Penthouse

Rehtori ryssi alkuvuodesta meidän kalenterin. Tarkoitus oli kai, että pääsiäinen osuu lomien yhteyteen, mutta koulukalenterin venkoaminen aiheuttaa kaikenmoisia ongelmia juhlapyhien ja muiden suhteen. Tietenkin jengi oli ostanut myös lentoja lomilleen, joita sitten joutui sumplimaan ja muuttamaan, kun tämä yksi sai päähänsä siirtää kansalliset lomapäivät, minne halusi. Ainoa positiivinen juttu oli meidän jaksojen keskelle järjestetyt pitkät viikonloput. Bravo! Oikeasti hieno homma.

Me varattiin Darwinista pitkäksi viikonlopuksi penthouse. Wow. Meitä pakkautui Grantin troopyyn yhdeksän opettajaa hyvin nopeasti, kun kello löi neljä. Darwiniin ajaminen alkaa olla tähän vuodenaikaan melko hidasta, sillä joet ovat alkaneet jo tulvia ja tiet muuttuvat mutavelliksi. 

Meidän kattohuoneistossa oli kaksi kerrosta, mieletön parveke ja mukavat maisemat kaupungin ylle. Ja tietenkin uima-allas. Olisi kiva väittää, että me oikeasti oltaisi tehty loman aikana jotain kauhean kultturellia, mutta eihän me tehty. Me istuttiin neljä päivää joko uima-altaan reunalla tai parvekkeella. Suurimman osan ajan kaljatölkki kätösissä.

Käytiin me kerran sentään baarissa, mutta me oltiin hyvin tietoisia siitä, että muillakin wadeyeläisillä oli pitkä viikonloppu ja siellä saattaisi törmätä ihmisiin, joihin ei välttämättä lomallaan halua törmätä. Täällä kun on piirit pienet.

Mutta mikäs siinä. Meillä oli niin kotoisat oltavat kämpillä, ettei sieltä oikein edes tehnyt mieli mihinkään. Päivät me maattiin siellä uima-altaan reunalla. 

Auringon laskiessa oli hyvä palata kämpälle ja ihastella taivaan kauniita värejä parvekkeelta. Nämä viikonloput tulevat kyllä niin tarpeeseen.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niin meilläkin oli edessä se aamu, kun täytyi pakata kamat ja lähteä kohti ensimmäistä työpäivää. Viikonlopun jälkeen oli vielä viisi viikkoa koulua. Olisi jo joulu. Ei niin millään jaksaisi enää tänä vuonna enempää.

Melbourne Cup

Onpas taas se aika vuodesta, kun mimmit vetävät pikkumekot ja hirvittävät kännit päälle, virtsaavat julkisille paikoille ja sitten poikaystävät taluttavat heidät taksijonoon. Ai, pikkujoulut? Ei, ei ei. Melbourne Cup.

KLIKKAA!

Melbourne Cup -ravit ovat niin kova juttu täällä, että Victorian-osavaltiossa päivä on kansallinen vapaapäivä. Me ollaan koulussa juhlittu ravipäivää pukeutumalla hepeniin ja katsomalla kisat opettajainhuoneessa.

Touhuun on yleensä kuulunut myös vedonlyönti, jossa opettajat voivat ostaa arpoja, joissa on ravihevosten nimet. Lisäksi valitaan Fashions on the field -voittaja. Pimatsu, jolla on komeimmat koltut ja päähineet.

Mä olen voittanut Fashions on the field viimeiset kaksi vuotta putkeen lähinnä vain siksi, että mua ei ole haitannut nauraa itselleni. Ensimmäisenä vuonna mä tein päähineen pesusienestä, toisena vuonna mä tein päähineen sukkahousuista ja muovihevosista.

Tänä vuonna rehtorin tytär kehui ostaneensa Brisbanesta ihan oikean fascinaattorin, joka on siis-niin-ku-tiätsä-aivan-fantsu.  Mä hain risuja ryteiköstä ja väänsin ne tukkaan kiinni. Ja voitin kolmantena vuotena putkeen. MuaHarHARharhahahahaa!

