruokajuoman. Me ahdettiin naamat tayteen paikallisia keittoja. Mun herkkua oli ehdottomasti kiinalaisperaiset nuudelikeitot, joissa kellui paahdettua elukkaa ja wonton-pyorykoita.

Sitten oli tietysti se laksa. Malesian tunnetuin sapuska, joka koostuu nuudeleista ja vihanneksista kalaliemessa. Ma sanoisin, etta enemmankin kalatahnassa. Oli sen verran tahmeaa tavaraa. Ei oikein mennyt mun kurkusta alas. (Myohemmin reissun aikana loytyi kylla oikein hyvinkin makoisia laksoja.)

Eika mennyt alas paistetut osteritkaan. Ma en oo ikina syony ostereita ennen ja odotin aika kohtuu innolla ateriaa. Nama osterit tarjoiltiin munakkaassa, joka oli paistettu noin viidessa litrassa oljya, ja se oli se oljyn maara, joka sai mut kakomaan. Eli ostereita maistellaan viela tulevaisuudessa uudestaankin.

Suosituin sapuska Malesiassa puolestaan tuntuu olevan wokatut nuudelit (yllatys) soijasoosissa. Maistuivathan ne mullekin, mutta reissun aikana syotyjen nuudelien kokonaismaara alkaa olemaan jo sietokyvyn rajoilla. On vahan ikava ruisleipaa.

Jalkkareissa malesialainen katukeittio paase oikein loistamaan. Taalla on kuuma, ja mikas sen parempi jalkkari kuin jaahileet kaiken maailman maustesoosein. Grantin suosikki oli kulhollinen cendolia, joka on jaahilevuori, jonka paalle tai sen alle on latkaisty imelia punaisia papuja, kookosmaitoa, palmusokeria ja vihreita hyytelomatoja. Ei nayta kovin kummoselta, mutta hyvaa se oli. Mun suosikkijalkkari on ABC. Samaa jahiletavaraa, mutta tan paalla on kaikkea, mita mieleen tulee. Nayttaa lahinna silta, etta edellisen illallisen totkut tai onnistuneen lauantai-illan jalkitilat.

Georgetownin jalkeen me pakattiin taas kamat, mika tuntuu kayvan paiva paivalta hankalammaksi. Me ollaan ostettu niin paljon roinaa nyt, kun tiedetaan, etta lahto on lahella. Rinkka ei oikein mahdu kiinni eika nouse selkaan. Me hypattiin yobussiin ja suhattiin kohti itarannikkoa. Herattiin ennen auringon nousua pienesta kaupungista, hypattiin taksiin, joka paasteli 180 kilsaa tunnissa pikkuteita kohti etelaa, saavuttiin satamaan ja juuri ja juuri ehdittiin veneeseen, joka otti suunnakseen Parenthian-saaret. Seuraava viikko oli lahinna puljaamista ja paahtumista.

Me majoiduttiin aivan rannalle pieneen hokkeliin, ja meidan alkuperaiset joku kolme nelja paivaa vaihtui nopeasti viela yksi yo, viela yksi yo. Paivat humpsahtivat nopeasti, vaikka me ei tehty yhtaan mitaan. Ma makasin rantsulla ja luin kirjaa. Grant makasi varjossa ja luki kirjaa. Valilla tuli niin kuuma, etta oli pakko vahan viilentya turkoosissa peilikirkkaassa vedessa. Kerattiin pari paivaa voimia, etta jaksettiin lahtea snorklausreissulle. Elama on kattokaas aika raskasta maanpaallisessa paratiisissa.

Snorkkelointi oli taas oikein onnistunut reissu. Me snorklattiin ympari saaria ja keskella merta majakan juurella. Paiva paattyi upealle vitivalkoiselle hiekalle kaukaisella ja hiljaisella rannalla. Oli aika autuas olo. Me nahtiin kaikenmoisia merenelavia snorklaillessa, mutta ymmarettavista syista niista ei ole valokuvia. Me onnistuttiin nakemaan kaloja, jotka loistivat kaikissa sateenkaaren vareissa... jalleen naytti silta, etta ne oli suunnitellut samainen 12-vuotias Miley Cyrus -fani, joka lienee vastuussa myos aikaisemmin nahdysta vietnamilaisesta temppelista. Varikkaista my little pony -kaloista ma en tunnistanut muuta kuin nemon. Sehan on varmaan se virallinen nimi. Lisaksi me nahtiin kaksimetrinen hai, seepia, kilpikonna, joka oli noin metri mihin suuntaan tahansa. Vastaan tuli myos uiva varaani, joka oli aika jayha naky veden alla. Lisaksi ma hyppasin jalleen meduusan niskaan. Ei tuntunut kivalta. Taalla on turistikauden ulkopuolla meri ihan sameana meduusoista, ja me tunnuttiin valinneen juuri sen viimeisen mahdollisen paivan snorkkelointiin, silla muutaman kerran me koko konkkaronkka rapikoitiin kirkuen takaisin veneeseen, kun poltteli niin pirusti. Vaihdettiin maisemaa ja jatkettiin pulikointia valjemmissa vesissa.

