Konsultti kylässä

Mä niin tykkään, kun meitä tullaan neuvomaan. On kiva kuulla mielipiteitä siitä, mikä menee pieleen, varsinkin sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät ole ennen abolassa käyneetkään. Varmaan sama tunne, kun mä lapsettomana ihmisenä tulen neuvomaan sua lasten hoidossa. Ei ku, ootas! ENHÄN MÄ TULE NEUVOMAAN! Onnistuneita konsulttikeikkoja ovat tehneet tähän mennessä muun muassa 

1) rokkipappi, joka lauloi lapsille One Directionia, 

2) meidän persoonallisuuskonsultti, joka totesi, että mä olen dominoiva ihminen (kiitos tästä itsestäänselvyydestä ja mielettömästä ajanhukasta - eihän tähän mennytkään kuin neljä kokonaista työpäivää) ja 

3) hyväntekeväisyyspellet, jotka tulivat jakamaan kylän lapsille ilmaisia polkupyöriä keskellä päivää, mikä merkitsi sitä, että kaikki ne muksut, jotka lintsaavat päivästä toiseen saivat fillarit ja ne muksut, jotka tulevat joka päivä kouluun, eivät saaneet mitään. Helvetti, että laittoi kiukuksi. Missä muualla ihmiset muka tekisivät samoin. Vaikea kuvitella, että Turun torilla jaettaisi ilmaisia sykkeleitä keskiviikkoiltapäivänä muksuille, joiden pitäisi olla koulussa. Voi, kura!

Tällä kertaa meille piti kirjaston multimediahuoneessa matikan opetuksesta esitelmää eräs rouvashenkilö. Esitelmä oli kerrankin siitä erinomainen, että se oli napakka ja aiheesta. Yleensä meille jeesustellaan vartti ja hössötetään teoriasta tunti. Tällä kertaa rouva ymmärsi, että meitä ei kiinnosta muu kuin se, mitä me voidaan tehdä luokassa. Esimerkkejä, aktiviteetteja, ideoita. Rouvan aktiviteetit sisälsivät vain hirveän määrän nippeliä ja nappelia, palloa ja noppaa, lippua ja lappua. Kaikki hirveän kivoja juttuja, joilla voi normaaleissa kouluissa tehdä matematiikan opiskelusta hauskaa. Mutta ei täällä.

Mä olen poistanut mun luokasta kaikki värikynät, sillä niitä heitellään toisten niskaan. Mulla ei ole enää yhtäkään liimapuikkoa jäljellä, sillä teinien mielestä on kivaa syödä liimaa. Kaikki mun tussit ovat hävinneet, sillä tytöt maalaavat niillä huulensa punaisiksi, pinkeiksi, liiloiksi, miksei vihreiksi ja sinisiksikin. Nastat olen myös takavarikoinut, sillä niillä tehdään kesken tunnin lävistyksiä. Sinitarrat on revitty julisteiden takaa, sillä niitä jauhetaan kuin purkkaa. Kaikki, millä voi rummuttaa pulpettia tai lyödä toista kuten viivoittimet ja lyijykynät, olen laittanut lukkojen taakse. Tietokoneet lähtivät viime viikolla, kun työskentelystä ei tullut mitään, kun kaikkien piti päästä YouTubeen katsomaan, kun krokotiili syö kengurun, krokotiili syö koiran, krokotiili syö antiloopin, krokotiili syö hevosen. Nyt, kun luokasta on poistettu kaikki ylimääräinen, jotta muksut keskittyisivät oleelliseen, he ovat alkaneet kuristaa itseään kaulasta. Tarkoitus on katkaista hetkellisesti verenkierto, jotta päässä sumenee ja tulee hetkellinen euforian tunne. Eilen yksi oppilas pyörtyi ja tippui tuolilta. 

Joten ei - en ajatellut tuoda luokkaan niitä nippeleitä ja nappeleita, palloja ja noppia. 

Tänään aamulla mulla oli kirjastotunti, ja mun huomaamatta eräs oppilas oli livahtanut lukitsemattomaan multimediahuoneeseen, jossa oli vielä tavarat leviällään, ja napannut sieltä itselleen pienen vaahtomuovinopan. Parin tunnin päästä konsulttirouva tuli itku kurkussa kertomaan mulle, kuinka häneltä oli varastettu vaahtomuovinoppa. Vaahto-muovi-noppa. Mä en ollut kovinkaan tyrmistynyt, sillä meillä on tähän mennessä varastettu opettajainhuoneesta kaikkien kassit sisältöineen, Kränän puhelin ja tällä viikolla meni yksi Ipad. Nyt juuri ei kiinnosta sun vaahtomuovinoppa, jonka olit jättänyt vartioimatta huoneeseen, jonka ovea et ollut lukinnut.

No, vaahtomuovinoppa saatiin takaisin. Oppilas oli syönyt siitä yhden kulman. Rouva oli silminnähtävästi itkun partaalla. Hän kehotti mua keskustelemaan oppilaan kanssa, ottamaan oppilas puhutteluun. Tätä oppilasta oli jo puhuteltu samana päivänä viitisen kertaa. Mä sanoin rouvalle, että jos oppilas kuulee asian vieraalta ihmiseltä, sanoman sisältö saattaisi upota kalloon paremmin. En jäänyt kuuntelemaan, kuinka kävi.

Törmäsin rouvaan vielä uudelleen, ja hän jaksoi vielä muistuttaa, miten harmissaan oli, että hänen vaahtomuovinoppansa oli nyt pilalla. Mun sisäinen ääni sanoi jauhoi mun päässä "älä sano mitään, älä sano mitään, älä sano mitään", joten mä sitten päätin sanoa jotain. Ajattelin ottaa ammattimaisen otteen asiaan ja totesin, että tämä on hyvin yleistä meidän koulussa. Hän ei kuulemma ole ikinä uransa aikana törmännyt vastaavanlaiseen käytökseen. On se onnellista, jos on ollut noin viaton elämä. Ajattelin vielä mainita, että juuri tästä syystä mä en - eikä kukaan muukaan - voi luokassani käyttää konsulttirouvan opettamia nippeliaktiviteettejä, sillä liput ja laput tungetaan joko taskuun, nenään, korvaan tai oppilaat ihan oikeasti syövät ne. Ehkä konsulttirouva voisi ensi kerralla huomioida tämän ja näyttää meille erilaisia aktiviteetteja.

Tähän rouva vastasi minua selästä silittäen: "En minä sinua tästä syytä." Jep, omaa syyllisyyttäni lieventääksenihän mä sulle tästä asiasta puhuinkin.