Amritsar-Delhi-Varanasi Express

Express kahdestakin syysta. Ensinnakin me matkustettiin ja kaytiin lapi nuo kaupungit aika nopeassa tahdissa. Toiseksi mua ei kiinnosta velloa menneessa ja miettia Intiaa yhtaan enempaa kuin on pakko.

Amritsar oli mukava kokemus. Amritsar tunnetaan sikh-uskonnon tarkeimmasta temppelista, Golden Temple. Me ollaan ravattu niin monissa temppeleissa tan reissun aikana, etta mua ei juuri sykahdyta enaa yksikaan uskonnollinen rakennus, mutta Amritsar'n upea temppeli sai kylla sydamen jumputtamaan. Se oli hypnotisoiva rennolla ja teeskentelemattomalla olemuksellaan. Jep, temppelitkin voivat olla rentoja ja teeskentelemattomia.

Kieltamatta temppeli oli huumaavan kaunis hohtaessaan vesialtaan keskella niin paivan poltteessa kuin kuun killittaessa taivaaltakin. Ehdottomasti kaunein rakennus, minka olen nahnyt sitten Abu Dhabin moskeijan. Hakkaa taj mahalit mennen tullen. Erityisen kokemuksesta teki kuitenkin sikhit. Hurjasta ja verenhimoisesta maineestaan huolimatta he saivat meidat tuntemaan olomme oikein tervetulleiksi. Hetkeakaan ei ollut sellainen olo, etta tassa sita nyt toljotetaan, kun muilla on meneillaan jonkinmoinen uskonnollinen kokemus. Sikhit ovat olleet vieraanvaraisimmat ihmiset, joihin olen tormannyt, ja heidan uskontonsa teki munhun kieltamatta syvan vaikutuksen. En ole kaantymassa sikhiksi. Tai miksikaan muuksikaan. Ei hataa. Mutta muiden uskontojen harjoittajien voisi olla hyva ottaa oppia sikhien periaatteista.

Sikhit uskovat ihmisten valiseen tara-arvoon, mika on todella virkistavaa hindujen holmoilyn jalkeen. Multa ei riita patkaakaan ymmarrysta tai arvostusta kastijarjestelmaa kohtaan. Kaikki vieraat riippumatta ihonvarista, uskonnosta, varallisuudesta tai seksuaalisesta suuntautuneisuudesta ovat tervetulleita sikhien temppeleihin. Temppelit eivat ole kiinni kenellekaan. Edes lansimaalaisille turisteille ei ole paasymaksuja. Eika tassa viela kaikki! Temppelissa tarjotaan ilmaista ruokaa, ja kaikki syovat sita yhdessa lattialla istuen. Vieressasi saattaa istua kerjalainen tai maharaja. Musta tapa on koskettava, ja ma pidan siita valtavasti. Yhdessa syomisessa on jotain, joka luo yhteenkuuluvuudentunnetta, varsinkin, kun suurinta osaa Intian ihmisista sitoo kastijarjestelma, jonka mukaan korkeimpiin kasteihin kuuluvat ihmiset eivat voi syoda samaa ruokaa samaan aikaan samasta poydasta alempiin kasteihin kuuluvien kanssa. He eivat voi edes syoda heidan valmistamaansa ruokaa. Todella ahdistavaa ja ylimielista.

Herrasmiesta vahan nolotti tulla samaan kuvaan. Ei se mitaan. En makaan osaa poseerata.

Ei ehka nayta kaksiselta mutta jumankauta etta maistu hyvalta!

Me kaytiin syomassa temppelissa useamman kerran, ja se oli aina yhta mukava ja lammin kokemus. Temppelin valtava keittio valmistaa paivittain ruokaa 60 000-80 000 ihmiselle ja pyhiinvaellusaikoina viela useammalle. Koko sirkus toimii vapaaehtoisvoimin. Valtava maara ihmisia valmistaa linssisoossia, keittaa riisia ja paistaa lituskaisia leipia. Viela enemman on henkilokuntaa tiskaamassa tuhansia ja tuhansia lautasia. Jutustelimme sikhien kanssa, ja he kertoivat, etta monella on tapana tulla vapaapaivinaan auttamaan temppeliin ja pyhiinvaeltajatkin auttavat temppelin yllapidossa. Vapaaehtoisia oli joka puolella: puhditamassa allasta, pesemassa temppelin lattioita, kiillottamassa marmoria, opastamassa turisteja kayttaytymaan oikein ja vartioimassa sisaankayntia. Sekin on kaunis tapa. Ei kirkollisveroa, jolla maksetaan talkkarille, etta kay ajamassa hautausmaan nurmikot. Kaikki on vapaaehtoista. Jos ei kiinnosta, ei kiinnosta.

Amritsar on todella lahella Pakistanin rajaa. Kyllahan Pakistaniin viisumeita saa,ja siella on mahdollista matkustaa, mutta mulle se on jollakin tapaa kielletty maa. Itsesuojeluvaisto heraa, ei ole tarpeeksi turvallista. Me paatettiin kuitenkin kayda kaantymassa Pakistanin ja Intian rajalla, silla me kuultiin huhuja erikoisesta spektaakkelista. Intia ja Pakistan ovat keskenaan verivihollisia, ja iltaisin, kun aurinko laskee ja raja suljetaan, rajalla kaynnistyy sangen erikoinen naytos. Kummallakin puolella on valtavat katsomot, jotka tayttyvat ihmisista, musiikki soi lujaa, liput liehuvat ja kummallinen isanmaallisuuden puuska valtaa intialaiset. Koko homman tarkoitus on huutaa lujempaa ja tanssia kovemmin kuin pakistanilaiset. 

Me tanssitaan ne suohon.

