Rajasthan! The best Stan.

Oli aika taas jatkaa matkaa, Khajurahon mahaspektaakkelin jalkeen oli tullut kolme kuivaa perakkaista pierua. Todettiin, etta nyt on kohtalaisen turvallista. (Ha!) Ennen Rajasthaniin saapumista, pistaydyttiin nopeasti Agrassa katsomassa jotain valkoista kuuluisaa pytinkia - mika lie ollut. Kauheasti siita on postikortteja joka paikassa. Todellisuus oli kuitenkin vahan laimea. Se mokki ei ollut yhtaan niin valkoinen ja iso kuin mielikuvissa. Aika whatever. Meilla oli muutama todella huono kokemus Intiasta ja intialaisista ihmisista, ja ma odotin kovasti Rajasthania. Ma aloin olla jo aika valmista kauraa ja olisin ollut valmis vaihtamaan maata, ellen olisi kuullut muilta reissaajilta hyvista kokemuksista Rajasthanissa.

Aloitimme Rajasthanin paakaupungista Jaipurista. Se ei jattanyt munhun oikeen minkaanlaista vaikutusta. Tosin me saavuimme sinne aamulla ja jatkoimme suoraan illalla matkaa ja mahavaivat olivat selkeasti syoneet energiavarantoja. Pari tuntia meni kierrellessa Jaipurin katuja. 

Muutamassakin tunnissa ehti kylla huomaamaan eron ihmisissa. Heidan kasvonpiirteensa ovat selkeasti erilaiset. Aavikkokansaa. Taalla on selkeasti Intian kauneimmat naiset. Naiset kayttavat todella upeita kasin varjattyja sareja, joissa hohtaa kirkkaat ja iloiset varit. Miehilla on isot turbaanit, jotka nauravat samoissa vareissa. Vareilla on myos omat merkityksensa. Turbaanit kertovat omistajansa kastin ja uskonnon. Tapa, jolla turbaani on paan ymparille kieputettu, ilmaisee sosiaalisen statuksen ja kotipaikan. Rajputit kayttavat oranssia, joka kuvastaa ritarillisuutta. Brahminit kayttavat pinkkia, dalitit ruskeaa ja aavikkoheimot mustaa. Monivariset turbaanit ovat erityisia juhlatilaisuuksia varten. Hindut kayttavat valkoista, harmaata, mustaa ja sinista kuvastamaan surua. Naita vareja kayttavat lesket. Naimattomat ja naimisissa olevat naiset kayttavat pinkkeja seka punaisen ja keltaisen eri savyja. Punaisen ja keltaisen yhdistelma tarkoittaa, etta niiden kantaja on synnyttanyt pojan. 

Reissu jatkui Pushkar-nimiseen pikkukaupunkiin. Pushkar oli Intian mittakaavalla melko hiljainen ja rento paikka. Se on taas hinduille tarkea pyhiinvaelluspaikka syista mulle tuntemattomista. Mun on todella vaikea ymmartaa mitaan hindu-uskontoon liittyvaa. Nailla hepuilla pyhia lehmia, puita, kivia, jokia ja jarvia joka kylassa. Toisaalta, jos uskonnossa on 32 miljoonaa jumalaa, on suuri todennakoisyys, etta joku niista on tehnyt jotain sinunkin kylassasi, mika tekee siita jollain tapaa pyhan. Ma luulen, etta se on uskonto, johon on taytynyt syntya sita ymmartaakseen. No mutta, Brahma, joka on yksi paajumalista, tiputti lootus-kukan lehden maahan ja siihen syntyi Pushkar. 

Pushkarin keskipiste on jarvi, jota ymparoivat sadat rappuset, ghatit, jotka vievat vedenrajaan. Pyhiinvaeltajat peseytyvat vedessa ja suorittavat rituaaleja parantaakseensa karmaansa. Auringossa lammenneiden tulikuumien rappusten ja satojen vaaleansinisten temppelien lisaksi jarvea ymparoivat lukuisat feikkipapit. Sedat, sedat, sedat. Heti, kun nurkan takaa ilmestyy turisti, he hyokkaavat kimppuun, vetavat veden aareen ja kaytannollisesti pakottavat tekemaan pyhan rituaalin, pujan, tiputtamalla kukkien teralehtia veteen ja toistamalla perassa "pyhia" sanoja:

- Madame, you repeat after me: I will..... give puja..... to improve..... my karma.... Good luck..... good health.... to my family..... to my friends.... puja this.... puja that.....

Ma toistin perassa, kunnes viimeinen lause kantautui korviini:

- I will..... make puja..... and give a donation.....