Parasta saarissa oli kuitenkin mun uusi BFF. Mun uusi paras ystava ikina. Jani-apina. Eraalla rannalla vietti aikaansa pieni apinavauva pitkan hihnan perassa. Meilla synkkasi heti. Jani-apina hyppasi heti mun syliin ja juoksi ympari mun kehoa, roikkui kasista ja jaloista, tutki mun turkkia ja puhdisti mun paan taista ja muista elukoista. Me rapsuteltiin toisiamme joka paiva, ja yleensa pienen leikkimisen jalkeen Jani-apina nukahti mun syliin. Grantilla ja Jani-apinalla ei synkannyt yhta hyvin. Jani-apina oli aika suojelevaa sorttia ja hieman ehka mustasukkainenkin. Se irvisteli, naytti hampaitaan, sahisi ja puri Granttia nilkaan aina, kun han tuli kosketusetaisyydelle. Ma ajattelin, etta jos ruisleivat menee Australian tullista lapi niin miksei sitten pieni apinavauvakin.

Vahan vastahakoisin mielin me loppujen lopuksi paatettiin lahtea etiapain. Meidan paatti takaisin kuivalle maalle lahti puolilta paivin, ja onneksi aamu valkeni uskomattoman sateisena ja taivaanrannassa jymisteli ukkonen. Ei ollut niin morkkis jatkaa matkaa. Meidan yobussi lahti kahdeksan tunnin odottelun jalkeen, mutta aika meni pienessa kalastajakylasessa aika nopeasti. Puolet ajasta meni kirjoitellessa tata ja puolet kavellen ympari kylaa ja moikkaillen jokaista vastaan tulevaa mukulaa. Hello! He he he... Hello! He he he... HEEELLO! What's your name? He he he... Seurattiin kylan elamaa: lapset ajelivat ympariinsa fillareillaan, hanhet ja vuohet ylittelivat katuja miten tahansa, pojat juoksivat karannutta hevosta takaa. Meita lahestyi paikallinen herrasmies, joka tiedusteli, haluaisimmeko lahtea ilmaiseksi aikaisemmalla super hyper VIP-vuorolla normaalin bussin sijasta. No, totta hitossa! Mulla alkoivat soittaa halytyskellot paassa, mutta kaikki pessimismi sivuun! Me paastiin perille, meidan kamoja ei ollut ronkittu, kukaan ei vongannut lisamaksuja. Ihanaa, Malesia!

Hostellin seinakirjoitus

Aamulla bussi jatti meidat moottoritien poskeen Kuala Lumpurissa. Taas saatiin hatystella taksikuskeja pitkalla kepilla ja selitettiin, etta me loydamme perille kylla omin voiminkin. Me noustiin metroon ja suunnattiin kohti kiinalais-kortteleita. Ma en muista mun edellisesta KL-vierailusta juuri muuta kuin melko ahdistavat hostellihuoneet ja jotkut tornit. Lopulta me loydettiin melko ahdistava hostellihuone ilman ikkunoita ja painuttiin pehkuun huonosti nukutun bussiyon jalkeen. Herattiin uuteen paivaan iltapaivalla tarkoituksenamme tarkastella paremmin Chinatownia, kiinakylaa. Shoppailuksihan se meni. Nyt on rinkka ja kangaskassit niin pirun taynna kaikkea kuraa, etteivat vetoketjut enaa meinaa pysya kiinni. Rinkka natisee, kun sita kantaa. Viela pitaisi pari paivaa pysya koossa ja pari paivaa pystya kantamaan sita. Tuli ostettua jalleen parisen kymmenta toppia ja lisaa kenkia. Kylla kunnon backpackerilla pitaa olla 11 paria kenkia ja 14 paria aurinkolaseja mukana. Ha? Ai, ei vai?