Sitten kentalle ilmestyvat sotilaat ja rajaviranomaiset. Mun oli todella vaikea pidatella nauruani. Sotilaat kavelivat edestakaisin tiella mita mielikuvituksellisimmin askelein. Valilla naytti silta, etta he potkaisevat oman otsalohkonsa sisaan. Pakistanin puolella oli sama meno. Sotilaat marssivat edestakaisin erilaisissa kuvioissa noin kolme varttia, minka jalkeen kummankin maan liput laskettiin ja komentajat kattelivat toisiansa. Varmaankin vasemmalla kadella, jolla pyyhitaan pylly eika syoda ruokaa. Huvittavinta oli seurata sotilaiden keimailua, kukkoilua ja irvistelya toisilleen. Alytonta. Ja Pakistanin puolella sama meno.

Monty Python's Ministery of Silly Walks.

Amritsarin jalkeen matka jatkui Intian paakaupunkiin, Delhiin. Meidan ei ollut alunperin edes tarkoitus pysahtya Delhissa, kun meita kumpaakaan ei kauheasti kiinnosta suurkaupungit, mutta me ei saatu sopivaa junaa illaksi, joten paatimme jaada yoksi. Rakasimpaan ja likaisimpaan majataloon, minka olen ikuna kuunaana nahnyt. Mikaan ei oikein tuntunut onnistuvan Delhissa. Emme paasseet sisalle Red Fort -puolustuslinnaan, emme nahneet nahtavyyksia, kun paikallisjunat eivat kulkeneet, emme paasseet sisalle kuuluisaan moskeijaan, kun vartijat olivat poloja. Eivat meinanneet paastaa Grantia sisalle, koska hanella oli kamera. Emme voineet menna sisaan vuorotellen, silla naiset eivat saa menna yksin. En kuulemma ollut pukeutunut soveliaasti, vaikka mulla oli olka- ja kyynerpaat seka polvet peitossa ja paassa huivi. Olisi pitanyt vuokrata varmaan burka. Rahaa he halusivat. Pari turistia tuli moskeijasta ulos, ja vartijat pyysivat "kenkarahaa". Moskeijaan ei saa menna kengat jalassa, joten ne jatetaan rappusille. Kukaan paikallinen ei maksa penniakaan, mutta kaikki valkoihoiset maksavat. Eivat he paljon pyytaneet, mutta kyse onkin periaatteesta. Mulla kiehui yli ja ma sanoin turisteille, etteivat maksaisi. Sitten alko huuto ja solvaaminen. Ma huusin ja solvasin takaisin. Ai etta teki hyvaa! Lapsellista tietenkin, mutta mun paiva parani heti. Missaan ei lue mitaan kenkarahasta, ei kyltin kylttia. Saakelin verenimijat.

Ei kayty Delhin moskeijassa, mutta tama onkin parempi. Fatehpur Sikri.

Delhissa oli kuitenkin yksi hyva puoli. Ilmastoidut makkarit. Jep. McDonald's on virkistava naky ihmiselle, jonka maha on ollut loysana kolme viikkoa, silla makkareissa on lansimaalaiset vessat ja ilmastointi. Me huomattiin, etta perus asiakas on Intiassa varsin erilainen kuin Suomessa. Missaan ei nakynyt kikattavia teineja, vaan McDonald'sin asiakaskunta naytti koostuvan paaasiallisesti jupeista. Ha haa! "Ensimmaiset treffit. Mennaan jonnekin kivaan paikkaan syomaan."

Ai joo. Nahtiin me joku tammonen Delhissa. Gate of India.

Kun saatiin vihdoin junat jarjestettya, matka jatkui Varanasiin. Varanasi on se kaupunki, jonka  valtavat jokeen vievat rappuset jokainen on nahnyt valokuvissa tai matkaohjelmissa. Varanasi on Ganges-joen varrella notkuva pyha kaupunki, jonne miljoonat ja miljoonat hindulaiset pyhiinvaeltajat matkaavat pesemaan syntinsa pois joen vesissa tai polttamaan kuolleiden perheenjaseniensa ruumiit. Kuulostaa rattoisalta paikalta, eikos? Ma odotin jannittyneena, mita tuleman piti. Oletin, etta kaupungissa vallitsisi jotenkin synkka ja surullinen tunnelma. Painvastoin! Gangesin rannat olivat taynna iloa ja naurua, krikettia pelaavia lapsia ja pulikoivia pentuja, vesipuhveleita ja vuohia. 

Tietyilla portailla toki poltetaan ruumiita, mutta se ei tuntunut haittaavan elamanmenoa. Lapset pulikoivat joen liejuisissa vesissa vain viiden metrin paassa palavasta ruumiista. Palaviin nuotioihin oli mahdotonta suhtautua kauhulla tai kieroutuneella mielenkiinnolla, kun kukaan muu ei kiinnita niihin mitenkaan huomiota. Mua kummaksutti se, miten eri tavalla kuolemaan ja hautajaisiin taalla suhtaudutaan. Suomessa tuskin katsottaisiin hyvalla, jos lauma lapsia suorittaa uimamaisterin tutkintoaan muutaman metrin paassa avoimesta haudasta ja samaan aikaan, kun vainajalle luetaan viimeisia rukouksia. Eipa haittaa taalla.

Uimamaisterit. Huomaa taustalla polttopuut.