Ma ilmoitin "papille", etta kaikki lahjoitukset ma annan hyvantekevaisyysinstituutioille enka yksityisille henkiloille. Kas kummaa, kun hanta ei enaa kiinnostanutkaan mun ja mun perheen karmat. Mulle huudettiin ja kiroiltiin pain naamaa (taas), kun en suostu maksamaan huijareille palveluksista tai sitten nolona antamaan muutamaa setelia, jotta he hiljenisivat eivatka kiinnittaisi muiden huomiota. Aivan sama. Tama heppu melskasi, etta en kunnioita hanen uskontoaan ja pyhaa jarveaan, kun en suostunut antamaan hanelle euroja. Vastasin, etta taitaa olla han itse, joka ei kunnioita uskontoansa tekeytymalla papiksi. Se jai sitten siihen.

Paaosin Pushkar oli miellyttava ja rentouttava kokemus. Hyvana paivana nama sedat vain naurattavat, huonoina paivina raivostuttavat. Kaikki epamiellyttavat kokemukset kuitenkin unohtuivat nopeasti, kun paasin pulahtamaan hostellin uima-altaaseen. Oli ihanaa loytaa halpa hostelli, jonka katolla olevaan altaaseen voi sukeltaa ja unohtaa ymparilla olevan molyn. (Jalkiviisaana voisin sanoa, etta ei ollut sen arvoista nyt, kun on paskonut kolme viikkoa pelkkaa vetta.)

Pushkarin jalkeen suuntasimme Bundiin. Bundi oli todellinen yllatys. Taisimme olla ainoat turistit koko kaupungissa. Missaan matkaoppaissa ei ollut mainittu Bundia. Bundista ei ole nakynyt julisteita matkatoimistojen seinilla eika postikortteja matkamuistomyymaloissa. Emme oikein tienneet, mita odottaa. Meidan kummankin leuat loksahtivat bussin lattialle, kun naimme ensimmaisen kerran ikkunasta, minkalaiseen paikkaan olimme tulleet. Bussi kiemurteli kukkuloiden valista, ja yhtakkia aivan varoittamatta meidan edessa ikkunasta aukesi mahtava palatsi ja sen ylapuolella linna.

Palatsin ja puolustustarkoitukseen suunnitellun linnan oli rakennuttanut maharaja Mikalie vuonna enjustnytmuista. Palatsi ja linna olivat Intian itsenaistyttya ja maharajojen menetettya asemansa jaaneet vaille yllapitoa ja jotenkin unohtuneet turismibisneksen pyorittajilta. Yksityinen yrittaja oli ostanut palatsin ja linnan maharajan jalkelaisilta, korjauttanut osan ja avannut sen turisteille. Palatsista on korjattu aivan pikkuinen osa, mutta ne muutamat huoneet, jotka naimme olivat todella upeita vanhoine freskoineen. 

Maharajan asuintilojen seinia koristivat kuvaukset voitetuista sodista ja jannittavista metsastysretkista. Me tuijotettiin uskomattoman yksityiskohtaisia maalauksia monttu auki. Paras sarjakuva, jonka ma olen ikina nahnyt. Yksikaan tuhansista sotilaista tai sadoista sotaelefanteista ja -kameleista ei ollut samanlainen. Jokaisen sotilaan parta oli maalattu partakarva kerrallaan. Aivan mieletonta.

Illalla auringon laskiessa kiipesimme palatsin ylla vaijyvaan linnaan. Meille suositeltiin mukaan bambukepit, joilla voi hatistella testosteroninhuuruisia apinoita kauemmaksi. Puolustuslinna oli ajan kuluessa karsinyt eneman kuin palatsi. Linnan muurien sisalla varjottelevat huoneet olivat romahtaneet, ohdakkeet ja apinat vallanneet sisapihat. Illan viiletessa oli mukavaa lahtea tutkimusmatkalle sotilaiden asuintiloihin. Jonkun seinan takaa paljastui ikivanha vessa, kyykkymallia tietenkin, jonkin seinan takaa keittio. Muurien yli avautui upea maisema palatsin sisapihalle. Palatsin takaa nakyi itse Bundi, jonka talot on maalattu taivaansinisiksi.

Bundi oli piristava yllatys juuri, kun sita eniten kaipasin. Kukaan ei meita kiusannut, ei nyhtanyt rahaa, halunnut huijata. Jos ma ikina palaan Intiaan, ma haluan kayda Bundissa uudelleen. Toivottavasti siihen mennessa paltasista on auki suurempi osa. Talla kertaa nain noin kymmenesosan, mutta jo se sai mut kikattamaan onnesta ja ilosta kuin pienen lapsen.

Bundista jatkoimme matkaa Udaipuriin. Udaipuria pidetaan Intian kauneimpana ja romanttisimpana kaupunkina. Ei se huono ollut. Oli ihana nahda vetta. Ma olen aina ollut vesi-ihminen. Mika tahansa vesielementti kaupungissa kuin kaupungissa piristaa aina. Udaipurin kaupunkia halkoo kaksi isoa jarvea, joissa ei killu muovipulloja tai muuta salaa. Ensimmaista kertaa Intiassa ma en pelannyt henkea pidatellen, etta vedessa leikkivilta lapsilta syopyy raajat moskaisessa liejussa. Itse en toki edes ajatellut uivani vedessa.