Wadeye-festarit 2014

Taas oli kekkerit kylässä. Wadeye-festarit 2014. Joko on kemujen taso laskenut tasaisesti vuosien aikana, tai sitten se on meidän innostus. Ensimmäisenä vuonna oli paraati, konsertti, ruokaa, urheilutapahtumia, kulttuuriesityksiä ja mieletön ilotulitus.  Seuraavana vuonna oli paraati, konsertti ja urheilutapahtumia. Tänä vuonna oli paraati. 

Pelkkä paraati. Paraatiin osallistui tänä vuonna ainoastaan koulu. Meidän ylipirteä opetussuunnitelman valvoja (kelatkaa, että australialaisissa kouluissa edes on sellainen ihminen, joka valvoo, että opettajat noudattavat opetussuunnitelmaa) välttämättä halusi, että muksuilla on naamarit. 

JEEeee… voi kun kivaa. Väännettiin sitten naamarit, käveltiin jonossa kylän tapahtumapaikalle, jossa piti olla musiikkia ja ruokatarjoilu. Paitsi että kukaan ei ollut järjestänyt musiikkia ja ruokatarjoilua, eikä kukaan ollut muistanut myöskään kertoa koululle, että turha marssia paikalle.

Me siis maalattiin naamarit. Käveltiin ne päässä torille. Sitten me laitettiin naamarit roskiin ja käveltiin takaisin kouluun. Noin 38 asteen helteessä.

Wadeye-festarit 2013: http://maailmanpyorantarakalla2.blogspot.com.au/2013/12/wadeye-festarit.html

Wadeye-festarit 2012: http://maailmanpyorantarakalla2.blogspot.com.au/2012/08/meilla-on-bileet.html

Punainen kuu

Meillä oli täällä komia punainen kuu. Jotenkin se liittyi kuunpimennykseen, mutta en enää muista miten. Vei tuo luokkaretki jonkin verran aivokapasiteettia. 

On meillä toki muutenkin komeat taivaat. 

Camp Diary: Day 99

(tai Camp Diary: Day 7. Ajantaju on jo kadonnut.)

INDIGENOUS SUPERVISOR on top of a skyscraper: "I got to go down now. My legs are shaking. I saw a terrorist man downstairs."

Viimeisen turistipäivän aamu valkeni yllättävän lämpimissä tunnelmissa. Onneksi. Hyvä päivä eläintarhailulle. Kaikki tuntuivat olevan hyvällä tuulella, ja ulkonakin tarkesi olla ilman pilkkihaalareita. Muksutkin kulkivat flipflopeissa, ja kengistä kiukuttelu loppui kuin seinään. 

Meidän ensimmäinen kohteemme oli siis Melbournen eläintarha. Me jakaannuttiin taas pieniin ryhmiin, sillä kolmenkymmenen oppilaan raahaaminen ympäri eläintarhaa tuntui toimelta, jota kukaan ei halunnut tehdä. 

Me tarkasteltiin karttaa mun ryhmän kanssa, ja etsittiin elukat, jotka haluttiin ainakin ihan ehdottomasti nähdä: kenguru, emu ja kakadut. Eli taas ne eläimet, joita meillä näkee ihan päivittäin. Ne ovat myös oppilaiden toteemieläimiä, joten olihan ne tietenkin tärkeä nähdä. Ja kertoa kaikille ohikulkijoille. Rikottiin varmaan joitakin stereotypioita valkonahkojen mielissä. (Tosin yksi mun tytöistä pölli matkamuistomyymälästä avaimenperän. Se niistä stereotypioista.)

Mun ryhmässä olleet tytöt olivat kiinnostuneempia eläintarhassa vierailevista valkonahkaperheistä ja niiden lapsista kuin norsuista, kirahveista ja kaikenmoisista apinoista. Jokaista vaahtosammuttajan kokoista nulikkaa piti nipistellä poskista, ottaa syliin ja kuljettaa kädestä. Meidän oppilaat halusivat kuvia itsestään valkonahkamuksujen kanssa, ja valkonahkamuksujen vanhemmat halusivat kuvia muksuistaan meidän oppilaiden kanssa. Mikä kaunis symbioosi.