Mulla oli aivan erilainen kuva hindujen hautajaisista. Ma olin jotenkin luullut, etta ruumis lykataan lautalle, lautta jokeen ja palamaan. Me juteltiin paikallisten kanssa, ja asia selvisi. Ruumis kannetaan polttopaikalle ja kastetaan joen pyhassa vedessa. Sitten se asetetaan polttopuiden paalle ja ruumiin paalle laitetaan viela lisaa puita. Teoriassa palavaa ruumista ei pitaisi nakya nuotiosta. Kaytannossa me kylla nahtiin puoliksi palanut ihmisjalka sojottamassa ilmiliekeista. Jalkatera oli viela ihan jalkateran nakoinen, reisi oli palanut jo niin, etta luu oli nakyvissa, pohkeen iho oli poksahdellut auki kuten grillimakkara tikun nokassa. Kastittomat ruumiiden polttajat kohensivat tulia valilla, jolloin huomasimme, etta kaikki halot eivat kayttaytyneet kuten halot. Halko olikin pehmea ja retkahti nuotion paalle eri tavalla kuin polttopuut. Se oli torso.

Yllattaen ruumisnuotiot eivat haisseet juuri lainkaan. Olin varma, etta lahden Varanasista vannoutuneena kasvissyojana, silla kuvittelin, etta haju muistuttaisi grillibileita. Makaaberia, tiedan, mutta nain ma kuvittelin. Meille kerrottiin, etta kaikkia ei voida polttaa. On olemassa kuusi ihmisryhmaa, joita ei voida polttaa, silla he ovat jo puhtaita ja synnittomia. Ruumiin polttamisen taustalla on se ajatus, etta silloin sielulla ei ole enaa mitaan, mihin se voisi jaada kiinni. Puhdas ja synniton sielu irtoaa ruumiista, joka on siis kai likainen ja syntinen. Nama kuusi ryhmaa ovat

1. alle 10 vuotiaat lapset,
2. raskaana olevat naiset,
3. pyhat miehet eli saddhut,
4. ihmiset, jotka ovat kuolleet kaarmeenpuremasta,
5. ihmiset, jotka ovat kuolleet lepraan eli spitaaliin ja
6. ihmiset, jotka ovat kuolleet isorokkoon.

Okei, jos multa kysytaan, niin spitaaliin ja isorokkoon kuolleiden ihmisten ruumiit ovat nimenomaan ne, jotka pitaisi polttaa. Sen sijaan nama ruumiit sidotaan isoon kiveen ja dumpataan jokeen. Keskella kaupunkia. Ei alajuoksulle vaan just siihen. Ja sitten uimakoululaiset harjoittelevat vieressa. Meidan hostellinaapuri sanoin nahneensa ikkunastaan, kuinka muutaman paivan ajan joen kivia vasten kellui pohottynyt ruumis. Hyi olkoon.

Rogues' Gallery

Juna- ja bussiasemilla nakyy silloin talloin Rogues' Gallery -otsikolla varustettuja julisteita, joissa poliisi esittelee paikalla kiinni jaaneita rotostelijoita varoituksena matkustajilla - ja kaiketi myos muille rotostelijoille. Tama on minun rogues' galleryni. Tosin he eivat ole rotostelijoita vaan mukavia ihmisia, joihin olemme tormanneet Intian-reissun aikana. Samalla tarjoan tietoa Intian ihmisista ja oman nakokulmani elamanmenoon.

Intia on maailman toiseksi vakirikkain kansa. Intialaisia on noi 1,15 biljoonaa. Se on paljon se. Intian asukasluku on kasvanut viimeisen sadan vuoden aikana 21,34 %. Sekin on paljon se. 20 miljoonaa ihmista vuodessa. Lapsia on paljon ja joka paikassa. Meita kummaksutaan, koska me emme ole naimisissa, meilla ei ole tarkoitus menna naimisiin eika meilla ole lapsia eika tarkoituskaan hankkia lapsia. Eraan paikallisen miehen sanoin "ihmisella ei ole paikkaa yhteiskunnassa, jos han ei ole naimisissa ja hanella ei ole lapsia". Olen huomannut ikaisteni naisten kulkevan viisikin lasta perakanassa. Huh. Kenestakaan eksponentiaalisesti paisuva vakiluku ei ole ongelma siita huolimatta, etta jo nyt puhdas vesi ja ruoka eivat riita kaikille. Ei edes lahes kaikille.

Avioliitto ja haat ovat todella tarkeita hinduille. Rakkausliittojen maara on kasvanut varsinkin suurimmissa kaupungeissa, mutta jarjestettyjen avioliittojen maara on edelleen valtava. Suurin osa lapsista, joiden kanssa olemme jutelleen, vaikuttavat olevan varsin tyytyvaisia kohtaloonsa. "Isa ja aiti tietavat paremmin", sanoi yksikin poika. Jarjestetyt avioliitot ovat niin juurtuneita kulttuuriin, etteivat lapset osaa edes kyseenalaistaa jarjestelmaa. Sopivan kumppanin tulee olla kotoisin samasta kylasta ja oltava samaa kastia, minka luulisi rajoittavan vaihtoehtojen maara. Toisaalta naita heppuja on se paalle biljoona. Kysyin yhdelta pojalta, mitas jos isa ja aiti valitsevatkin jonkun ihan hirvean ja ruman tyton. Poika ei tuntunut ymmartavan, mita tarkoitin: 

- Ugly? Ugly how?

- Not very pretty.

- Oh, it does not matter.

- What if she is a terrible cook?

- OH, NOOOOO! Then we have a problem.