Jarven keskella uiskentelee kaksi palatsia, jotka ovat olleet paikallisen maharajan kaytossa. Ma en oikein osannut edes noteerata niita, kun tuntui vain niin hyvalle nahda vetta ja kuulla laineiden liplatus monien kuivien ja kuumien viikkojen jalkeen. Intialaiset itsekin odottelevat monsuunia innolla. Se saa rutikuivan ja ruskean maiseman vehertymaan ja puhdistaa ilman siina leijuvista hiekkapilvista. 

Shaken not stirred

Palatsissa on kuvattu James Bond -elokuva Octopussy, joka pyorii Udaipurin hostellien televisiohuoneissa nonstoppina. Ei tullut katsottua. Me pyorittiin jarven ymparilla kuin mehilaiset hulluina hunajasta. Istuttiin penkeilla, nautiskeltiin mangomehusta ja maisemista. Illalla holmoteltiin, kun sadat tuhannet valtavat lepakot lahtevat lentoon kaupungin puistoista ja pistaytyvat jarvella horpylla, ennen kuin katoavat makien taakse syomaan. Ma sanoin Grantille, etta siina tollotellessa auringonlaskua jarven taakse ja ymparilla vaitonaisina lepattavia lepakoita oli yksi mun huippuhetkista Intiassa. Mikaan eika kukaan kiusannut. Ei edes silloin talloin olalle matkahtava lepakon latsays.

Udaipurista suuntasimme kohti Jodhpuria. Jodhpur on yksi alueen suurimmista kaupungeista, ja me ollaan todettu jo melko aikaisessa vaiheessa, etta me ei niin valiteta suurkaupungeista. Me vietettiin taas muutama tunti bussien ja junien valissa kierrellen vanhankaupungin katuja ja siemaillen lassi-juomia. Oli muuten Intian parhaimmat lassit. Illalla hyppasimme jalleen junaan ja suuntasimme kohti Pakistanin rajaa.

Jaisalmer on muutaman kymmenen kilometrin paasta rajalta ja todellinen aavikkokaupunki. Myos Jaisalmeria, kuten Bundia ja Jodhpuriakin, koristaa suuri puolustuslinna. Taalla linnan muurit kohoavat ylvaana kohti taivasta kullanvarisina kuin iso hiekkamyrsky. Jaisalmerissa oli kuuma. Todella kuuma. Viimeisen kuukauden ajan lampotila on noussut yli neljankymmenen asteen, mutta missaan ei ole maa hohkanut kuumuutta jalkojen ja kenkien alla kuten taalla. Hiki saa uuden merkityksen taalla. Ja me painuttiin syvemmalle polttavan aavikon uumeniin. 

Me vietettiin kaksi yota ja kaksi todella kuumaa ja hikista paivaa aavikolla kamelisafarilla. Me istuimme aamupaivalla ja illalla muutaman tunnin aavikkolaivan selassa, iltapaivan kuumimpina tunteina lohosimme puiden katveessa kuumuutta paossa, oisin nukuimme taivasalla miljoonien tahtien loisteessa, aamuisin herasimme suu, sieraimet, korvat, joka paikka taynna hiekkaa. Se oli mahtavaa. 

Meilla oli matkaseurana kolme kamelia, kamelikuski ja oppipoika. Kamelit kantoivat meidat ja retkikamppeet lapi kivisen ja hipihiljaisen aavikkomaan. Ma tiesin kylla etukateen, etta Tharin aavikolla ei ole suuria saharamaisia hiekkadyyneja, mutta olin paivisin hieman pettynyt maisemiin. Aavikon kaukaisuudessa nakyi tuulimyllyja ja sahkotorneja. Illalla istuessa pienehkolla hiekkadyynilla ja katsellessa oranssin tulipallon laskua hiekan taakse ei voinut olla hymyilematta. Yllattavassa optimistisuuden puuskassa ma osasin jopa arvostaa tuulivoimaloiden pilkkomaa maisemaa. Voimalathan ovat merkki siita, etta taalla tehdaan jotain oikein. Vihdoinkin merkki siita, etta joku osaa ajatella omaa elinkaartaan pidemmalle ja arvostaa kestavaa kehitysta. 

Okei, tietokone alkaa temppuilla. Tiivistetaan viimeinen Rajasthanin matkakohde muutamaan kuvaan. Kuvathan kertovat enemman kuin tuhat sanaa.

Rottatemppeli. Pyhia rottia. Jep. Taisin jo mainita, etta hinduksi taitaa taytya syntya, jotta sita uskontoa voisi ymmartaa. Mulle ei aukea.