Itä-Timor 2

Loman ensimmäiset päivät olivat aika vähätapahtumaisia - mikä tapahtumarikkaan vastakohta sitten onkaan! Ensimmäisenä päivänä kierreltiin markkinoita. Siihen meni ehkä tunti. 

Seuraavana päivänä käytiin kirkossa. Tiedän, tiedän. Lomallakin kirkkoon? No, ei varsinaisesti tullut sellaista oloa, että olisi piru jo niskaan henkinyt, kun ollaan oltu erossa katolisesta koulusta jo kaksi päivää, mutta meidän majatalon isäntä kehotti tutustumaan. On kuulemma kovat laulukekkerit aina sunnuntaisin. Käytiin siis kahtomassa. 

Istuttiin sisällä ehkä vartti, ja sitten oli jo sellainen fiilis, että ei viitsisi lomaansa tähän kuluttaa, joten me jatkettiin käppäilyä ympäri kylää. Sitten törmättiin kouluun. Kaksi asiaa, joista tarvitsin lomaa: jeesustelu ja koulu. Tämä koulu oli hyvin erilainen kuin meidän koulu. Meillä on millä mällätä - paavin taskut ovat lähes pohjattomat. Näillä kavereilla ei ollut edes seiniä koulussa. Pisti vähän vihaksi.

Onneksi on lähes krokotiilitön ranta, joka saa pahat ajatukset katoamaan alta aikayksikön. Lähes krokotiilitön siksi, sillä näissä maisemissakin on nähty krokotiilejä. Eihän me kauhean kaukana Australian pohjoisosista olla. Meille kyllä vakuuteltiin, että ei niitä ole näkynyt pitkään piiiiiitkään aikaan. Tiedä sitä sitten. Ihan ehjänä me sieltä kuitenkin palattiin.

Illalla meidän seurueen aussit päräyttivät majatalon karaokessa hienot musisoinnit. Ehkä hieman rantarommin auttamina. Aamulla mä olin sitten ainut, joka nousi auringon kanssa samaan aikaan. 

Seuraavana päivänä toimittiin jonkin verran enemmän. Sunnuntaina käveltiin ehkä kolmen korttelin ympäri ja that's it. Maanantaina sitten me vuokrattiin villarit ja sotkettiin seuraavaan kylään.

Kylässä on nukketehdas, jossa meidän oli tarkoitus käväistä ostoksilla. Maassa ei ole juuri minkäänlaista sosiaaliturvaa. Suurin osa jengistä elää kädestä suuhun, ja jos ei takapihalla kasva puutarhaa, merestä nouse kalaa tai muuten jaksa käydä duunia, ei ole mitä syödä. Näin on näreet. Sattuneesta syystä Itä-Timorissa käyvät sitten mummot ja vaaritkin töissä. 

Nukketehdas on Atauro-saaren tapa työllistää naisia. Siellä väsätään nukkeja ja kasseja värikkäistä kankaista. Jopa täytteet kerättiin, lingottiin ja putsattiin paikan päällä. Mä ostin kummityttö-Karalle nuken ja itselleni pöllön. Oli ne kamat niin symppiksiä.

Itä-Timor 1

Loma-loma-loma-loma-lomaaaaa! Eikä edes menty Gili-saarille. Mentiinpä pari saarta itään paikkaan, jonka suomenkielinen nimi ja kirjoitusasu piti tarkistaa, ettei mene pieleen. Hyvät herrat ja rouvat, tässä tulee Itä-Timor.

Meidän seuraksi lähti naapuripariskunta, Push ja Bon, joiden kanssa on tullut reissattua jo useamman kerran. Me varattiin mökki rannalta viikoksi, ja siinä meidän suunnitelmat oikeastaan olivatkin.

Meidän lento laskeutui Itä-Timorin lentokentälle, ja mun ihastus oli melko välitön. Me lennettiin koko saaren yli, ja maisemat olivat koneestakin mielettömät. Lentokentällä oli vastassa leveät hymyt ja ilmainen viisumi. Aivan parasta. 

Venematka meidän mökkisaarelle olikin sitten jotain aivan muuta. Meidän vene oli noin sardiinipurkin kokoinen, ja aallot olivat noin kivitalon kokoisia. Ei niin kivaa. Oli muuten välilevyt aika sohjona pomppuisesta matkasta.

Perillä meitä odotti kylämarkkinat. Me käveltiin markkinoiden läpi meidän majoitukseen. Mä oli hieman snap-happy kameran kanssa. Ei oikein tiennyt, mihin katsoa, kun jokapuolella oli vaikka mitä. Mikä oli sinänsä kummallista, sillä missään ei oikein ollut mitään. 

Hirveän pienellä sitä pärjää, jos on pakko. Markkinoilla oli lähinnä kuivaa kalaa, levää, kahvia ja muovisälää. Sieltä tuli ostettua kahvia. Ei ollut akuuttia tarvetta kuivatulle kalalle, levälle eikä muovisälälle. Kahvipussikin hajosi saman päivän aikana. Dollari siitä maksettiinkin.