Kastin lisaksi on tarkeaa tarkistaa kummankin osapuolen yhteensopivuus horoskoopit tutkimalla. Jos pari nayttaa tulevan toimeen horoskooppimerkkiensa puolesta noinniinku ainakin paperilla, voidaan tapaaminen jarjestaa. Todellisuudessa parin "kemialla" ei kai ole juurikaan merkitysta, silla samainen heppu, joka sanoi meille, ettei yhteiskunnassa ole sijaa naimattomille ja lapsettomille, kertoi myos, etta meditoimalla voi sietaa sietamatontakin naista vuosikausia. Nainen muuttaa haiden jalkeen aviomiehensa vanhempien taloon, ja jos ongelmia esiintyy, aviomiehen vanhemmat toimivat rauhansovittelijoina. Jos tama ei auta, vaimon vanhemmat tulevat valiin. Jos tamakaan ei tuo sopua, miehen isovanhemmat tulevat apuun. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Myotajaiset ovat teoriassa laittomia mutta kaytannossa arkipaivaa. Tyttolapsen perheelle tuleva avioliitto voi olla valtava taloudellinen taakka. Myotajaisten keraaminen voi alkaa lapsen syntymasta. Myotajaisina saatetaan pyytaa muun muassa autoja, moottoripyoria, tietokoneita, pesukoneita, kateista ja kultakoruja. Tama saattaa ajaa perheen velkakierteeseen, josta on vaikea paasta pois. Jutustelimme postikortteja myyvien poikien kanssa ja tiedustelimme, mita he tekevat tienaamillaan rahoilla. Tama noin 10-12-vuotias muslimipoika sanoi antavansa puolet aidille kayttotarpeisiin, neljasosan poika saastaa tulevaisuuttaan varten ("Motorbike and gold chains!") ja neljasosa menee siskojen myotajaisiin. Kyselin, etta eiko ole ihan tyhmaa, etta rahat menevat siskon mukana toiselle perheelle. Poika vastasi valtava virne naamallaan, etta ei hataa, silla hanella on paljon veljia ja kun he menevat naimisiin, he imevat tulevien vaimojen perheet kuiviin. Huh huh. Etta silla lailla. Tieda sitten, johtuuko tasta vai mista, mutta emme ole juurikaan nahneet hymyilevia morsiamia kaduilla tallaavissa ja tanssivissa haakulkueissa. 

Lisaksi tilastojen mukaan Intiassa abortoidaan huomattavasti enemman tyttosikioita kuin poikia siita huolimatta, etta sikion sukupuolen tunnistaminen esim. ultrassa on laitonta. Lisaksi naimaikaisia tyttoja kuolee mysteerisesti joka vuonna huomattavasti enemman kuin poikia. Vuosittain tilastoidaan noin 8000 tuhatta myotajaisiin liittyvaa murhaa, joiden kohteena on nainen. Vanhan tradition mukaan vaimo hyppaa kuolleen miehensa ruumisroviolle merkkina uskollisuudesta. Perinteen taustalla on myos raha. Jos vaimo uhraa itsensa kuolleelle miehelleen, ei miehen perheen tarvitse elattaa hanta. Nykyaankin naisia kuolee oudoissa ja yllattavissa tuleen liittyvissa "onnettomuuksissa" vuosittain. Kaasulieden liekki sytytti sarin. Han kaatui nuotioon. Ulkohuussi vain syttyi itsestaan tuleen ja ovi oli ulkoa lukossa. Hamaraa. Hindunaisia kuolee tallaisissa onnettomuuksissa raporttien mukaan 20 kertaa enemman kuin musliminaisia. Muslimeilla ei ole tata perinnetta. 

Koska avioliitto on niiiiiiiiiiin tarkeaa intialaisille, ei homoseksuaaleja katsota oikein hyvalla. Miesten valinen rakkaus on Intiassa laitonta. Jep, hakki heiluu ja maksimirangaistus on elinkautinen. Naisten valisesta rakkaudesta ei sanota mitaan. Yleensa lakia ei valvota, mutta se kertoo paljon kansan mentaliteetista ja asenteista. Poliisit kuulemma kylla pahoinpitelevat, pelottelevat ja pidattavat homoseksuaaleja saannollisesti. Valtion tilastojen mukaan Intiassa on 2,5 miljoonaa homoa. Yli biljoonasta? Just joo. Puolueettomien reporttien mukaan homoseksuaalien maara pyorii jossain 100 miljoonan paikkeilla. Se alkaa jo kuulostaa vahan realistisemmalta. Suurimman osan homoseksuaaleista uskotaan elavan kaapissa ja menevan naimisiin kuten kunnon hindun kuuluukin. Ma olen paikallisista lehdista lukenut kunniamurhista. Eraskin nuori mies uskoi tatinsa olevan lesbo ja hakkasi rautaputkella taman ja hanen ystavansa hengilta. Keskella katua muiden katsoessa sivusta. Makin pysyisin kaapissa. Yllattaen kuitenkin miehet kulkevat taalla kasi kadessa toisten miesten kanssa. Se on vain osoitus ystavyydesta eika ole mitenkaan kummallista.

Intian nakyvin ei-heteroseksuaalinen ryhma on hjirat. Sanalla hjira viitataan transvestiittien ja eunukkien kastiin. He ovat miehia, jotka pukeutuvat naisten vaatteisiin. Jotkut heista ovat homoseksuaaleja, jotkut hemafrodiitteja, jotkut on kidnapattu ja kastroitu. Jep, luit ihan oikein. Jotkut passit kulkevat tassa maassa napaten lapsia kaduilta ja leikkaavat naiden vehkeet irti. Me ollaan kylla nahty todella paljon pienia puolipukeisia poikia, jotka ovat tyttojen vaatteissa, tukka kammattu saparoille ja korvikset korvissa. En tieda, mista on kyse, silla tyttolapset eivat ole kauhean toivottuja varsinkaan koyhimmissa perheissa. Koska homona elaminen on laitonta/vaikeaa Intiassa, hjirat kiertavat lain elamalla eraanlaisena kolmantena sukupuolena. Monet nayttavat tienaavan leipansa eraanlaisina sirkusfriikkeina esimerkiksi kiertamalla junissa kerjaamalla rahaa. Jos heille ei anna muutamaa rupiaa, he yrittavat saada olosi mahdollisimman tukalaksi esimerkiksi lyomalla kiveksille tai vilauttamalla omia vehkeitaan. Siinapa kiva kasti!