Meillä oli jalat aika murskana kaikesta tarpomisesta, joten junareissu seuraavaan kohteeseen tuli aika hyvään saumaan. Me käveltiin rautatieasemalta Melbournen korkeimmalle rakennukselle, jossa meidän oli tarkoitus käydä ihastelemassa maisemia näköalatasanteelta, kun eräs katutaiteilija kiinnitti meidän oppilaiden huomion. Sälli jonglöörasi veitsillä ja palavilla soihduilla. Jes. Tätä meidän mukulat just kaipasivatkin. Ihan niin kuin heillä ei olisi päätä täynnä jo muutenkin typeriä ja vaarallisia ideoita. Katutaiteilija näki tilaisuuden kerätä esityksensä ympärille katsojia ja nappasi meidän rehtorin esitykseensä. No, saatiin ainakin naurut, kun meidän jäykkis reksi yritti olla "hetkessä kiinni".

Spektaakkelin jälkeen me kipitettiin ihastelemaan niitä maisemia. Mä ajattelin, että muksut varmasti sekoaa pilvenpiirtäjän hississä, jos meidän hotellin hissit oli jo niin jännä ja sillä sentään pääsi vain kuudenteen kerrokseen. Tällä hissillä hurisi melkein sata kerrosta ihan hujauksessa.

Ei ne olleetkaan meidän oppilaat vaan meidän valvojat, jotka sekosivat. Kahden piti mennä alas salamana, sillä "päässä huimasi, jalat tärisivät, rakennus oli vaarallinen ja alhaalla jonossa oli terroristi". Me muut möllöteltiin maisemia korkeuksista. Mukuloille taisi valjeta, miten iso Melbourne onkaan ja miten paljon siellä on jengiä. Leuat loksahtelivat.

Ennen paluuta me käveltiin joen vartta pitkin ja ihmeteltiin rakennuksia päiväsaikaan. Muksuille ei oikein mennyt perille, missä jalankulkijoiden tulee kävellä, sillä meillä Wadeyessä kävellään keskellä tietä ja autot väistävät kävelijöitä. Mä pidättelin henkeä, kun pyöräilijät viuhuivat meidän välistä. Kohta jollain on kallo auki. 

Me käytiin myös katsastamassa Melbournen kuuluisin kuja, joka on täynnä katutaidetta ja graffiteja. Eipä näitä paljon kiinnostanut. Taisi käydä päivä liian pitkäksi. Ja onhan meillä toki Wadeyessäkin graffiteja. Laatu taitaa vain olla vähän toinen. 

Me palattiin melko aikaisin takaisin hotellille, sillä meillä oli seuraavana aamuna ennen kukonlaulua lento takaisin Darwiniin. Eivätkä oppilaatkaan oikein kiukutelleet. Olivat saaneet nähdä jo tarpeeksi. Ja jalkoihin sattui. Monet nukahtivat ratikkaan.

Sen pituinen se. Ja sitten himaan.

Camp Diary: Day 6

TEACHER: "So, what did you have for dinner?"

STUDENT: "I got a ... ummm ... umm ... ummm ... Chicken Shit!"

*chicken schnitzel*

Meidän ensimmäinen aamu Merlbournessa oli melko jäykkis. Muksut kukkuivat koko yön hereillä hirveässä sokerihumalassa, ja aamulla niillä oli tietenkin sokerikankkunen. Lisäksi lämpötila oli jossain Ivalon helmikuun tienoilla.

Meidän päivän ensimmäinen kohde oli Melbournen museo. Muksut eivät ole ikinä käyneet museossa eivätkä he oikein tiedä, mistä on kyse. Me käveltiin aamuauringossa museolle, mutta pysähdyttiin matkalla vanhalla vankilalla, sillä jengi halusi nähdä edellispäiväisen Ned Kelly -spektaakkelin jälkeen, missä tämä sankari kuoli ja mihin hänet on haudattu. 