Markkinoiden jälkeen palattiin mökille. Syötiin maha täyteen puhvasta, juotiin tax free -limuja vähän, ihasteltiin maisemia ja painuttiin pehkuihin ennen kello yhdeksää. Erittäin hyvä alku lomalle.

Puutarhointia

Kummityttö kävi kylässä toissa viikolla. Me oltiin kyynärpäitä myöten mullassa, yritettiin saada jotain tolkkua puutarhaan, ennen kuin monsuunikausi iskee päälle.

Tongittiin kukkapenkkien ulkopuolelle levinneitä kasveja maasta ja annettiin niitä naapureille. Siirreltiin banaanipuita paikasta toiseen. 

Tai siis Grant siirteli. Mä kuvasin muksuja. Tosin Rosie, kummityttö-Karan, isosisko oli melko kiinnostunut maan tonkimisesta. Muut olivat lähinnä kiinnostuneita meidän jääkaapin tyhjentämisestä. 

Austraalijan Poikamies 2015

Nyt täytyy puhua jostain hieman epämiellyttävästä. Pakko tunnustaa, että on tullut tehtyä kaikenmoista, mitä saa jälkikäteen hävetä. Ja on tullut elämäni aikana touhuttua myös kaikkea kaduttavaa, mutta nyt on kyllä tehty uusi pohjanoteeraus. On nimittäin tullut katsottua Australian Bacheloria. Ja jääty siihen koukkuun.

Voittajan saattaa arvata, 

jos huomaa, missä Poikamiehen kädet luuraa.

Mä oon katsonut sitä naapureiden luona aina keskiviikkoisin ja torstaisin. Lähinnä me vain rupatellaan ohjelman päälle, ihmetellään asuvalintoja ja analysoidaan tuottajien suunnitelmia. Ihan uskomatonta kuraahan koko show on.

Finaalia me kuitenkin juhlittiin. Me pidettiin ruususeremonia kuten ohjelmassakin. Siis tälläydyttiin koktailmekkoihin, mussutettiin suklaata ja maisteltiin samppakaljaa (vain vähän, sillä seuraava päivä oli työpäivä).

Onneksi on tämä spektaakkeli ohi. On nimittäin sellainen fiilis, että on älykkyysosamäärästä tipahtanut tämän tuotantokauden aikana muutama pinna. Ensi viikolla kyllä alkaisi Austraalijan Muijatyttö…

Moo

Olenko mä muistanut kertoa, että meillä asuu kylässä lehmä. Se kiertelee ympäri katuja ruoan perässä. Pääasiassa se asustelee kylän toisella puolella, missä suurin osa valkonahoista asuu. Kai sieltä heruu enemmän sapuskaa kuin muualta. Tai ehkä siellä ei kukaan kiusaa haulikolla. 

Lehmä on nimetty Mooksi. Se on iso ja pelottava, ja se sanoo muu. Ei mulla muuta. 

Kasarikemut

No, hitto. Taas oli perjantai. Mistä näitä perjantaita oikein tulee?

Oli taas kemut. Meille on tullut jo tavaksi järjestää teemakemuja, joista on jo muodostunut pieni extreme-harrastus. Täällä on vaikea saada käsiinsä mitään järkeviä naamiaisvehkeitä, joten on pakko vääntää esim. kananmunakennoista puku kekkereihin. On ehkä vähän pelottavaa myös, että vaatekaapista löytyy kledjut punaniskakemuista kasaribileisiin. Mitähän se mahtaa sanoa mun arkityylistä?

Tällä kertaa teemana oli 80-luku. Mä etsin vaatekaapista kaikista värikkäimmät vaatteet päälle, yritin saada krepatut hiukset vääntämällä oikein kireät palmikot päähän (ei onnistunut - mentiin sitten sivuponnarilla), niistä kananmunakennoista tuli boomboxi eli jytälaatikko ja oli mulla sitten vielä korvalappustereotkin. Ja David Bowie -silmämeikki. Onneksi on muistakin yhtä typeriä valokuvia kuin musta.

Konfirmaatio

On taas se aika vuodesta, kun seiskaluokkalaiset ovat saaneet istua uskonnontunneilla noin kymmenen tuntia viikossa useamman kuukauden ajan. Mitään ei ole opittu, mutta nimi on ainakin vielä konfirmaatiolistalla.

Täällä nimittäin konfirmaatiota ei tule, jollei ole käyty koulua. Tai oikeastaan "koulussa". Täällä nimittäin on sanojen välillä pieni ero. "Koulun käynti" antaa ymmärtää, että koulussa on opiskeltu. "Koulussa käynti" meinaa lähinnä sitä, että on käyty rakennuksessa sisällä.

Jos kouluun ei ole jaksanut raahautua ollenkaan, ei tule konfirmaatiota. Sitten vanhemmat tulevat itkevän lapsen kanssa ruinaamaan, josko vielä pääsisi konfirmaatiosta läpi. Ei pääse. On varmaan oikeastaan ainoa asia koko kylässä, josta on jonkinlaiset seuraamukset.