Ma olin jotenkin naiivisti uskonut, etta kastijarjestelma ei ole enaa Gandhin jaljilta voimissaan. Intian perustuslaki ei tunnusta kastijarjestelmaa, mutta kukaan ei edes teeskentele, etteiko sita olisi olemassa. Eri kastit asuvat kylissa eri alueilla ja kuten sanottu aviopuolisoksi kelpaa vain saman kastin jasen. Kasti, johon synnyt, maarittaa koko elamaasi ammatinvalinnasta sosiaaliseen statukseen, vaikka tilanne on toki muuttunut Intian itsenaisyyden ja modernien ammattien myota. Rajasthanilainen mies, jonka kanssa keskustelimme sanoi, etta han on kastiltaan mikalie ja hanen tehtavansa on sovitella ongelmia maharajan ja kansalaisten valilla. Itsenaisyyden jalkeen maharajoja ei enaa ole, joten hanen kastinsa on ollut pakko etsia muita hommia. Tuskin sata vuotta sitten on ollut esimerkiksi it-teknikkojen kastiakaan. Kuitenkin kasti maarittelee edelleen sosiaalisen aseman. Tapaamamme mies on edelleen arvostettu yhteiskunnassa, vaikka han ei osaa edes lukea.

Kastijarjestelman juuret juontavat hindulaisuuteen ja karman kasitteeseen. Jos ihminen elaa moraalisesti hyvan elaman, hanella on mahdollisuus parantaa karmaansa ja syntya uudelleen parempaan kastiin. Jos sita on kayttaytynyt kuin mulkku tai on muuten vain idiootti, voi syntya uudelleen huonompaan kastiin tai vaikka hyonteisena. Seuraava on taysin mun omaa teorisointia. Intiassa on valtavasti koyhia ja kodittomia ihmisia ja kokonaisia perheita, mieleton maara lapsikerjalaisia ja -tyolaisia. Ma olen nahnyt ihmisia makaamassa rautatieasemilla aivan kuoleman kielissa tuberkuloosin kourissa. Ihmisia, jotka nayttavat silta, etta he ovat juuri vapautuneet keskitysleirilta. Eika paikallisia keskiluokkaisia ihmisia tunnu juuri kiinnostavan heita huonommin tienaavien kohtalo. Ma olen miettinyt, mahtaakohan se johtua siita, etta karman lakien mukaan sinun on taytynyt olla aalio edellisessa elamassasi, jos olet syntynyt tahan elamaan koyhaksi, sairaaksi tai muuten ei-toivotuksi. Olet ansainnut kohtalosi. Mitas olit polo?

Yksittaisia kasteja on tuhansittain, mutta ne voidaan jakaa muutamaan suurempaan ryhmaan. Brahminit ovat pappeja ja oppineita, kshatriyat sotilaita, vaishyat kauppiaita ja shudrat tyolaisia. Brahminien sanotaan ilmestyneet maailman luomishetkella jumalan suusta, kshatriyat kasista, vaishyat reisista ja shudrat jaloista. Kaikista huonoimmassa asemassa ovat kastittomat ihmiset, dalitit, joita kutsutaan myos nimella untouchables, koskemattomat. Heilla on ne kaikkein mukavimmat hommat kuten yleisten vessojen peseminen, katujen lakaiseminen ja ruumiiden polttaminen. Sitten on tietysti viela heimot, joita pidetaan niin likaisina, etta he ovat vielakin kastittomattomienkin alapuolella. Ma en ymmarra, miten nama sosiaalisten portaiden alimmaiset eivat vain sano, etta nyt riitti. Tosin kastijarjestelman ja meikalaisten yhteiskuntaluokkien valilla on se ero, etta kastiansa ei voi yhden elaman aikana muuttaa. Me voimme opiskella, hankkia hyvan tyopaikan, tienata oikein pirusti rahaa ja nousta sosiaalisilla portailla. Hindujen portaat eivat vie minnekaan. Tosin olen lukenut, etta osa yliopistopaikoista ja viroista on varattu alimmille kasteille. Hyva niin. Miten mahtaa olla yksityisella sektorilla…

Intialaiset ovat keskimaarin valtion taloudellisesta kasvusta huolimatta varsin koyhaa kansaa. Valtion tilastojen mukaan Intiassa elaa 220 miljoonaa ihmista koyhyysrajan alapuolella, 75 % heista maaseudulla ja loput kaupunkien slummeissa. 25 % intialaisista elaa alle 20 rupialla paivassa. Se tekee sitten yhteensa niin paljon kuin 30 senttia. Lain mukaan paivittainen minimipalkka on 80 rupiaa, 1,30 euroa. Huomaa, etta laki sanoo, etta minimipalkka on paivittainen. Intiassa ei tunneta kahdeksan tunnin tyopaivia. 80 rupian eteen voi siis joutua tyoskentelemaan helpostikin 12 tuntia tai koko valveillaoloajan. Minimipalkkaa ei juuri noudateta. Lisaksi tietyilla naisvaltaisilla aloilla kuten kodinhoitajilla ei ole minimipalkkaa laisinkaan. Fair play. Keskimaarainen vuosittainen ansiotulo on alle tuhat dollaria.