Seuraavana paivana meilla oli tarkoitus olla sitten taas kultturelleja matkailijoita. (Hah haa!) Me herattiin aamulla aikaisin ja lahdettiin lampsimaan kohti niita jotain torneja. Ma olin ensimmaisellakin kerralla kaynyt katsomassa Petronas-rakennuksia, mutta mielikuvat tapahtumasta olivat aika nollassa. En muista juuri mitaan. Kaytiin me silloin vuonna 2004 kaksoistornien valissa olevalla yhdyssillallakin ihailemassa maisemia. No, hyva etta kaytiin, silla talla kertaa ei kayty. Tornien turistikeskus oli keskella suurta remonttia, eika me paasty ensimmaista kerrosta korkeammalle. Kaveltiin sitten hiljalleen ympari torneja, napsittiin valokuvia eri perspektiiveista ja palloiltiin muuten vaan tornien varjossa. Olivat kylla ihan alyttoman kauniit rakennukset. Jotenkaan ma en varmaan sitten ensimmaisella kerralla ollut yhta vaikuttunut naista rakennustaiteen helmista, jos en oikein muistanut mitaan. Tai sitten se on tama ika.

Me oltiin sen verran tapinoissamme Petronas-torneista, etta paatettiin tulla illalla auringonlaskun jalkeen katsomaan torneja uudestaan, kun ne on valaistu. Iltapaiva meni taas kierrellessa kauppoja ja muuten palloillessa ympari Kuala Lumpuria. Kaytiin muun muassa Malesian suurimmassa moskeijassa ja Itsenaisyysaukiolla. Kuala Lumpur on tosi kiva kaupunki. Turisteille KL tarjoaa lahinna Petronas-tornien lisaksi vain shoppailua ja syopottelya, mutta voin kuvitella, etta kaupungissa olisi todella mukava asua. KL on vihrea. Puistoja on parin korttelin valein, ja teita reunustavat taivaita kohti kurottelevat palmut. Oh, jos taalla vain olisi vetta!

Illalla suunnattiin jalleen kohti kaksoistorneja kaikki kameravehkeet kainalossa. Auringonlaskun jalkeen alkoi taas rankat monsuunisateet. Me paastiin kuivin nahoin perille, silla suoraan tornien alla sijaitsee metroasema. Me kaveltiin oville ja istuttiin muiden turistien tavoin katoksen alle odottamaan sateen loppumista. Sade tuntui vain yltyvan, ja muut turistit paattivat pettyneina napata kuvan Petronas-tornien sijaan viereisesta rakennuksesta. Me pahkailtiin hetki, mita me tekisimme. Sattumalta ma huomasin, etta sadeverhon takana levean tien toisella puolen oli katoksellinen bussipysakki. Me hypittiin nilkkoja myoten sadevedessa ja vaisteltiin ohi ajavien autojen parskeita, kunnes paastiin bussipysakin turviin. Istuttiin siina tovi ja toinenkin tollotellessa sateesta kiiltelevia torneja ja niiden yovalaistusta. Yhtakkia suuri paksu salama iski suoraan toisen tornin antenniin. Maa tuntui jytkahtavan. Aika hurjaa.

Meidan viimeinen pysahdys Malesian-turneella oli kaupunki nimelta Melaka. Melakan historia kuulostaa hyvin samalta kuin Georgetowninkin. Kyla kasvoi kansainvalisen kaupankaynnin ansiosta suureksi ja tunnetuksi kaupungiksi. Alueelle muutti tolkuton maara bisnestietoisia kiinalaisia ja intialaisia. Sitten tulivat hollantilaiset, portugalilaiset ja englantilaiset. Nykyaan kaupungin valtaavat joka viikonloppu seka paikalliset etta singaporelaiset turistit ihmettelemaan tata kulttuurien sekamelskaa.

Me lampsittiin hiljakseen ympari kaupunkia, syotiin taas niin, etta napa rutisi, istuskeltiin joen rannalla ja laskeskeltiin, montako paivaa on viela jaljella. Valilla alkaa tuntua, etta sita reissataan vahan vakisin veren maku suussa. Onneksi ei enaa tarvitse kantaa rinkkaa, etsia hostelleja, pyykata lavuaarissa ja jarkata busseja monta kertaa. Huomenna odotteleepi viimeinen pitkan matkan bussi...