Nopean stopin jälkeen me käveltiin Carlton Gardensin läpi kohti museota. Jälleen meidän piti pysähtyä jokaiselle suihkulähteelle ja patsaalle nappaamaan kuva. Ohikulkijat vähän ihmettelivät meidän poseerauksia. Ollaan me niin kovia.

Museo itsessään ei ollut niin kummoinen kokemus kakaroille. Hirveästi laattoja ja kylttejä, joissa oli hankalia sanoja. Kauheasti lukemista ylipäätänsä. Eniten oppilaan tuntuivat tykkäävän täytetyistä eläimistä. Jokaiselle oli hirveän tärkeää löytää oma toteemieläimensä ja saada sen kanssa valokuva. Eikös näitä ole meillä kotonakin ja ihan eläviäkin?

Museon jälkeen me matkattiin aussifutiksen suurimpaan temppeliin. Melbourne Cricket Ground eli MCG on suurin futisareena ja lajin kiistämätön pyhättö, johon mahtuu jengiä yli 100 000 henkeä. Futiskausi oli jo ohi, mutta me päästiin yksityiselle turneelle ympäri stadikkaa pukuhuoneista mediahuoneisiin. 

Mun vanha Melbourne-kamu, Wilma, kävi morjestamassa meitä nopiaan MCG-kierroksella. Tuntui hassulta puhua suomea taas. Varsinkin meidän oppilaiden seurassa. Ne kun ovat aina kysymässä multa, miten "mun englanniksi" sanotaan sitä ja tätä: "How do you say nose in your English? How do you say tree in your English?" Vähän he ujostelivat Wilmaa, mutta ei kauan. "She your sister? She your cousin? She your sister cousin?"

Meidän paikallinen matami, joka kiukutteli viimeksi, koska hänen pojanpoikansa ei päässyt pelaamaan futista, kiukutteli tällä kertaa, koska hän oli jo käynyt MCG:llä edellisellä kerralla. Sitten hän kiukutteli, koska me emme saaneet taksia areenalle. Se, että areena on keskellä puistoa, jossa on ajokielto, ei mennyt kaaliin. Lopulta Wilma tarjoutui ajamaan matamin hostellille sillä aikaa, kun me pakattiin muksut ratikkaan. Oli varmaan leppoisa ajomatka.

Me saatiin sekä matami että mukulat hostellille ehjin nahoin ja mulla oli tunti aikaa touhuta omiani ennen seuraavaa aktiviteettia. Melbourneen on juuri avattu H&M, joten tietysti mä halusin sinne. Sitä oikeasti kaipaa aivan ihmeellisiä asioita, kun asuu kaukana kaikesta. Wilmakin halusi shoppailla, joten me pyrähdettiin pikapikaa ostoksille. Mitään en löytänyt, mutta se onkin aivan sivuseikka. Mulla oli sentään mahdollisuus löytää jotain.

Wilma lähti kohti seuraavia seikkaluja, ja meillä oli tiedossa toisenlainen kokemus. Me valvojat ja oppilaat jakauduttiin pieniin ryhmiin, ja mentiin syömään ihka oikeaan ravintolaan, jossa on pöytäliinat ja tarjoilijat. Huh. Muksut saivat valita, mitä halusivat, heidän täytyi kommunikoida tarjoilijan kanssa ja osata syödä haarukan ja veitsen kanssa. 

Jännitys oli aikamoinen, mutta hyvin se meni. Mun ei tarvinnut mainita kuin 20 kertaa, että tuoleilla ei renkuta, ruoan rippeitä ei tarvitse itse viedä keittiöön, ravintolassa ei voi sylkeä lattialle, on epäkohteliasta näppäillä puhelimella tai kuunnella musiikkia ja että tarjoilijalle ei voi huutaa kailottaa ravintolan keittiöön. Mutta hyvin se meni.