Lapsityovoiman kaytto ja prostituutio liittyvat kiinteasti koyhyyteen. Taalla nakee jatkuvasti lapsia, jotka tekevat pitkia paivia esimerkiksi myymalla postikortteja nahtavyyksien lahettyvilla, juomia junissa ja busseissa, tyoskentelemalla ravintoloissa, keraamalla muovipulloja jne. Vaikka lapsityovoiman kaytto on laitonta, arvioidaan Intiassa olevan yli 50 miljoonaa (!!!) lapsityolaista - ei 12,6 miljoonaa kuten valtion tilastot osoittavat. Joillakin perheilla ei yksinkertaisesti ole varaa yllapitaa lapsia, joten heidat lahetetaan toihin. Lapsityovoiman absoluuttinen kielto ei ratkaisisi mitaan. Lapsityolaisten tyoolojen aktiivinen valvominen saattaisi tuottaa tulosta. Prostituoituja on valtion tilastojen mukaan 2,8 miljoonaa, ja suurin osa heista on loytanyt ammattinsa ennen 18 vuoden ikaa. Itsenaisten tilastojen mukaan luku on lahempana 15 miljoonaa. Prostituution mukana HIV- ja AIDS-tilastot ovat kasvaneet. Yleisesti uskotaan, etta HIV on lansimaista levinneen homoseksuaalisuuden ja moraalittomuuden tulosta, vaikka todellisuudessa suurimmat levittajat ovat heteroseksuaalit naimisissa olevat miehet. Terveyden ammattilaiset ovat varoittaneet viranomaisia, etta ellei tiedotuksen maaraa lisata ja kondomin kayttoa suositella, HIV-tapausten maara tulee kasvamaan huomattavasti. Ei hyvalta nayta.

Turistit eivat ole ainoita, joita taalla huijataan. Klikkaa kuvaa, zoomaa ja lue julisteen teksti.

Ma en oikein tieda, kumpi mua surettaa taalla enemman - koyhien kohtalo vai luonnon tila? Taalla on liikaa populaa. Vakimaara aiheuttaa suuren paineen luonnolle. Tarvitaan lisaa ruokaa, lisaa vetta, lisaa tilaa. Arvioiden mukaan 65 % Intian maapinta-alasta on pilalla tavalla tai toisella. Suurin syy tahan on teollisuus ja maatalous, jota boostataan kemikaalein. Minkaanlaista valvontaa tai tahdonvoimaa muuttaa tilannetta ei juurikaan ole. Ihan perus intialainen ei eparoi heittaa roskia junan ikkunasta tai suoraan kadulle. Viemarointijarjestelmaa ei ole. Likavesi valuu suoraan jokiin, jarviin ja vesiin. Joka paikassa on vahintaankin torkyista ellei suorastaan paskaista. Eika ketaan kiinnosta. Ihmiset "siivoavat" katuja lakaisemalla kadulta oman puodin edesta roskat tielle. Sielta niita ei korjaa kukaan. Yhtaan roska-autoa en ole koko maassa nahnyt. Aivan sairasta. Ganges-joessa, joka on muuten pyhimmista pyhin hinduille, lilluu roskia. Eika ketaan kiinnosta. Turvallinen uimavesi sisaltaa 500 kakkabakteeria (faecal coliform bacteria) per litra. Gangesissa bakteereita on 1,5 miljoonaa per litra. Nain he kohtelevat pyhista pyhinta.

Rajasthan! The best Stan.

Oli aika taas jatkaa matkaa, Khajurahon mahaspektaakkelin jalkeen oli tullut kolme kuivaa perakkaista pierua. Todettiin, etta nyt on kohtalaisen turvallista. (Ha!) Ennen Rajasthaniin saapumista, pistaydyttiin nopeasti Agrassa katsomassa jotain valkoista kuuluisaa pytinkia - mika lie ollut. Kauheasti siita on postikortteja joka paikassa. Todellisuus oli kuitenkin vahan laimea. Se mokki ei ollut yhtaan niin valkoinen ja iso kuin mielikuvissa. Aika whatever. Meilla oli muutama todella huono kokemus Intiasta ja intialaisista ihmisista, ja ma odotin kovasti Rajasthania. Ma aloin olla jo aika valmista kauraa ja olisin ollut valmis vaihtamaan maata, ellen olisi kuullut muilta reissaajilta hyvista kokemuksista Rajasthanissa.

Aloitimme Rajasthanin paakaupungista Jaipurista. Se ei jattanyt munhun oikeen minkaanlaista vaikutusta. Tosin me saavuimme sinne aamulla ja jatkoimme suoraan illalla matkaa ja mahavaivat olivat selkeasti syoneet energiavarantoja. Pari tuntia meni kierrellessa Jaipurin katuja. 

Muutamassakin tunnissa ehti kylla huomaamaan eron ihmisissa. Heidan kasvonpiirteensa ovat selkeasti erilaiset. Aavikkokansaa. Taalla on selkeasti Intian kauneimmat naiset. Naiset kayttavat todella upeita kasin varjattyja sareja, joissa hohtaa kirkkaat ja iloiset varit. Miehilla on isot turbaanit, jotka nauravat samoissa vareissa. Vareilla on myos omat merkityksensa. Turbaanit kertovat omistajansa kastin ja uskonnon. Tapa, jolla turbaani on paan ymparille kieputettu, ilmaisee sosiaalisen statuksen ja kotipaikan. Rajputit kayttavat oranssia, joka kuvastaa ritarillisuutta. Brahminit kayttavat pinkkia, dalitit ruskeaa ja aavikkoheimot mustaa. Monivariset turbaanit ovat erityisia juhlatilaisuuksia varten. Hindut kayttavat valkoista, harmaata, mustaa ja sinista kuvastamaan surua. Naita vareja kayttavat lesket. Naimattomat ja naimisissa olevat naiset kayttavat pinkkeja seka punaisen ja keltaisen eri savyja. Punaisen ja keltaisen yhdistelma tarkoittaa, etta niiden kantaja on synnyttanyt pojan. 

Reissu jatkui Pushkar-nimiseen pikkukaupunkiin. Pushkar oli Intian mittakaavalla melko hiljainen ja rento paikka. Se on taas hinduille tarkea pyhiinvaelluspaikka syista mulle tuntemattomista. Mun on todella vaikea ymmartaa mitaan hindu-uskontoon liittyvaa. Nailla hepuilla pyhia lehmia, puita, kivia, jokia ja jarvia joka kylassa. Toisaalta, jos uskonnossa on 32 miljoonaa jumalaa, on suuri todennakoisyys, etta joku niista on tehnyt jotain sinunkin kylassasi, mika tekee siita jollain tapaa pyhan. Ma luulen, etta se on uskonto, johon on taytynyt syntya sita ymmartaakseen. No mutta, Brahma, joka on yksi paajumalista, tiputti lootus-kukan lehden maahan ja siihen syntyi Pushkar. 

Pushkarin keskipiste on jarvi, jota ymparoivat sadat rappuset, ghatit, jotka vievat vedenrajaan. Pyhiinvaeltajat peseytyvat vedessa ja suorittavat rituaaleja parantaakseensa karmaansa. Auringossa lammenneiden tulikuumien rappusten ja satojen vaaleansinisten temppelien lisaksi jarvea ymparoivat lukuisat feikkipapit. Sedat, sedat, sedat. Heti, kun nurkan takaa ilmestyy turisti, he hyokkaavat kimppuun, vetavat veden aareen ja kaytannollisesti pakottavat tekemaan pyhan rituaalin, pujan, tiputtamalla kukkien teralehtia veteen ja toistamalla perassa "pyhia" sanoja:

- Madame, you repeat after me: I will..... give puja..... to improve..... my karma.... Good luck..... good health.... to my family..... to my friends.... puja this.... puja that.....

Ma toistin perassa, kunnes viimeinen lause kantautui korviini:

- I will..... make puja..... and give a donation.....

Ma ilmoitin "papille", etta kaikki lahjoitukset ma annan hyvantekevaisyysinstituutioille enka yksityisille henkiloille. Kas kummaa, kun hanta ei enaa kiinnostanutkaan mun ja mun perheen karmat. Mulle huudettiin ja kiroiltiin pain naamaa (taas), kun en suostu maksamaan huijareille palveluksista tai sitten nolona antamaan muutamaa setelia, jotta he hiljenisivat eivatka kiinnittaisi muiden huomiota. Aivan sama. Tama heppu melskasi, etta en kunnioita hanen uskontoaan ja pyhaa jarveaan, kun en suostunut antamaan hanelle euroja. Vastasin, etta taitaa olla han itse, joka ei kunnioita uskontoansa tekeytymalla papiksi. Se jai sitten siihen.

Paaosin Pushkar oli miellyttava ja rentouttava kokemus. Hyvana paivana nama sedat vain naurattavat, huonoina paivina raivostuttavat. Kaikki epamiellyttavat kokemukset kuitenkin unohtuivat nopeasti, kun paasin pulahtamaan hostellin uima-altaaseen. Oli ihanaa loytaa halpa hostelli, jonka katolla olevaan altaaseen voi sukeltaa ja unohtaa ymparilla olevan molyn. (Jalkiviisaana voisin sanoa, etta ei ollut sen arvoista nyt, kun on paskonut kolme viikkoa pelkkaa vetta.)

Pushkarin jalkeen suuntasimme Bundiin. Bundi oli todellinen yllatys. Taisimme olla ainoat turistit koko kaupungissa. Missaan matkaoppaissa ei ollut mainittu Bundia. Bundista ei ole nakynyt julisteita matkatoimistojen seinilla eika postikortteja matkamuistomyymaloissa. Emme oikein tienneet, mita odottaa. Meidan kummankin leuat loksahtivat bussin lattialle, kun naimme ensimmaisen kerran ikkunasta, minkalaiseen paikkaan olimme tulleet. Bussi kiemurteli kukkuloiden valista, ja yhtakkia aivan varoittamatta meidan edessa ikkunasta aukesi mahtava palatsi ja sen ylapuolella linna.

Palatsin ja puolustustarkoitukseen suunnitellun linnan oli rakennuttanut maharaja Mikalie vuonna enjustnytmuista. Palatsi ja linna olivat Intian itsenaistyttya ja maharajojen menetettya asemansa jaaneet vaille yllapitoa ja jotenkin unohtuneet turismibisneksen pyorittajilta. Yksityinen yrittaja oli ostanut palatsin ja linnan maharajan jalkelaisilta, korjauttanut osan ja avannut sen turisteille. Palatsista on korjattu aivan pikkuinen osa, mutta ne muutamat huoneet, jotka naimme olivat todella upeita vanhoine freskoineen. 

Maharajan asuintilojen seinia koristivat kuvaukset voitetuista sodista ja jannittavista metsastysretkista. Me tuijotettiin uskomattoman yksityiskohtaisia maalauksia monttu auki. Paras sarjakuva, jonka ma olen ikina nahnyt. Yksikaan tuhansista sotilaista tai sadoista sotaelefanteista ja -kameleista ei ollut samanlainen. Jokaisen sotilaan parta oli maalattu partakarva kerrallaan. Aivan mieletonta.

Illalla auringon laskiessa kiipesimme palatsin ylla vaijyvaan linnaan. Meille suositeltiin mukaan bambukepit, joilla voi hatistella testosteroninhuuruisia apinoita kauemmaksi. Puolustuslinna oli ajan kuluessa karsinyt eneman kuin palatsi. Linnan muurien sisalla varjottelevat huoneet olivat romahtaneet, ohdakkeet ja apinat vallanneet sisapihat. Illan viiletessa oli mukavaa lahtea tutkimusmatkalle sotilaiden asuintiloihin. Jonkun seinan takaa paljastui ikivanha vessa, kyykkymallia tietenkin, jonkin seinan takaa keittio. Muurien yli avautui upea maisema palatsin sisapihalle. Palatsin takaa nakyi itse Bundi, jonka talot on maalattu taivaansinisiksi.

Bundi oli piristava yllatys juuri, kun sita eniten kaipasin. Kukaan ei meita kiusannut, ei nyhtanyt rahaa, halunnut huijata. Jos ma ikina palaan Intiaan, ma haluan kayda Bundissa uudelleen. Toivottavasti siihen mennessa paltasista on auki suurempi osa. Talla kertaa nain noin kymmenesosan, mutta jo se sai mut kikattamaan onnesta ja ilosta kuin pienen lapsen.

Bundista jatkoimme matkaa Udaipuriin. Udaipuria pidetaan Intian kauneimpana ja romanttisimpana kaupunkina. Ei se huono ollut. Oli ihana nahda vetta. Ma olen aina ollut vesi-ihminen. Mika tahansa vesielementti kaupungissa kuin kaupungissa piristaa aina. Udaipurin kaupunkia halkoo kaksi isoa jarvea, joissa ei killu muovipulloja tai muuta salaa. Ensimmaista kertaa Intiassa ma en pelannyt henkea pidatellen, etta vedessa leikkivilta lapsilta syopyy raajat moskaisessa liejussa. Itse en toki edes ajatellut uivani vedessa.

Jarven keskella uiskentelee kaksi palatsia, jotka ovat olleet paikallisen maharajan kaytossa. Ma en oikein osannut edes noteerata niita, kun tuntui vain niin hyvalle nahda vetta ja kuulla laineiden liplatus monien kuivien ja kuumien viikkojen jalkeen. Intialaiset itsekin odottelevat monsuunia innolla. Se saa rutikuivan ja ruskean maiseman vehertymaan ja puhdistaa ilman siina leijuvista hiekkapilvista. 

Shaken not stirred

Palatsissa on kuvattu James Bond -elokuva Octopussy, joka pyorii Udaipurin hostellien televisiohuoneissa nonstoppina. Ei tullut katsottua. Me pyorittiin jarven ymparilla kuin mehilaiset hulluina hunajasta. Istuttiin penkeilla, nautiskeltiin mangomehusta ja maisemista. Illalla holmoteltiin, kun sadat tuhannet valtavat lepakot lahtevat lentoon kaupungin puistoista ja pistaytyvat jarvella horpylla, ennen kuin katoavat makien taakse syomaan. Ma sanoin Grantille, etta siina tollotellessa auringonlaskua jarven taakse ja ymparilla vaitonaisina lepattavia lepakoita oli yksi mun huippuhetkista Intiassa. Mikaan eika kukaan kiusannut. Ei edes silloin talloin olalle matkahtava lepakon latsays.

Udaipurista suuntasimme kohti Jodhpuria. Jodhpur on yksi alueen suurimmista kaupungeista, ja me ollaan todettu jo melko aikaisessa vaiheessa, etta me ei niin valiteta suurkaupungeista. Me vietettiin taas muutama tunti bussien ja junien valissa kierrellen vanhankaupungin katuja ja siemaillen lassi-juomia. Oli muuten Intian parhaimmat lassit. Illalla hyppasimme jalleen junaan ja suuntasimme kohti Pakistanin rajaa.

Jaisalmer on muutaman kymmenen kilometrin paasta rajalta ja todellinen aavikkokaupunki. Myos Jaisalmeria, kuten Bundia ja Jodhpuriakin, koristaa suuri puolustuslinna. Taalla linnan muurit kohoavat ylvaana kohti taivasta kullanvarisina kuin iso hiekkamyrsky. Jaisalmerissa oli kuuma. Todella kuuma. Viimeisen kuukauden ajan lampotila on noussut yli neljankymmenen asteen, mutta missaan ei ole maa hohkanut kuumuutta jalkojen ja kenkien alla kuten taalla. Hiki saa uuden merkityksen taalla. Ja me painuttiin syvemmalle polttavan aavikon uumeniin. 

Me vietettiin kaksi yota ja kaksi todella kuumaa ja hikista paivaa aavikolla kamelisafarilla. Me istuimme aamupaivalla ja illalla muutaman tunnin aavikkolaivan selassa, iltapaivan kuumimpina tunteina lohosimme puiden katveessa kuumuutta paossa, oisin nukuimme taivasalla miljoonien tahtien loisteessa, aamuisin herasimme suu, sieraimet, korvat, joka paikka taynna hiekkaa. Se oli mahtavaa. 

Meilla oli matkaseurana kolme kamelia, kamelikuski ja oppipoika. Kamelit kantoivat meidat ja retkikamppeet lapi kivisen ja hipihiljaisen aavikkomaan. Ma tiesin kylla etukateen, etta Tharin aavikolla ei ole suuria saharamaisia hiekkadyyneja, mutta olin paivisin hieman pettynyt maisemiin. Aavikon kaukaisuudessa nakyi tuulimyllyja ja sahkotorneja. Illalla istuessa pienehkolla hiekkadyynilla ja katsellessa oranssin tulipallon laskua hiekan taakse ei voinut olla hymyilematta. Yllattavassa optimistisuuden puuskassa ma osasin jopa arvostaa tuulivoimaloiden pilkkomaa maisemaa. Voimalathan ovat merkki siita, etta taalla tehdaan jotain oikein. Vihdoinkin merkki siita, etta joku osaa ajatella omaa elinkaartaan pidemmalle ja arvostaa kestavaa kehitysta. 

Okei, tietokone alkaa temppuilla. Tiivistetaan viimeinen Rajasthanin matkakohde muutamaan kuvaan. Kuvathan kertovat enemman kuin tuhat sanaa.

Rottatemppeli. Pyhia rottia. Jep. Taisin jo mainita, etta hinduksi taitaa taytya syntya, jotta sita uskontoa voisi ymmartaa. Mulle ei aukea.